Miksen ole kirjoittanut yli kuukauteen

Äitienpäivän kirjoituksesta onkin jo aikaa ja ihan tarkoituksellisesti otinkin hieman taukoa niin blogin kuin koko somen osalta. Ajattelin silloin, että otan taukoa juhannukseen saakka jos siltä tuntuu, ja niinhän siinä sitten näköjään kävikin.
En ole päivitellyt oikein mitään mihinkään ja instagramin storytkin ovat jääneet tarkoituksella aika olemattomiin. Kirjoitan blogia lähinnä omaksi ilokseni ja oli tunne, että haluan pitää pienen tauon koko somen osalta ja keskittyä siihen oikeaan elämään. Olenkin tämän reilun kuukauden aikana miettinyt mitä haluan jatkossa jakaa täällä blogin puolella ja mistä aiheista kirjoittaa.

Reiluun kuukauteen on myös mahtunut jos jonkin laista. Normaalia arkea, kiirettä ja Ryanin kahden viikon karanteenia joka osoittautuikin aika hankalaksi koko meidän perheelle. Ryan joutui siis karanteeniin ja eristäytymään myös minusta ja Lukasta sillä oli lähikontaktissa henkilön kanssa joka testattiin positiiviseksi koronaan. Vaikka Ryanin testi tulikin takaisin negatiivisenä hänet silti määrättiin kahden viikon karanteeniin kaiken varalta. Hänen siis täytyi eristäytyä niin minusta kuin Lukastakin ja kun yhdessä samassa taloudessa asutaan ei se mitenkään helpoksi käynyt. Hän myös sai puhelinsoittoja päivittäin tarkastellen että hän varmasti on karanteenissa. Ihan älytöntä kun miettii, että testi oli negatiivinen kuitenkin. Se kaksi viikkoa oli suoraansanottuna aika tukalaa ja kun itsellä oli puolen tunnin tauko töiden lopettamisen ja Lukan hoidosta hakemisen välillä oli kaupassa käyminen kyllä aika suoritus. Tuon kahden viikon aikana myös naapurin vuotavan putken johdosta tuli vedet läpi meidän kylpyhuoneeseen ja lattiahan siinä tulvi muutaman päivän ennen kuin se saatiin loppumaan. Siitä onneksi kuitenkin selvittiin, ja vihdoinkin ollaan niin sanotusti normaalissa arjessa.

Itse olen jollakin tavalla jo tottunut olemaan kokopäiväisesti töissä ja handlaamaan aamut Lukan kanssa ennen hänen päiväkotiin vientiä, mutta vielä on päiviä kun tuntuu raskaalta ja harmittaa, ettei pysty viettämään enempää aikaa toisen kanssa. Välillä vaan tuntuu ettei mikään riitä ja ettei itseä vaan pysty jakamaan jokaiseen suuntaan. Oman ajan puute on myös yllättävän raskasta, mutta samaan aikaan koen syyllisyyttä siitä että haikailen oman ajan perään kun ei ole tarpeeksi aikaa olla perheeni kanssa. Mutta eiköhän se tästä.

Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana ja rauhallinen juhannus! 🙂

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *