Tänään irtisanoin työsuhteeni ja minusta tuli työtön

Tänään koitti se päivä kun soitin pomolleni ja ilmoitin, etten palaa äitiyslomani jälkeen ollenkaan takaisin. Äitiyslomalta paluu päiväksi oli alunperin sovittu tammikuun loppu 2020. Tänään minusta tuli siis työtön. Tai kotiäiti, kummin sen haluaakaan ajatella. Asia joka on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa, ja jonka soittoa olen jostakin syystä lykännyt kerta toisensa jälkeen. Olo on kuitenkin helpottunut ja nyt voin miettiä, että mitä seuraavaksi. Työssäni tai työtehtävissäni ei sinällään ollut mitään vikaa ja vietin samassa työpaikassa viisi vuotta ennen äitiyslomani alkua. Etenin jopa niinkin korkealle etten olisi enää voinut edetä eteenpäin siinä firmassa.

Tuntui jollakin tapaa siltä, että jos palaan niin työni on juuri sitä millaisena se tulee olemaan, eikä etenemis mahdollisuuksia ole eteenpäin. Tuntui puuduttavalta ajatella, että jokainen päivä tulisi olemaan samanlainen, mutta suurin syy siihen, etten halua palata oli työmatka. Reilu tunti autolla aamuisin ja melkein kaksi tuntia takaisin, koska ruuhka on aina takaisin tullessa pahempi. En halua olla niin kaukana jos jotakin sattuu kotona päin, varsinkin jos Lukalle kävisi jotakin en halua olla niin kauakana hänestä.

Jossakin vaiheessa vain alkoi tuntumaan siltä, että on aika muutokselle. Olen tyytyväinen päätökseeni ja nyt vain miettimään mitä tästä eteenpäin. Jäänkö vielä kotiin hetkeksi vai alanko etsimään uusia haasteita. Saa nähdä, mutta toisaalta jännitävää aikaa kun mahdollisuudet ovat nyt auki. Uskon vahvasti siihen että kaikella on tarkoituksensa ja nyt saakin nähdä mikä on minun tarkoitus työrintamalla ja missä olen vaikka vuoden päästä.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Työ

Sunnuntain suomalainen Vol.5

Suomalainen sauna ja saunakulttuuri tuntuu hämmentävän montaa ulkomaalaista. On vaikea ymmärtää, että melkein jokaisessa suomalaisessa kodissa on oma sauna ja taloyhtiöissä sauna jota jokainen pääsee käyttämään omalla vuorollaan. On vaikea myös ymmärtää, että esimerkiksi uimahalleissa ei saunaan mennä uimapuku päällä vaan alasti. Ihmetellään, että oikeastiko siellä istutaan kylki kyljessä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa butt naked. Saunavihtaa myös ihmetellään ja kysytään miksi kukaan lyö itseään tai toista täysin vapaaehtoisesti oksakimpulla.

Lapsia ei saisi viedä saunaan ja raskaana olevia kielletään saunomasta varsinkin julkisissa saunoissa täällä päin. Itse raskaana ollessani näin monessakin paikassa kyltin jossa raskaana olevalta oli ehdottomasti saunominen kielletty. Vettäkään ei kiukaalle saa heittää, mutta toisaalta kiukaat ovat erilaisia kuin Suomessa, jossa kiukaat ovat tehty veden heittämisen kestämiseksi.

Monesti olen kuullut ihmettelyjä, että miksi saman perheen jäsenet tai edes kaverukset menevät ilkosilleen saunaan ja eikö se ole hieman outoa. No, outoa on varmasti moni asia, mutta suomalaiselle toisen vieressä alasti istuminen tuntuu olevan yhtä luonnollista kuin syöminen ja juominen.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä