Vuosi sitten minusta tuli äiti

Minulla oli tämä postaus luonnoksissa ja oli tarkoitus julkaista viime viikolla kun Luka täytti vuoden, mutta kaiken keskellä se unohtui kokonaan. Viikko sinne tai tänne, mutta vuosi on mennyt todella nopeasti. En jotenkin vain pysty käsittämään miten siitä hetkestä kun tulimme sairaalasta kotiin on mennyt vuosi tähän hetkeen missä nyt olemme. Vuodessa on tapahtunut niin valtavasti ja elämä on muuttanut muotoaan ja parisuhde on kasvanut ja muuttunut ehkäpä vielä vakaammaksi ja yhtenäiseksi kuin ennen.

Vuosi sitten minusta tuli äiti.
Vuosi sitten tänä aamuna kello 5.33 poikani tuli tähän maailmaan ja hänet vietiin luotani samantien ja minut kiidätettiin toiseen suuntaan. En saanut viettää tuon pienen pojan ensimmäisiä hetkiä tässä maailmassa hänen luonaan, enkä edes tiennyt miltä hän näytti.
Vuosi sitten maailmani muuttui kertaheitolla, mutta olinkin aivan yksin tietämättä mitä pojalleni kävi ja samaan aikaan Ryan pelkäsi, että hän oli jäänyt yksin vastasyntyneen kanssa kun ei tiennyt mitään minun tilanteestani. Vuosi sitten näin poikani tunteja hänen syntymänsä jälkeen ja pääsin pitämään häntä sylissäni vain hetken. Se päivä, oli kuitenkin tähänastisen elämäni pelottavin ja onnellisin päivä samanaikaisesti. Vuosi sitten elämäni muuttui loppuelämäkseni.
Vuosi sitten katsoin miten Ryan vaihtoi elämänsä ensimmäisen vaipan ja itse tein saman perässä ensimmäistä kertaa ikinä. Yhdessä hetkessä meistä tuli perhe ja ei ollut enää meitä kahta vaan meistä kahdesta tuli me kolme.

Vuosi sitten katselimme illalla meidän poikaamme, jolla ei ollut vielä nimeä. Poika, jolle meillä oli nimi valmiina jo alkuraskaudesta, mutta heti hänet nähtyämme emme olleetkaan varmoja nimestä. Nimi vaihtui toiseen nimeen siinä ensimmäisten viikkojen aikana. Meidän pojan kutsumanimi ensimmäisten viikkojen aikana oli yksinkertaisesti baby.
Vuosi sitten en vielä ymmärtänyt miten paljon voin rakastaa toista ihmistä, en tiennyt vielä mitä äidinrakkaus on ja miten se vain vahvistuisi päivä päivältä.

Vuosi sitten olin samanaikaisesti hukassa ja samalla todella varma siitä mitä minun kuuluu tehdä. Vuosi sitten rakastuin mieheeni vielä enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuodessa olen vaihtanut vaippoja niin monta etten pystyisi edes laskemaan, imettänyt tunteja ja tunteja. Olen itkenyt keskellä yötä väsymystä, osaamattomuuttani, riittämättömyyttäni, ulkopuolisen avun olemattomuutta, omaa oloa. Olen itkenyt koska poikani on itkenyt. Olen itkenyt ihan ilman mitään syytä. Vuodessa olen viettänyt useamman unettoman yön ja pärjännyt todella vähillä unilla. Olen heräillyt keskellä yötä vain mennäkseni tarkistamaan, että poikani varmasti hengittää. Herännyt keskellä yötä tarkistamaan, että kaikki ovet ja ikkunat ovat lukittuina, koska olen ollut peloissani että joku murtautuu sisään ja vahingoittaa lastani. Vuodessa olen saanut todella paljon apua Ryanilta ja olen huomannut miten hän minua rakastaa.

Vuodessa olen oppinut paljon itsestäni ja oppinut olemaan muutakin kuin vain minä. Minä olen äiti ennen mitään muuta ja enää ikinä minä en tule ensimmäisenä, poikani tulee elämässäni aina ennen mitään muuta. Vuodessa olen työntänyt käsiä pois vaunuista kun tuntemattomat ovat yrittäneet koskea poikaani ilman lupaa. Vuodessa olen huutanut, itkenyt ja rakastanut ja mennyt masennuksen rajoilta onnellisuuden huipulle. Vuodessa olen kasvanut enemmän kuin ikinä ja huomannut mitä onnellisuus voi parhaimmillaan olla.
Vuosi, mitä en vaihtaisi mihinkään. Vuosi sitten minusta tuli äiti.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *