Sunnuntain suomalainen Vol.24

Metsä.

Olen aiemminkin kirjoittanut Suomen luonnosta ja miten mielestäni se on yksi maailman parhaista, ellei jopa parhain. Viime aikoina olen ikävöinyt metsää ja metsän rauhaa. Rauhallisuutta, hiljaisuutta, omien askelten kuulemista, sammalta, vihreyttä ja omaa rauhaa. Olen nähnyt enemmän kuvia metsistä ja luonnosta niin Facebookissa kuin Instagramissakin ja ehkäpä juuri tästä syystä on jotenkin ikävä ja suuri harmi etten tiedä milloin seuraavaksi pääsee Suomeen.

Muistan kun ihan pienestä asti olen saanut juosta paljain jaloin metsässä ja miten ei silloin edes havunneulaset tai kävyt haitanneet jalkapohjissa. Monet kerrat olen eksynyt metsään niiden lapsuus ystävien kanssa ja monet kerrat on metsissä seikkailtu, kävelty ja juostu. Murrosiässä tai ehkä siinä aikuisuuden kynnyksellä kävin todella paljon metsässä lenkillä, juurikin sitä omaa rauhaa ja omien ajatusten kuuntelua. Nykyisin metsän sijaan menen rannalle, muttei se kuitenkaan tuo itselle sitä samaa oloa. Ikävöin juurikin sitä metsän tuoksua ja sitä hiljaisuutta. Metsää sateella tai juuri sateen jälkeen. Puroja ja niistä lähtevää ääntä. Monen monta kertaa olen metsä lenkin jälkeen saapunut kotiin pää kirkkaampana kuin sinne lähtiessä ja monet kerrat olen täällä ikävöinyt juurikin sitä etten pysty Suomesta metsää tänne tuomaan. Vaikka onhan täälläkin metsiä, muttei sitä Suomen metsää, sitä mihin sain pienestä asti tottua.

Sen lupaan kuitenkin itselleni, että ensi Suomen reissulla käyn Lukalle näyttämässä ne omat lempi purot ja sammalmetsät ja mustikkametsät ja kaikki ne mitä ikävöin. Lupaan myös, että teen pitkän lenkin ihan itsekseni ja toivottavasti silloinkin saavun kotiin pää kirkkaampana ja ajatukset vapaanpina.
Kai se on sitä metsän taikaa? 

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM