Meille on muuttanut sylivauva
Meidän poika on tänään viisi viikkoa. Siis mihin tämä aika oikein menee?? Tuntuu, että päivät menevät ohi ihan huomaamatta ja olen oikeasti todella yllättynyt miten nopeasti tämä aika meneekään. Ennen kun jäin äitiyslomalle pelkäsin ja ajattelin, että miten pitkäksi se aika tuleekaan käymään ja miten pitkiltä päivät tulevat tuntumaan, mutta tuntuu että tässä on käynyt ihan päinvastoin. Päivät menevät ohi kuin huomaamatta ja paljon jää tekemättä mitä on ajatellut tehtävän. Tehtävien lista senkun kasvaa..
Minun oloni otti hieman takapakkia kaksi viikkoa sitten ja olen ollut muun muassa antibiooteilla siitä lähtien. Syytä en nyt ala täällä avaamaan sen enempää, mutta millään tavalla tämä ei ole synnytykseen liittyvä asia, mutta on vaikuttanut liikkumistani. Itselleni tämä tuntui kuin takapakilta, sillä olin palautunut juuri synnytyksestä hyvin ja päässyt iloitsemaan, että nyt alkaa kaikki tuntua taas normaalilta. No, viikko meni niin etten pystynyt kunnolla poikaa pitelemään ja pystyin imettämään vain makuultani. Ei kaikista paras viikko elämässäni kun apua ei päivisin ollut, mutta onneksi Ryan oli aivan loistava silloin kun oli kotona töidensä jälkeen.
Syy miksi tästä nyt kirjoitan mutten avaa asiaa sen enempää liittyy kuitenkin minun antibiooteilla olooni. Tästä johtuen poika sai sitten suuhunsa hiivatulehduksen, koska imetän ja äidin antibiooteilla olo voi tämän aiheuttaa. Tuntuu edes pahalta ajatella että periaatteessa minun syyni koko homma ja tuntuu pahalta toista katsella näin. Alussa hänellä ei ollut minkään näköisiä oireita tai ongelmia ja minulla menikin hetki edes huomata, että mitään on vialla. Syöminen sujui hyvin eikä pojan olossa ollut mitään ongelmaa. Kun huomasin valkoiset peitteet suun limakalvoilla ja kitalaessa menin tietysti näitä lääkärissä näyttämään ja viikon lääkekuurille hän joutui. Nyt kaksi päivää hän on kuitenkin muuttunut rauhallisesta vauvasta täysin sylivauvaksi ja häntä ei voi laskea sylistä edes hetkeksi tai kamala itku alkaa. Itku myös kestää tasan niin kauan kun otetaan uudelleen syliin ja hän itkee niin hysteerisesti, että koko suun alue on sininen ja koko vauva tärisee. Tietysti hetken voi huudattaa, mutta ei mulla sydän kestä sellaista katsella ja syliin tulee aina nostettua takaisin. Syömisen kanssa on myös ollut pientä taistelua ja tuntuu että mikään asento ei kelpaa eikä rinta tai pullo. Hetken hän nukkuu aina silloin tällöin tyytyväisenä, mutta muuten ollaan niin itkuisia ja syliä kaipaavia. Tuntuu pahalta katsella.
Tänään kävin omien asioideni takia taas lääkärissä, jossa tietysti katsoivat pojan myös ja kaikki tuntuu olevan muuten kunnossa, mutta suu on tietysti arkana tämän johdosta. Perjantaina menemme uudelleen ja jos ei lääkekuuri ole auttanut niin katsotaan mitä tehdään. Toivon, että tämä nyt tästä menee ohi nopeasti. Ennen sitä täytyy nyt vaan jaksaa poikaa kannella ja halia.
Minulla olisi tänään sovittuna myös ensimmäinen pari tuntinen ilman poikaa kun tarkoituksena on mennä elokuviin tyttöjen kanssa. Vähän jännittää miten pärjään kun tiedän että poika on kotona huutamassa.. Mutta onhan hänellä oma isä kuitenkin huolehtimassa. Voi olla, että on kaksi väsynyttä miestä kotona kun palaan ja yksi itkuinen äiti. Itseni tuntien. Meinasin jo perua koko jutun, mutta Ryan oli ehdottomasti sitä mieltä että menen. Samalla tavalla se isä voi huolehtia lapsestaan kun äitikin ja kyseessä vain pari tuntia. Joskus sitä tuntuu unohtavan, että eihän hän ole vain minun lapseni vaan meitä on tässä kaksi ja ihan yhtä hyvin se toinen osaa pojasta huolehtia. Tietyissä asioissa jopa paremmin. Poika muuten väläytti ensimmäiset hymynsä Ryanille päiviä ennen kuin minulle.. Vähän olin kateellinen..
