Tämän takia en halua julkaista synnytys kertomustani
Olen lukenut monen monta synnytyskertomusta ja erilaisia kokemuksia oli varsinkin raskausaikana kiva lukea, ja miettiä millainen oma ensi synnytys tulee olemaan. Monet kyselivät synnytyksestäni varsinkin heti pojan syntymän jälkeen, ja avoimesti olen siitä myös puhunutkin tuttujeni kanssa. En kuitenkaan koe itselleni mieluisaksi jakaa niinkin henkilökohtaista asiaa blogissa ja kirjoittaa siitä ja sen kulusta sen enempää. Eihän siinä mitään salattavaa ole, mutta en halua siitä kirjoittaa sen yksityiskohtaisempaa kertomusta.
Synnytys ei ollut minulle mieluisa, kaikki se mitä odotin synnytyksessä tapahtuvan ei mennyt niin kuin olin etukäteen varautunut, ja synnytyksen jälkeen en nähnyt poikaani useampaan tuntiin. Se, että olin juuri synnyttänyt Ryan vierelläni viiden minuutin päästä olin yksin kun poikani vietiin toiseen suuntaan ja minut toiseen. Synnytys oli todella pitkä ja kivulias ja olimme molemmat onnekkaita ettei meille käynyt sen pahemmin.
Tietyt asiat olen kertonut täällä enkä koe niitä ikäviksi kirjoittaa, mutta toisia asioita synnytykseen liittyen en halua jakaa. Mielestäni ensisynnytys ja se kokemus on sellainen minkä haluan pitää itselläni, enkä halua julkisesti kertoa kaikkea siihen liittyvää. En sanoisi, että minulle jäi hurjaa pelkoa sen jälkeen, mutta jos koskaan tulen raskaaksi uudelleen niin toivon, että saisin kokea paremman synnytyksen kuin tämän.
Mielestäni siinä ei ole mitään vikaa jos joku haluaa jakaa omaa synnytyskertomustaan ja uskonkin, että niistä on varmasti apua monelle, olenhan niitä itsekin useamman lukenut. En kuitenkaan itse halua jakaa kaikkea sitä, mitä on ehkä vielä omassa päässään pyörittelemässä ja sulattelemassa. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan nyt. Minulle synnytys oli koko raskauteni aikana asia, jota en sen kummemmin miettinyt tai pelännyt. Loppuraskaudestani aloin miettimään ja pohtimaan asioita, kuten mitä jos synnytys menee pieleen emmekä selviä vauvan kanssa tai vain toinen meistä selviää. En silti kuitenkaan pelännyt sitä itse synnytys hetkeä, kyllähän jokainen varmasti tietää ettei se synnytys ole mikään pikku jutta ja se sattuu, mutta en jotenkin edes osannut pelätä tai jännittää synnytystä samoin kuin ehkä joku toinen.
Raskauteni meni kymmenen päivää yli lasketun ajan ja minulla oli synnytyksen käynnistys päivämäärä lyöty lukkoon, mutta halusin ja toivoin että synnytykseni käynnistyisi luonnollisesti ja käynnistyihän se – vain paria päivää ennen kuin se olisi käynnistetty. Olin raskauden loppuvaiheessa totaalisen loppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sydney oli helleaallon alla ja siitä sekä raskaudensta johtuen oli turvotus ja epämukava olo jotakin ihan käsittämätöntä. Vauva liikkui ja potki ja en kokenut omaa oloani hyväksi sitten missään asennossa. Odotin siis synnytyksen alkamista ja toivoin sen vain tapahtuvat pian. Jännä asia on myös se, että olin riskissä ennenaikaiseen synnytykseen, mutta kymmenen päivää yli lasketun ajan sitä kuitenkin mentiin.
Asia, joka minua on kuitenkin harmittanut kaikista eniten on se, ettei Ryanilla ollut mahdollisuutta ottaa isyyslomaa ja sairaalasta palattuamme kotiin joutui hän palaamaan töihin jo seuraavana päivänä. Harmittaa sillä hän ei päässyt kokemaan sitä vastasyntyneen kanssa olo arkea ensimmäisinä päivinä samoin kuin minä. Silloin oli myös ikävä omaa tukiverkostoa Suomessa ja harmitti kun jäin heti yksin vauvan kanssa, ilman apua tai ketään jolle soittaa ja pyytää hetkeksi käymään. Toisaalta, kun apua ei ollut niin oli pakko pärjätä ja pärjättiinhän me. Vaikeaa oli silloin kun itse en voinut poikaa nostaa tai kun olin niin kipeänä että oksentelin, mutta kaikesta selvittiin ja tässä vielä ollaan. Molemmat terveinä ja eteenpäin mennään.
Olen itsekin kirjoittanut miten väsynyt olen välillä ja miten huonosti Luka nukkuu öitään. Hän nukahtaa hyvin itsekseen, mutta heräilee usein öisin. Välillä on useampikin yö peräkkäin kun heräilyjä on ihan parin tunnin välein ja päivisin ei nukuta puolen tunnin pätkiä pidempään, ja sitten väliin tulee yksi yö kun heräilee vain kaksi kertaa. Onhan sitä tietysti oma olo ajoittain erittäin väsynyt ja ehkä väsymyksen takia myös hajamielinen, kaikki unohtuu, tavarat häviää ja hyvä jos omaa nimeään tietää. Uskon silti, että pääsen helpommalla kuin joku toinen. Meillä on kuitenkin todella iloinen ja touhukas pieni mies ja en voisi sanoa että hänessä on mitään minkä voisin sanoa olevan hankalaa. Oma poika on tietysti aina oma poika.
Meillä melkeinpä pääsääntöisesti yö heräämiset hoidan minä. Ensiksikin koska imetän öisin ja vaikka Luka ottaakin pullon ihan hyvin nykyään vastaan, niin mielestäni ei olisi oikein pyytää Ryania nousemaan yöllä Lukan kanssa. Syystä, että hän tekee erittäin pitkiä päiviä töissä, herää töihin nykyään aamu viideltä ja tekee usein kuuden päivän työviikkoja, joskus jopa seitsemän. Olisihan se kieltämättä kiva, että voisin yhden yöheräilyistä siirtää hänelle, mutta en kuitenkaan koe sitä tällä hetkellä oikeaksi. Se, että hän saa huonoimpina öinä vain viiden tai kuuden tunnin yöunet ei mielestäni olisi oikein että hän jo valmiiksi vähistä yöunistaan heräisi vielä vauvan kanssa.