Pienenkin avun antamisella voi olla suuri merkitys sen vastaanottajalle
Meillä on edessä pitkä viikonloppu sillä maanantai on yleinen vapaapäivä ja huomenna perjantaina Ryan on vapaalla itsekin. Neljän päivän viikonloppu siis tiedossa. Vaikka itse äitiyslomalla olenkin niin on nämä viikonloput kuitenkin aina ihan erilaisia ja toivottuja kun ollaan koko perhe koolla. Harvoissa on nämä mahdollisuudet, että on useampi päivä putkeen kun koko perheenä saadaan olla yhdessä.
Onhan se myös tottakai paljon helpompaa kun on molemmat vanhemmat paikalla ja kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Normaalisti arkipäivisin ja useampana viikonloppunakin kun olen Lukan kanssa kahden niin kyllä sen huomaa, että olisi ihan kun saisi edes sen kymmenen minuutin rauhoittumisen itselleen. Yksinhuoltajille todellakin hatun nosto, sillä en tiedä miten he pärjäävät kaikesta arjen pyörittämisestä yksinään!
Minulla on huomenna itselleni hammaslääkäri aamusta varattuna ja jotenkin ärsytti jo kun ajattelin, että Luka on tietysti mukana ja ainoa aika jolloin sain sen varattua on juuri kun Luka normaalisti herää ensimmäisiltä päiväuniltaan. Eli nälkäinen ja kiukkuinen jos ei saa maitoa heti. Puhelimessa aikaa varatessani mainitsin, että vauva on mukana kun ei ole hoitajaa johon respa vain totesi että ok jos pysyy vaunuissaan. Ymmärrettäväähän se on enkä todellakaan olettanut, että siellä kukaan on häntä pitelemässä, mutta jotenkin jännitin vain koko tilannetta. Käynnissä menee kuitenkin hetki ja juuri se ajankohta kun tiedän ettei ole sopiva. No, nämä äkilliset hammas jutut on kuitenkin aina pakko hoitaa alta pois ja aika otettava silloin kun sen vaan saa. Jotenkin hyvällä tuurilla nyt kuitenkin kävi niin, että Ryan onkin vapaalla koko päivän, eli helpolla pääsin. Tästä aloin vain miettimään juurikin heitä jotka ovat yksin, ilman mahdollisuutta hoitajiin, ja miten niinkin yksinkertainen asia kuin hammaslääkärissä käynti jää varmaankin helposti väliin kun ei kehtaa mennä jos on itkevä lapsi.
Itse olen kerran joutunut käymään röntgenissä niin, että Luka oli mukana ja tietysti vauvaa voinut sinne huoneeseen mukaani ottaa. Eikä ollut ketään kenet olisin voinut pyytää siksi hetkeksi mukaani. Onnekseni minulle sattui aivan ihana röntgenhoitaja joka pyysi olisiko minulle ok jos hän kysyisi heidän respan hetkeksi vaunujen luokse katsomaan poikaa. Luka onneksi nukkui sillä hetkellä joten ei sen suhteen ongelmia, mutta juurikin se pieni apu teki siitä käynnistä itselleni helpon. Ja se respan tyttö oli aivan ihana myöskin.
Useammankin kerran on minulta kysytty täysin tuntemattomalta taholta että haluanko, että he tyhjentävät ostoskärryni kassa hihnalle kun Luka on ollut kantorepussa ja vaikka siitä aina kieltäydynkin kun en sitä hankalana koe, niin on se pieni ele kuitenkin aina mukava. Australiassa kassa henkilö muuten pakkaa ostokset asiakkaalle, eikä näitä tarvitse itse pakata, helpottaa ostoksilla käymistä todella paljon varsinkin juuri sen vauvan kantorepun kanssa!
Ennen äidiksi tuloa en tiedä kysyinkö koskaan keneltäkään vanhemmalta, että voinko auttaa. En tiedä enkö vain muista vai en oikeasti kysynyt? Vai enkö huomannut sellaista tilannetta, että olisin voinut auttaa? Se, että kysyisin joltakin joka näyttää jo siltä että kädet ovat täynnä tuoreen vauvan kanssa, että voinko tyhjentää ostoskärrystä ostokset hihnalle ei todellakaan olisi suuri ele minun puoleltani, mutta varmasti mukava sille tuoreelle vanhemmalle.
Oven avaaminen vaunuja työntävälle vanhemmalle on myös pieni ele sinun puoleltasi, mutta suuri apu sille vanhemmalle. Autathan pienesti ensi kerralla kun näet sellaisen tilanteen? Itse lupaan ainakin. Eikä pelkästään pienten lasten vanhempia, vaan ihan ketä vain joka on sen näköinen että pieni apu voisi olla suuri apu.
