Muuttuuko elämä paremmaksi ulkomaille muuton myötä?

Varmasti lähes jokainen on jossakin vaiheessa elämäänsä miettinyt ulkomaille muuttoa, tai millaista olisi jos muuttaisi johonkin toiseen maahan. Mielessään ehkä pyörittelee ajatuksia ja miettii, että elämä olisi parempaa kun muuttaisi unelma kohteeseensa. Joillekin se unelma asuinpaikka on palmujen alla auringossa, toisilla suurkaupungissa tai autiolla saarella ja toisilla alpeilla lasketellen.

Itse olen jo useamman vuoden asunut Sydneyssä ja itselleni se on ollut hyvä päätös ja valinta. Muuttuuko elämä paremmaksi kun muuttaa ulkomaille? Riippuu mitä ulkomailla asumisesta hakee. Jos on vaaleanpunaiset lasin päässään ja kahden viikon lomamatkan jälkeen ajattelee, että se elämä olisi siinä maassa samanlaista kuin silloin lomaillessa, niin varmasti pettyy ja pahasti. Se tavallinen arki astuu jossakin vaiheessa kuvioihin, laskut täytyy maksaa ja töissäkin käydä. Vapaa-aikaa on samalla lailla kuin aiemminkin, mutta se miten vapaa-aikansa viettää on ainakin itselleni ollut suurin muutos. Vapaapäivinä rannalle tai puistoihin tai kahvilassa istuskellen ja katsellen maailman menoa. Kun vuodessa on enemmän aurinkoisia päiviä kun sadetta tai lunta niin itselleni se on aurinkoa rakastavana ihmisenä todella suuri plussa. Australian palkkataso verrattuna Suomen palkkoihin ei ole myöskään mikään miinus, sillä rahaa jää ylimääräiseen hieman enemmän kuin mitä Suomessa asuessani.

Ehkä täytyisi kuitenkin miettiä, että miksi tahtoo muuttaa ulkomaille, mikä siinä omassa asuinmaassa on vialla että sieltä haluaa pois, tai haluaa muutosta? Jos puhtaasti haluaa muuttaa vain koska ajattelee, että elämä on sitten parempaa, niin miksi se olisi parempaa? Uudessa asuinmaassa iskee mielestäni aina jossakin vaiheessa kulttuuri shokki päälle kun asiat eivät hoidukaan niinkuin Suomessa, tai vaikka miten sujuvalla kielitaidolla olisi niin jossakin vaiheessa tulee tilanne kun pää vain menee tyhjäksi. Jos ymmärtää, että samat arjen ongelmat ovat sitten asui missä vain ja haluaa muuttaa koska haluaa vaihtelua elämäänsä, tai kokeille jotakin uuttaa ja nähdä onko se ruoho aidan takana vihreämpää niin suosittelen ja vahvasti. Ulkomailla asuminen kasvattaa ihan eri tavalla kun asuisi tutussa ja turvallisessa ja joutuu uusien haasteiden eteen. Elämästä saa mielestäni paljon enemmän irti kun on valmis uusiin haasteisiin ja kokemuksiin. Ja loppujen lopuksi, aina voi palata jos tuntuu ettei se ulkomailla asuminen ollutkaan se oma juttu. Itse olen ainakin sitä mieltä, että kaikkea kannattaa kokeilla ettei sitten jonakin päivänä mieti, että mitä jos. 

On ulkomailla asumisessa ne huonotkin puolensa. Paljon jää välistä sellaista mihin pystyisi osallistumaan Suomessa asuessa. Lasten syntymät, juhlat, häät ja hautajaiset. Sairastelut, erot ja surut. Mutta paljon se ulkomailla asuminen myös antaa.

Onko oma elämäni muuttunut paremmaksi kun muutin ulkomaille? Lyhyesti vastattuna on – ja suuresti. Se on kasvattanut ja vahvistanut minua varmasti enemmän kuin mikään muu. Yhtenä itselleni hyvänä asiana on myös ihmisten avoimuus ja ennakkoluulottomuus ja ehkä se, että täällä en ole törmännyt yhtä moneen Ulla Taalasmaahan kuin Suomessa. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan niin paljoa muiden asiat juoruamiseen saakka ja toisia kannustetaan tavoittelemaan unelmiaan ja autetaan. Toisen onni ei ole toiselta pois ja Eino Leinon tunnettua sanontaa se kell’ onni on se onnen kätkeköön ei tunnuta tietävän. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, en dissaa Suomea tai suomalaisia, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan? Ehkä se on se eri kulttuuri mikä on itselleni tuntunut enemmän omalta. Aurinkoa tietysti unohtamatta ja niitä mahdollisuuksia mitä Australian ilmasto ja elämäntyyli on tuonut mukanaan. Se, että olen onnellisempi kuin mitä olin Suomessa ei välttämättä kuitenkaan johdu siitä, että asun ulkomailla vaan ehkä siitä että olen itse muuttunut ja näen elämää erilaisin silmin kuin aiemmin. Ulkomailla asuvana oppii ymmärtämään eri kulttuureja sekä näkemään erilaista maailmaa. Minua ulkomailla olo ja asuminen on kasvattanut ja vahvistanut ja itse koen, että itselleni ulkomaille muutto muutti elämää paremmaksi.

Täytyy kuitenkin myös mainita, että en tiedä asunko täällä koko loppuelämääni ja ehkä jonakin päivänä voin olla yksi niistä paluumuuttajista, mutta silloin mietin että hyvä kun muutin ja asuin ulkomailla. Sain kokea ja elää sitä elämää ja nähdä millaista se oli. Aika aikaansa kutakin ja ehkä näiden vuosien jälkeen mitä olen täällä asunut on sitten aika kokeilla taas jotakin uutta. Kuka tietää, elämä vie mukanaan ja hyvä niin.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *