Unohdin että olen muutakin kuin äiti
Viimeisten kuukausien aikana on yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun olen tehnyt mitään ilman poikaani. Kun vauva on vielä pieni, eikä hoitajia ole ja Ryan tekee pitkiä päiviä töissä ei mahdollisuutta siihen omaan aikaan ole samoin kuin ehkä joillakin toisilla äideillä. Päivät kuluvat vaipan vaihdon, imetyksen ja vauva puheen ympärillä. Elän juuri sitä hetkeä mitä ihmettelin itse joskus – kun äiti ei osaa puhua mistään muusta kuin uudesta vauvastaan. Kun elämä äitiyslomalla on juuri sitä pelkkää vauvaa eikä elämässä ole hetkiä kun se oma lapsi ei olisi liimautuneena sinuun, niin ei niitä puheen aiheitakaan kamalasti muusta ole, ellei ala puhumaan ilmastosta. Kuvissa on aina poika sylissä tai vierellä ja osaako sitä enää edes käsillään mitään tehdä jos ei niillä poikaa pitele? Ja pitäisikö osatakaan?
Kun ystäväpiiri koostuu lapsettomista pareista ja sinkuista on monen vaikea ymmärtää miksei vaan voida palkata hoitajaa ja lähteä itse tuulettumaan. Ja voisihan sitä varmasti, mutta itse en tuntemattomaan hoitajaan luottaisi vielä pienen vauvan kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kun vauvan saan voisin hänet helpostikin jättää tutulle ja turvalliselle hoitajajalle jo pienenäkin, esimerkiksi isovanhemmalle tai veljelleni, sillä se oma aika sekä parisuhdeaika on myös tärkeää. Kun äiti ja isä voivat hyvin näkyy se siinä perhe elämässäkin. Suhdettakin kun täytyy hoitaa eikä unohtaa, että on myös puoliso eikä pelkästään vanhempi. Elämän kuitenkin kuljettaessa siihen suuntaan ettei siihen tuttuun ja turvalliseen hoitajaan ollut eikä ole mahdollisuutta on se oma aika varsinkin jäänyt melkeinpä kokonaan. Siinä missä ennen pystyin huolettomasti lähtemään salille, lenkille tai vaikka terassille ystävän kanssa ei se enää niin vain onnistu.
Vaikka uusia tuttavuuksia olenkin saanut paljon äitiryhmän kautta ja varmasti montakin hoitajaa kun Luka on hieman isompi en usko, että samalla tavoin tulemme sitä niin sanotusti hyödyntämään kun jos meillä olisi molempien perheet lähellä. Vaikka isovanhemmat eivät olekaan hoitajia, eikä heidän kuuluisikaan olla, niin kyllä minä oman lapseni ennemmin luottaisin isovanhemman hoitoon varsinkin jos olisivat tiiviisti olleet lapsen elämässä syntymästä saakka.
Tietyllä tavalla on sellainen olo, että olen kuin kadottanut jotakin itsessäni sillä mahdollisuutta juuri siihen omaan aikaan ei ole ollut. Olen ihminen joka tarvitsisi sitä omaa aikaa ja välillä olla ihan vain yksin. Ryan mahdollistaa minulle tietenkin hetkiä sieltä täältä, mutta hänen tehdessään paljon töitä ei hänkään ole aina kotona silloin kun itsellä olisi tunne, että vaikka puolen tunnin juoksulenkki olisi omalle päälle hyväksi.
Lapsen saatua on helppo uppoutua siihen vauva kuplaan ja unohtaa oma itsensä ja oma hyvinvointi. Kun toisen laittaa aina edelleen ja unohtaa, että itsekin täytyisi syödä ei se ole hyväksi pidemmän päälle kenellekään. On vaikea muistaa, että äitiyden lisäksi olet myös paljon muuta. Olet ystävä, sisko, tytär, puoliso ja niin paljon muuta. Et ole vain ja ainoastaan äiti.
. . .
Varasin itselleni kasvohoidon huomiselle Ryanin viettäessä vapaapäivää ja aion jatkossakin muistaa tehdä asioita joita tein ennen äidiksi tuloa. Tunnin kasvohoito tuskin pyyhkii kasvoilta väsymyksen, mutta sisäinen olo hetken hemmottelun jälkeen on varmasti taattu.
Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM