Sunnuntain suomalainen Vol.17

Minulta on joskus kysytty, että huomioinko muut suomalaiset jos heihin törmään täällä asuessani. Suomea kuulen aina silloin tällöin ja yleensä ohimennen tai vaikkapa kaupassa. Joskus on tilanteita kun en edes tajua kun vasta myöhemmin että joku puhui vieressäni suomeksi. Suomen ja englannin kielet ovat omassa päässä tietyllä tavalla sekaisin ja esimerkiksi Facebookkia selailessani en kiinnitä huomiota luenko toisen postauksen suomeksi vai englanniksi vaan kaikki menee siinä samassa.

Joskus aikoinani jos kuulin vaikka kaupassa suomeksi juttelevia saatoin huikata moikat ja nopeat sananvaihdot miten on kiva tavata muita suomalaisia kaukaa kotoa. Nyt vuosien jälkeen en enää edes viitsi. Miksikö? Koska se keskustelu menee aina samalla tavoin. ”Moikka, kiva kuulla suomea pitkästä aikaa”, ”Niin on, kauanko oot täällä päin ollut?””Kohta yhdeksän vuotta, entä te?”, ”Just saavuttiin/ollaan oltu pari vuotta. Millä viisumilla oot?” Ja niin edespäin. Ei siinä etteikö suomalaisia ole kiva tavata, mutta samaa keskustelua ei jaksa aina käydä. Ja välillä vaan on olo ettei jaksa, ja miksi pitäisikään aina? Itselle tulee ainakin välillä olo että kaupassa on juurikin kiva asioida ihan itsekseen ilman sen suurempia small talkkeja.

Myönnän, että joskus olen kuullut suomalaisia ja he ovat jutelleet niitä näitä ja asioita joita eivät varmasti julkisesti puhuisi jos tietäisivät että joku ymmärtää. Ulkomailla on helppo puhua omalla kielellään asioita joita ei muuten julkisesti puhuisi kun ei ole niin suurta mahdollisuutta kuitenkaan muihin suomalaisiin törmätä. Joskus mietin Lukalle suomeksi puhuessani, että toivottavasti kukaan ei ole kuulemassa ja ymmärtämässä selityksiä sillä muuten varmasti mua luultaisi vähintäänkin hulluksi. Välillä täytyisi itsekin siis muistaa, että kyllä niitä suomalaisiakin täällä on ihan yllättävän paljon.

Miten muut ulkosuomalaiset, huomioitteko joka kerta kun törmäätte muihin suomalaisiin sattumalta?

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM