No more twenty something

Täytän tänään 30-vuotta.
Ikä joka pelotti joskus kymmenen vuotta sitten.
Ikä josta ajattelin, että silloin kaikki elämässä on jo takanapäin ja eletty.
Ikä josta ajattelin, että silloin on perhe perustettu ja ne lapset tehtynä jotka halusin.
Ikä, josta ajattelin, että silloin olen unelma ammatissani eikä minun tarvitse enää miettiä mitä elämältäni haluan.
Ikä, josta myös ajattelin, että silloin ei enää voi juhlia tai käydä ulkona.
Ikä, josta ajattelin, että silloin viimeistään täytyy olla omakotitalot ja lainat ja ehkä se koirakin niiden lasten lisäksi.

Kolmekymmentä.

Ikä, johon mennessä olen saanut osan unelmistani toteen.
Löysin hyvän miehen, joka muistaa kertoa miten rakastaa, mutta muistaa myös kertoa kun käyttäydyn kuin kakara.
Sain lapsen, jota katsellessa tajuan miten onnellinen ja onnekas olenkaan.
Asun maassa johon unelmoin muuttavani jo silloin kun olin kymmenen vuotias.
Ikä, johon mennessä olen oppinut paljon elämästä, virheistä ja valinnoista, mutta silti on vielä opittavaa.
Ikä, johon mennessä olen tajunnut ettei kukaan ole täydellinen eikä tarvitsekaan.

Kolmekymmentä.
Se ei ole mikään paha ikä.
Olen myös onnellinen etten ole enää kaksikymppinen.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

suhteet oma-elama hopsoa ajattelin-tanaan