Miten lapsen syntymä on vaikuttanut suhteeseemme?

Raskaaksi tultuani ja raskaana ollessani mietin paljonkin sitä millaiseksi meidän elämä tulee muuttumaan lapsen tulon myötä ja millaiseksi meidän suhde tulee muuttumaan. Olen ollut onnellisessa suhteessa suhteemme alusta asti ja meidän tähän astinen yhteinen taival on ollut hyvä. Meillä on hauskaa yhdessä, kunnioitamme toisiamme ja rakkautta löytyy. Riitelemme tunteella, mutta rakastamme sitäkin enemmän.

Olemme alusta asti pitäneet kiinni siitä, että suhdetta täytyy huoltaa ja ylläpitää ja täytyy tehdä aikaa toiselle. Treffi iltoja on pidetty ja yhdessä sekä yksin käyty ulkona, sillä sitä omaa aikaa täytyy myös olla. Parisuhteessakin täytyy muistaa oma itsensä ja huoltaa omaa oloaan ja saada sitä omaa aikaa. Ei voi olla aina me kun täytyy muistaa olla minä ensin.

Lapsen tulo perheeseen muuttaa elämää ja olisikin valhe sanoa, että kaikki on samanlaista kuin ennen vanhemmaksi tuloa. Se, mitä kävimme yhdessä läpi jo raskausaikana ja ihan sitten siellä synnytys salissa muutti meidän suhdettamme ja uskon, että vain vahvemmaksi. Meinaan, että kun mies näkee mitä siinä synnytyksessä nainen käy läpi ja mitä sieltä alakerrasta sitten tulee niin kai se nyt sitä suhdetta muuttaa.

Sinä päivänä kun meidän yhteinen lapsemme syntyi tuli meistä kahdesta perhe, isä ja äiti meidän pojallemme. Koskaan emme ole enää vain me kaksi ja meillä on pieni ihminen joka tulee aina ensimmäisenä. Kotiin tultuamme meistä vasta kuoriutui vanhemmat sillä ilman niiden hoitajien apua meidän piti pärjätä. Se millaiseksi isäksi olen Ryanin nähnyt kuoriutuneen näinkin lyhyessä ajassa on saanut minut arvostamaan ja rakastamaan häntä vieläkin enemmän.

Mutta miten vanhemmaksi tulo on meidän suhdetta sitten muuttanut?
Onhan se nyt totta, että siitä on seksikkyys kaukana kun vauva on tississä kiinni 24/7, tissit esillä kaiken aikaa, mutta sitä vauvaa varten sen miehen sijasta. Ja se se vasta seksikäs näky onkin kun maitoa pumppaa pulloon..
Suihkussa olen käynyt kun Ryan on seisonut vauva sylissä vieressä, että olemme kerenneet päivän kuulumiset vaihtaa.
Tätäkö se äitinä olo on pienen vauvan kanssa? Tätä se taitaa olla.

Vauva kuplaan on helppo uppoutua varsinkin alussa ja unohtaa miltä itse näyttää tai mitä se oma elämä on. Täytyy oikeasti nähdä vaivaa, että muistaa että se toinen on siinä muunakin kun äitinä tai isänä, että se toinen on ennen kaikkea kumppani itselle.

Meillä on ollut tapana syödä aamupala yhdessä ja herätä samaan aikaan arkipäivisin vaikka toisella olisikin ollut vapaapäivä. Näin olemme saaneet yhteisen alun päivälle. Vauvan tulon myötä en ole herännyt jokaisena aamuna sitä aamupalaa tekemään riippuen siintä millainen yö on ollut ja montako tuntia olen nukkunut. Hyvinä aamuina olen herännyt tai ollut jo hereillä ja olemme saaneet sen hetken meidän yhteistä aikaa ja aloittaa päivän yhdessä. Soittelemme myös toisillemme pitkin päivää, joskus useammankin kerran ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Näin se on vain aina ollut. Ja jos emme soittele niin sitten emme, toisella on kiire tai parempaa tekemistä.

Yösyöttöjen jälkeen kun olen palannut sänkyyn olen saanut olla taas hetken kainalossa ja aina vastata kysymykseen ”are you ok?”. On kiva huomata, että minun oloni ja väsymystilani silti kiinnostaa ihan keskellä yötäkin. Vanhemmaksi tulo on muuttanut suhdettamme ja meistä kahdesta on tullut perhe. Olemme vasta opettelemassa äidin ja isän rooliin, mutta en usko että se meidän keskeinen suhde on loppujenlopuksi muuttunut niin paljoa kuin raskaana ollessani ajattelin sen muuttuvan. Ehkä me olemme vielä päässeet helpolla tässä vauva-arjessa ja ehkä meillä on vasta edessä päin ne hankalammat ajat, kuka tietää.
Töitä jokaisen suhteen eteen täytyy tehdä oli sitten vanhempi tai ei.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *