Sunnuntain suomalainen Vol.12

Tämä koko viikko on mennyt jotenkin todella nopeasti ohitse, enkä ole kerennyt mitään päivittelemäänkään tänne. Kirjoitan meidän koko hullusta viikosta enemmän toisessa postauksessa, mutta tätä kiirettä ajatellessani tuli mieleen, että onko suomalaisempaa kuin stressata asioista joita ei kerkeä tekemään?

On jännää miten vielä Suomessa asuessani minulla oli kalenteri laukussani mukana joka paikassa johon merkkasin niin työvuorot kuin kavereiden tapaamiset ja salilla käymiset. Ei ihme että stressasi kun kaikki piti sopia etukäteen ja ihan kalenteriinkin asti merkitä. En ole koskaan Australiassa asuessani nähnyt kenenkään merkkaavan kavereiden tapaamisia kalenteriin tai sopivan niistä jopa viikkoja etukäteen. En tiedä onko jokaiselle suomalaiselle tyypillistä sopia kalenterin mukaan asioitaan ja tapaamisiaan, mutta omakohtaisten kokemusten mukaan niin elin vielä Suomessa asuessani.

Nykyään tuntuisi jopa todella ahdistavalta jos joutuisin kalenterista katsomaan, että milloin nyt olisikaan sopiva hetki mennä salille, lenkille tai perua ystävän näkeminen koska tänään nyt ei huvitakaan. Viime vuosina olen lähinnä mennyt päivä kerrallaan ja tietysti asiaan on helpottanut että töissä ollessa on ollut säännölliset työajat, joten kalenteriin ei ole niitäkään tarvinnut merkitä.

Seinäkalenteri meiltä löytyy kotoa mihin merkitään tärkeät asiat (lääkäri ajat nyt esimerkkinä) mutta kalenteria en ole koskaan nähnyt kenenkään kantavan mukanaan näiden vuosien aikana kun olen täällä asunut. Suomessa näin monellakin ja olihan itsellänikin. Nykyään tulisi turhaa stressiä, jos kalenteriin olisi merkattu pakollisia asioita jotka eivät kuitenkaan olisi niin pakollisia.

Onko sinulla laukussa kalenteri johon merkitset ylös kaiken?

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Höpsöä

Sunnuntain suomalainen Vol.11

Astiankuivauskaappi.
Tämän on oltava kaikista paras suomalainen keksintö ikinä!
Miten olenkaan kironnut monet kerran kun ei ole tilaa laittaa astioita kuivumaan jotka eivät mene tiskikoneeseen.
Tai sitä, että pesun jälkeen ne jäävät näkyvälle paikalle keittiöön kuivumaan ellen niitä kuivaa astiapyyhkeellä saman tien.
En ymmärrä, miten niinkin yksinkertainen asia kuin astiankuivauskaappi ei ole rantautunut jokaiseen maahan.

Australiassa asuessani olen huomannut miten keittiössä tiskiallas on melkeinpä poikkeuksetta asennettu ikkunan alle, joten astiankuivauskaapin asentaminen ei ole edes mahdollista.
Ylpeänä esittelin astiankuivauskaappia Ryanille Suomessa käydessämme ja hänkin myönsi sen olevan todella käytännöllinen keksintö.
Ihan oikeasti, jos me koskaan ostetaan oma asunto ja remontoimme keittiön niin todellakin tuon astiankuivauskaapin vaikka Suomesta asti.

Isoja onglemia taas tänään mielessä. 😁

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään Höpsöä