To do: Lepoa sielulle

Soul rest. Törmäsin tähän konseptiin hiljattain eräässä kirjassa ja se puhutteli. Tämä pohjautuu siis ajatukseen, että meillä kaikilla tulisi olla jokin oma juttu, aktiviteetti, jossa mielemme lepää, joka antaa energiaa ja lataa akkuja. Joillekin se on neulominen, toisille palapelien teko, puutarhassa sormet mullassa möyriminen tai kävely metsässä. Elämämme täyttyy usein ”pitäisi tehdä”-asioilla, mutta emme tee tilaa niille asioille, jotka eivät ehkä ole niin kiireellisiä, mutta ovat silti vähintään yhtä tärkeitä kuin ne ns. kiireelliset asiat. Näihin asioihin heräämme usein vasta sitten kun on liian myöhäistä, esim. palamme loppuun tai pinnaa alkaa kiristää siihen malliin, että höyrykattila vihdoin pihisee yli pahemman kerran. Meidän tulisi ottaa aikaa näille ei-kiireisille, mutta hyvinvointiamme ratkaisevalla tavalla ruokkiville asioille.

Lapsiarjessa koen tämän olevan ensiarvoisen tärkeää – ja tässä todellisuudessa tämä on todella tullut itselleni akuutiksi. Itselleni yksi tärkeimmistä minä-hetkistä on aina ollut lukeminen – voin hävitä tuntikausiksi mukaansatempaavaan kirjaan. Luen monenlaista kirjallisuutta ja minulla on aina kesken lukuisia kirjoja, joihin tartun aina fiiliksen mukaan. Toinen on jooga. Jos (vähintään) viikottainen tunti jää väliin, huomaavat sen myös kaikki läheiseni.

Olen sosiaalinen introvertti. Nautin suuresti ihmisten seurasta, saan muista huikean määrän energiaa. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin aikaa yksin. Jos päivällä olen sosiaalinen perhonen, illalla haluaisin vain käpertyä viltin alle hyvän kirjan kanssa. Tai vain möllöttää. Minusta ei enää riitä.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen, kun mukana on pieni ihminen, joka tarvitsee minua – sekä päivällä että illalla. Nyt kun tytär on jo isompi, nautin äärettömästi aktiivisesta ajasta hänen kanssaan päivisin. On kahta eri muskaria, lounastreffejä, jopa työpaltsuja pikku-sihteerin istuessa terhakasti pöydän päässä glitterivihko kädessään. Hänen kanssaan on ihanan helppoa mennä, pieni sidekick on aina fiiliksissä, kun saa uusia virikkeitä ja ympärillä tapahtuu. Mutta jos viipotamme päivällä pää kolmantena jalkana, olen illalla aivan puhki. Juuri silloin, kun on perheemme yhteinen aika, äidiltä loppuu virta.

Nyt olenkin aivan uuden haasteen edessä: kuinka tasapainotan energiani niin, että nautin sosiaalisista hetkistä päivällä, mutta minusta riittää myös perheelleni iltaisin. Tämän tasapainon löytäminen vie aikaa. Ja saakin viedä.

Tässä hyppää kehiin juuri tämä soul rest. Eilen esimerkiksi tuntui siltä, että jos olisin iPhone, akustani olisi jäljellä 3 %. Kävin todella virransäästötilassa. Edessä oli kuitenkin yksi viikon kohokohdista: Joannan Yin-jooga Asana Helsingissä (nimi mainittu rakkaudesta paikkaan). Raahauduin mestoille pimeässä illassa, asettelin blokit ja bolsterin matolle, kävin selälleni, suljin silmäni ja hengitin. Tunsin, kuinka kehooni alkoi virrata energiaa, mieleeni levisi tyyneys. Akku alkoi latautua. Juuri tätä jooga minulle on, sitä parasta akkujen latausta. Jopa ennen varsinaisen tunnin alkua.

Otan omaa aikaa viikolla harkitusti, en halua olla pois perheeni luota. Mutta jos sen vaikutus on yhtä vahva kuin mikä joogalla minuun on, on se lähes kolmituntinen, mikä siihen kaikkineen illassa menee, täysin sen arvoista. Myös lukeminen ennen nukkumaanmenoa, edes vartin tai ruhtinaalliset puoli tuntia, on nostanut onnellisuuskäyrää huomattavasti. Teot voivat olla näin pieniä lapsiarjen keskellä, mutta niiden vaikutus on valtaisa. Monille nämä voivat olla itsestäänselviä asioita. Mutta lapsiarjessa nämä helposti unohtuvat. Ne omat pienet lataushetket.