Sunnuntain suomalainen Vol.19

Metsä ja mustikat.

Tuli töissä yhtenä päivänä puheeksi Suomi ja millaista Suomessa on. En edes muista miten, mutta jotenkin päädyin kertomaan metsistä ja lapsesta asti mustikassa käymisestä. Mustikoiden syömisestä suoraan puskista sekä siitä miten jotkut jopa tekevät isot tienestit mustikoita keräämällä.

Ensimmäisenä taisi toisilta tulla hämmennystä ja ihmettelyä siitä miten mustikoita ylipäätään kasvaa Suomessa. Kuulema viimeinen asia mitä Suomesta tulisi mieleen olisi mustikat.
Muistan myös kuinka Ryanin kanssa Suomessa käytyämme hän hämmesteli aivan samaa. Kesken metsässä kävelyn pysähdyin ja poimin muutaman mustikan ja ne suuhun pistettyäni Ryan katsoi minua kuin hullua.
Sitten tietysti huomasi, että ne olivat mustikoita, mutta sanoi juurikin ettei olisi koskaan kuvitellut että Suomessa on mustikoita.

Suomalaisielle tietysti täysin normaali asia, mutta jostakin syystä näköjään Suomi ja mustikat eivät kuulu samaan lauseeseen ulkomaisen silmin.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *