Voiko ystävyyssuhteesta erota?
Vuosi on taas vaihtunut ja moni on jälleen tehnyt uuden vuoden lupauksia niin kuntoilun, laihduttamisen ja terveellisempien elämäntapojen muuttamiseksi. Eikä siinä mitään, jos tammikuun ensimmäinen on itselle hyvä ajankohta uusille muutoksille, niin hyvä niin. Milloinkaan ei ole huonoa aloittaa jotakin uutta, jättää taakseen asioita, tai jopa henkilöitä jotka pistävät omaa mieltä huonommaksi, tai saavat huonoa mieltä muuten aikaiseksi.
En tiedä onko oma ajatusmaailmani muuttunut sitten äidiksi tulon jälkeen vai milloin, mutta itse olen nykyään todella tarkka kenen seurassa haluan viettää aikaani. Jos koen, että toisen ihmisen energia saa oman olon huonoksi kerta toisensa jälkeen, tai ystävyys suhteelta odotetaan vain minun puoleisia palveluksia tai soitetaan vain kun tarvitaan jotakin, niin helposti jätän sellaisen ihmisen taakseni nykyään. Miksi viettää aikaansa seurassa, jossa jokaisen tapaamisen jälkeen on itsellä huono olo tai olo, että miksi taas suostuin tekemään sitä ja tätä kun en olisi halunnut? Mielestäni ystävyyssuhteiden tulisi olla molemmin puolisia, soitetaan huonoina ja hyvinä hetkinä ja halutaan tavata ilman, että tapaamisen taustalla on jokin itsekäs motiivi.
Äidiksi tulon myötä on ystäväpiiri myös hieman muuttunut, ei paljoa kuitenkaan onneksi, mutta hieman silti. Kun toisesta ei kuulu kuin viikonloppuisin, ja ei ymmärretä etten jätä Lukaa Ryanin hoitoon ja lähde viihteelle jokaisena lauantaina, niin mikä on sen kaveruuden tarkoitus? Tai kun itse ehdotan tapaamisia päiväsaikaan ja ihan vaikka sitten sinne terassille menoa niin ei innosta, koska Luka olisi mukana.. Ymmärrän, että lapset eivät ole kaikkien juttu ja koitankin välillä nähdä ilman Lukaa, mutta äitiys ei minusta katoa enkä niin haluaisikaan.
En sano, ettenkö itse olisi tehnyt virheitä omissa ystävyyssuhteissani ja olenkin, muutamia joita kadun edelleenkin näin vuosienkin jälkeen, mutta asioita ei saa tekemättömiksi vaikka miten haluaisi. Olen oppinut kuitenkin paljon itsestäni niin niistä hyvistä kuin huonoistakin puolista. Kun raskausaikana valmistauduin äidin rooliin täytyi omia menneisyyden asioita käydä itsekseen läpi, jotta olisi valmis uuteen elämän vaiheeseen. Kun joitakin asioita oli työntänyt mielessään jonnekin syrjäiseen nurkkaan, ja kun niitä vihdoin alkoi itse käsittelemään tuli samalla kuin todella puhdas olo, kuin olisi jättänyt tietynlaisen taakan taakseen.
Itselläni olisi petrattavaa ystävien näkemisessä, mutta toisaalta tosi ystävä kyllä ymmärtää, että vie aikaa tottua uuteen elämänvaiheeseen ja että se lapsi kuitenkin kulkee mukana kun ei muutakaan mahdollisuutta ole. Toivoisin myös, että meidänkin piirissä alkaisi niitä lapsia olemaan enemmän, jolloin se helpottaisi näkemistä kun se näkeminen olisi myös lapsen kannalta ajateltuna. Tiedostan myös, että olen ollut todella huono pitämään Suomen päässä oleviin ystäviini yhteyttä ja välillä ihan hävettää. Aikaerot ovat mitä ovat ja kun kaikilla on työt, lapset ja omat menot niin se soitteleminen tai kirjoittelu on välillä aika hankalaa.
Itse olen päättänyt lähteä ystävyyssuhteesta aiemmin ja minulle on myös tehty samoin. Joskus ystävyyssuhteen katkeaminen voi sattua enemmän kuin eroaminen parisuhteesta varsinkin jos ystävyyssuhde on jossakin vaiheessa ollut todella läheinen, ja ystävän kanssa on viettänyt suurimman osan ajastaan. Moni myös kuin häviää oman kumppanin löytymisen jälkeen, vaikka täytyisi muistaa että kumppania sekä ystävää on hyvä huomioida. Kumppani voi olla entinen jonakin päivänä ja kenen olkaa vasten sitä silloin itkee jos on laiminlyönyt hyvän ystävänsä sen suhteen aikana?
Seuraathan myös?