Tänään koitti se päivä kun soitin pomolleni ja ilmoitin, etten palaa äitiyslomani jälkeen ollenkaan takaisin. Äitiyslomalta paluu päiväksi oli alunperin sovittu tammikuun loppu 2020. Tänään minusta tuli siis työtön. Tai kotiäiti, kummin sen haluaakaan ajatella. Asia joka on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa, ja jonka soittoa olen jostakin syystä lykännyt kerta toisensa jälkeen. Olo on kuitenkin helpottunut ja nyt voin miettiä, että mitä seuraavaksi. Työssäni tai työtehtävissäni ei sinällään ollut mitään vikaa ja vietin samassa työpaikassa viisi vuotta ennen äitiyslomani alkua. Etenin jopa niinkin korkealle etten olisi enää voinut edetä eteenpäin siinä firmassa.

Tuntui jollakin tapaa siltä, että jos palaan niin työni on juuri sitä millaisena se tulee olemaan, eikä etenemis mahdollisuuksia ole eteenpäin. Tuntui puuduttavalta ajatella, että jokainen päivä tulisi olemaan samanlainen, mutta suurin syy siihen, etten halua palata oli työmatka. Reilu tunti autolla aamuisin ja melkein kaksi tuntia takaisin, koska ruuhka on aina takaisin tullessa pahempi. En halua olla niin kaukana jos jotakin sattuu kotona päin, varsinkin jos Lukalle kävisi jotakin en halua olla niin kauakana hänestä.

Jossakin vaiheessa vain alkoi tuntumaan siltä, että on aika muutokselle. Olen tyytyväinen päätökseeni ja nyt vain miettimään mitä tästä eteenpäin. Jäänkö vielä kotiin hetkeksi vai alanko etsimään uusia haasteita. Saa nähdä, mutta toisaalta jännitävää aikaa kun mahdollisuudet ovat nyt auki. Uskon vahvasti siihen että kaikella on tarkoituksensa ja nyt saakin nähdä mikä on minun tarkoitus työrintamalla ja missä olen vaikka vuoden päästä.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM