Osaatko sinä sanoa ei?
Osaatko sinä sanoa ei silloin kun sinusta tuntuu, että pitäisi? Osaatko kieltäytyä jostakin mihin tiedät, että sinulla ei riittäisi aika tai energia, mutta sinulta odotetaan apua tai osaamistasi?
Monelle on vaikea kieltäytyä ja sanoa että en pysty/jaksa/kerkeä ja että voin kyllä auttaa myöhemmin, mutta en nyt. Moni meistä on miellyttäjä ja tekee enemmän kun pystyisi ja näin ollen kuluttaa itsensä ihan loppuun.
Moni jää ylitöihin kun pyydetään, vaikka kotonakin olisi paljon töitä tehtävänä. Eihän pomolle nyt voi ei sanoa, vai voiko? Kyllä voi, aina ei vain pysty. Välillä on omaa elämää työpäivän jälkeen johon pitäisi myös jaksaa panostaa.
Olen aina auttamisen kannalla ja kun ystävä pyytää apua on harvoissa tilanteet kun kieltäydyn. Mutta, välillä on pakko. Aina ei vain jaksa. Ja kyllä ystävän pitäisi myös tämä ymmärtää, ja jos ei ymmärrä niin onko hän ystäväsi sitten kuitenkaan?
Miksi on niin helppoa laittaa oma jaksaminen taka-alalle ja olla kieltäytymättä kun sinulta pyydetään jotakin, vaikka tiedät ettet jaksaisi?
Olen itse ollut monessa tilanteessa jossa olen suostunut johonkin ja sitten myöhemmin huomannut miten en jaksaisikaan tai aika ei riittäisi, mutta kun on jo luvannut en ole enää kehdannut perua. Eihän kaiken aina mukavaa elämässä tarvitse olla, mutta siinä tilanteessa kun huomaa ettei ihan oikeasti jaksa niin täytyisi osata vain kylmänviileästi sanoa ei. Onhan se välillä vaikeaa, mutta loppujen lopuksi jos tiedät, että haluat kieltäytyä niin kieltäydy.
Aina ei voi kaikkeen ja välillä täytyy ottaa rennommin. Itselle ainakin tulee huono olo jos tiedän, että olen bookannut kalenterini ihan täyteen ja joka paikassa täytyisi olla samaan aikaan. Sitten sitä täyteen bookattua kalenteria katsoessa tulee vain enemmän stressiä kun mietti milloin kerkeää istahtamaan ja huilaamaan, ihan vain hetkeksi. Itse kuitenkin tiedostan, että tarvitsen niitä hetkiä kun en tee mitään ja olen vain.
Muistan, kun säästin rahaa ennen kuin tulin Australiaan ensimmäistä kertaa ja tein kolmea työtä samaan aikaan. Ensimmäinen työni alkoi aamu kuudelta jonka jälkeen ajoin kotiin kahdeksi tunniksi. Sen jälkeen menin toiseen työpaikkaan, josta suoraan päivän viimeiseen. Kotiin palasin puolenyön jälkeen. Kuullostaa hullulta, eikö? Ajattelin, että kyllähän tätä jaksaa kun tietää ettei tarvitse kuin pari kuukautta kestää ja sitten on lähtö Australiaan. No minä olisin ehkä jaksanut, mutta selkä ei. Selkä meni (selässäni on ollut ongelmia jo vuosia) ja jouduin lopettamaan paria viikkoa aiemmin kuin olin suunnitellut. Ja loppujen lopuksi se osoittautui ihan hyväksi asiaksi. Kerkesin viettämään aikaa perheen ja kavereiden kanssa ennen lähtöä. Mutta en silloin tajunnut miten tärkeää olisi ollut sanoa ei, edes yhdelle näistä töistä. Eihän se raha loppujen lopuksi mitään päätä huimaavaa ollut, joten senkin puoleen olisin voinut sanoa ei, sillä oma jaksaminen olisi ollut paljon tärkeämpää.
Olen oppinut miten tärkeää on välillä vain kieltäytyä vaikka se olisikin vaikeaa, sillä oman kehon (ja pään) kuunteleminen on tärkeää. Elämää ei voi elää täysillä kaiken aikaa, vaan välillä on pakko laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja miettiä sitä omaa jaksamista. Ja kyllä se ein sanominen helpottuu kun sitä vähän harjoittelee..
Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM