Olkapääleikkaus ja sairauslomaa

Olkapääleikkauksesta on kulunut nyt 3 viikkoa. Tämä aika on oikeastaan mennyt nopeasti. ”Projekti” sai alkunsa 19.2 jolloin oikea olkapääni meni salilla subluksaatioon tehdessäni pulloveria maaten pitkästä aikaa. Kyse ei ollut liian isosta painosta, vaan lähinnä huonosta tuurista ja siitä, että oli lähinnä ajan kysymys milloin jotain vastaavaa tapahtuu. Näin jälkeen päin ajateltuna on olkapääni meinannut mennä sijoiltaan jo monta kertaa, varsinkin pään yläpuolella tehtävissä liikkeissä, mutta olen aina saanut pidettyä olkapään hallinnassa. Liikkeitä olen pystynyt tekemään normaalisti, ainakin omasta mielestäni. En ole silti todellisuudessa ymmärtänyt luksaatioriskin olemassaoloa, mutta no, nyt ymmärrän 😀 ja sille voi jopa vähän hymyilläkin, vaikka eihän tämä mikään hauska juttu ole ollutkaan.

Päivän jalkajumpan jälkeen oli iloinen mieli!! Hyvin pystyy tekemään reiden ojennusta, koukistusta istuen ja seisten, sekä istumaprässiä!! 😀

No excuses!! 😉

Iltatreenit oli tosiaan menossa ja aika loppusuoralla jo. Otin 10kg käsipainon ja mietin vielä, että pitäiskö aloittaa 8:lla. Laskin kädet alas pään yläpuolelle ja siinä samassa oikea olkapää luiskahti subluksaatioon. Tajusin mitä tapahtui ja vaistomaisesti nousin ylös ja pyöräytin olkapään paikoilleen rusahdusten kera. Tunne oli todella inhottava ja ei se ihan kivutontakaan ollut. Kokeilin liikeradat ja totesin olkapään olevan paikoillaan. Hetken heikotti ja istuin ja hengittelin. Siitä lähdin sitten kotiin.

Seuraavana päivänä oli olkapää kyllä kipeä, mutta olin silti ajatellut jääväni normaalisti töihin. En vieläkään oikein tajunnut koko asiaa… Kävin lääkärin puheilla ja hän kirjoitti heti pari viikkoa sairauslomaa, jotta olkapää saisi rauhassa parantua. Olkapää oli turvoksissa ja aristi selkeästi. Jokunen kipukohta siinä oli, yksi takana, yksi edessä ja sivulla. Pakkasin sitten kamani ja lähdin kotiin. Rtg:ssä kävin vielä varmuuden vuoksi ja siellä varmistettiin ettei irrallisia luunpaloja ollut missään.

Olkapäässä oli jonkin aikaa kestokipua, sellaista lievää ärtymisen tunnetta ja joitakin liikkeitä ei voinut tehdä ollenkaan. Kipukohdat muistuttelivat itsestään jos vahingossa pukiessa tai tukkaa harjatessa huitasi huolimattomasti kädellä. Mitellassa pidin kättä aluksi enimmäkseen, mutta lopulta se tuntui turhalta, kun kestokipu helpotti. Käsi ei silti ollut kunnossa ja rasittui herkästi…

Palasin töihin 4:ksi päiväksi todetakseni, että olkapää ärtyy tietokoneen hiiren käytöstä. Näyttöpäätetyö kun on iso osa terkkarin työtä nykyään… Lähdin jälleen lääkärin puheille ja hän määräsi lisää sairauslomaa. Kävin testaamassa saliakin ja totesin, ettei juuri muuta kun jalkoja voinut treenata. Ylätaljassa tuntui kuin olkapään nivel liikkuisi venytyksessä, joka tuntui tosi inhottavalta ja muutenkaan ei liike tuntunut hyvälle. Olkapää ärtyi kaikesta liikkeestä. Edes keppiä, saatika tankoa ei voinut pitää niskan takana kivun vuoksi. Treenamatta en kuitenkaan halunnut olla, joten sovelsin sen mukaan mitä pystyi tekemään. Pakko myöntää, että liikerajoitukset aiheuttivat aluksi alakuloa. Tähän saakka on kuitenkin tottunut tekemään kaikkea, joten oli vaikeaa hyväksyä, että olkapää ei nyt kestänytkään.

Äidin luona käydessäni, lapsuudenkotoa, löytyi ensimmäiset sinivuokot, jotka joka vuosi ilahduttavat minua. Tämä kuuluu omiin traditioihini :) pienet asiat ilahduttavat ja ne ovat juuri niitä arjen helmiä <3 elämä on niin paljon rikkaampaa!

Kun kuukausi oli mennyt ja käsi ei vieläkään ollut kondiksessa, päätin hakeutua yksityiselle ja magneettiin. Ajatus oli ollut mielessä jo pitkään, mutta jostain syystä jäin empimään. Taas oli sitten todettava, että pitäisi aina vaan luottaa itseensä ja omaan tunteeseen!! Olisin siis voinut jo 1kk sitten lähteä yksityiselle, mutta piti sitten tämän verran päätöstä viivytellä. Kun kysyin lääkäriltä, kenen luona olin jo pariin otteeseen käynyt, sanoi hän minulle, että yksityiselle/ magneetti meneminen olisi täysin turhaa…

Päädyin Dextraan Munkkivuoreen ortopedi T.Karilalle. Ensimmäisen kerran kädestä tutkittiin liikeradat kunnolla. Mitä tärkeintä, niin tunsin, että hän kuunteli ja ymmärsi! Tyyppi oli todella asiallinen ja napakka, tykkäsin. Hän määräsi magneetin ja viikon sisällä pääsinkin jo sinne. Pään magneetissa olen kerran käynyt, mutta tällä kertaa piti varjoaine ruiskuttaa suoraan nivelkapseliin, joka kieltämättä jännitti aika paljon. Toimenpide oli sinäänsä nopea ja kipukin oli siedettävä. Ei se tosiaan niin paha ollut, mutta kyllä olkapää siitä pariksi päiväksi taas kipeytyi. Itse kuvaus kesti n 20min. Sain samana päivänä vielä soiton ortopediltä. Olkapääni oli selvästi löysä, eli nivelkapseli oli ns pari kokoa liian iso niveleen nähden. Tämä siis selitti sen, että olkapääni on monesti meinannut mennä sijoiltaan. Lisäksi lausuja oli merkinnyt, että humeruksen edessä olisi 12mm x 3mm irrallinen rustopala. Ei kuulostanut hyvälle ja leikkaukseen joutuminen siinti jo pahasti mielessä. Karila varasi ajan kolleegalleen olkapäätähystyksiin erikoistuneelle J.Ranteelle, jonka vastaanotolla tuli sitten lopullinen leikkauspäätös. Eipä siinä muuta sitten voinut, kun aloittaa ajatuprosessi leikkauksesta ja pitkästä sairauslomasta/ kuntoutusprojektista.

 

Ortopedi Ranne tutki vastaanotolla liikeradat ja kuvat. Hän antoi kyllä hyvin osaavan ja rauhallisen kuvan itsestään, miellyttävä hänkin. Sanoi ettei mri:stäkään kaikkea näe, eikä itse nähnyt kuvista kyseistä irrallista palaa, joka lausunnossa oli mainittu. Sanoi, että silloin kun olkapää menee kunnolla sijoiltaan, on selvää että jotain menee rikki joka pitää korjata. Minun tapauksessa hän empi leikkauspäätöstä, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että parempi korjata löysä olkapää ja vähimmillään ankkuroida se paikalleen, ettei luksaatiota pääse syntymään uudelleen. Tähystyksessä totesi sitten näkevän, onko muuta korjattavaa, joko labrumissa tai rustossa. Hän totesi myös, että minulla on ainakin motivaatio kohdallaan kuntouttaa olkapää ennalleen ja ehkä sekin vaikutti osaltaan päätökseen. Sain sairauslomaa leikkaukseen saakka, joka oli todella hyvä, sillä sain erityisen lempeällä tavalla valmistautua tulevaan sekä henkisesti että fyysisesti. Tämän lisäksi ei olkapääni joutunut työn aiheuttaman rasituksen alle ennen leikkausta.

Valmistautuminen leikkaukseen alkoi, ja myönnettävä on, että kyllä siinä yksi päivä meni asiaa surressa ja jokunen kyynel tuli itkettyä. Siinä kävin läpi kaikkia tunteita ja ajatuksia mitä tuleva leikkaus minussa herätti. Yleensä pitää käydä pohjassa rypemässä hetki jotta voi sitten toimia. Nojoo…voihan olla, että tämäkin on yksi pinttynyt toimintamalli, jota voisi kehittää, mutta toisaalta ei se tarkoita kohdallani sitä, että jäisin sinne rypemään sen pidemmäksi aikaa. Vaikka olin kuinka surullinen siinä hetkessä, mietin myös samaan aikaan selviytymisstrategiaa.

Päätin, että tulen parhaani mukaan nauttimaan sairausloma-ajasta ja teen siitä niin mukavan itselleni kun pystyn. Päätin tehdä kaikkea, mitä en ole muutoin ehtinyt tekemään. Päätin tavata ystäviä, ja että tapaan jonkun rakkaan joka viikko, joka jo itsessään aina ilahduttaa ja piristää. Päätin, että minun ei tarvitse olla liikkumatta, sillä voin käydä kävelyillä, tekemässä jalka- ja keskivartalotreenejä, vaikka ylävartalo onkin tauolla. Ennen leikkausta päätin tehdä viikon ajan joka päivä treenin ja sen teinkin! :) Päätin opiskella ja lukea paljon, sekä kehittää itseäni ja panostaa minua kiinnostaviin aiheisiin ja asioihin. Päätin, että kunhan saan käden kuntoutettua, kasvatan sellaiset olkapäät itselleni, että oksat pois ;D harrastuspuolelle olen muutenkin suunnitellut kaikenlaista kivaa ja uutta! :)

Vaikka kosmetologiksi valmistuminen siirtyy nyt syksylle, kun en voi tehdä näyttöjä, ei sekään haittaa mitään! Ihana toisaalta saada ”vapaata” koulustakin. Päätin varata kalenteriini 1kk leikkauksesta eteenpäin jotain erityistä kivaa joka viikonlopulle ja tätä olenkin nyt toteuttanut, kuten kaikkia yllämainittuja. Välillä on tuntunut, ettei edes kaikkea ehdi toteuttamaan!! :D Totesinkin jo itselleni, että aloin suorittamaan sairauslomaani ja stressasin kaikkia tekemisiä :D joo ei, ei näin! Tämän kaiken lisäksi on aivan ihanaa että juuri nyt on kevät ja kesä on vielä tuloillaan. Tämä aurinko antaa niin paljon energiaa ja voimaa!! Ihan parasta on herätä aamulla ilman herätyskelloa ja nousta ylös ja nähdä kuinka aamuaurinko täyttää koko kodin ihanalla valollaan. Valmistan sitten aamupalani ja menen parvekkeelle aurinkoon nauttimaan aamuhetkestäni. Tämä on ihan parhautta tällä hetkellä!!

Kevätpäiväkävelyllä Regattaan :)

Vasemmalla kädellä pystyy tekemään myös iltameikin ja käsipuolena reissata rakkaan ystävän synttäreille <3

…ja kun vähän viitsii nähdä vaivaa, voi ilahduttaa itseään värikkään kauniilla ruualla kuten tässä!! Rakuunaporkkanoita ja rosmariinipunajuuria uunissa kypsennettynä. Broileria ja tomatteja, sekä riisikakkuja guacamolella. Yksinkertaista ja herkullista :)

Tämä aika on antanut paljon ja todella kasvattanut jo nyt tässä ajassa. Tämä aika on myös palauttanut takaisin maan pinnalle ja muistuttanut siitä mikä on oikeasti elämässä tärkeää, ja että ne arvokkaimmat asiat elämässä eivät ole ostettavissa. Arjen kiireessä usein unohtaa olla kiitollinen siitä mitä on ja unohtaa sen, ettei kaikkea oikeasti edes tarvitse olla, kun tärkein on jo tässä ja nyt, siinä hetkessä.

Tässä kuvaa 4. pvä leikkauksesta, jolloin olin lähdössä rakkaan ystävän kanssa lounaalle…pahin on jo onneksi ohi! Kaksi ekaa päivää olin aivan kuollut ja lääkkeistä/ kivusta sekaisin. Hyi olkoon! Yöunet ovat olleet hukassa tähän päivään saakka, kun on pitänyt nukkua puoli-istuvassa asennossa, eikä edes vas. kyljelle voinut pariin viikkoon kääntyä. Viikon verran olen voinut nyt nukkua vas. kyljellä, mutta kättä varoen, joten ei siinä kovin syvää unta ole nukuttu. Kipu viimeistään herättää kun käsi on huonossa asennossa. Onneksi pääsin nopeasti kipulääkkeistä eroon, sillä en halunut yhtäkään ylimääräistä käyttää. Leikkaus oli keholleni erittäin rankkaa ja palauduin anestesiasta todella heikosti. Jouduin olemaan heräämössä koko päivän ja illan, ennen kun pystyin jotenkuten lähtemään kotiin. Tässä kuvassa on tosiaan pahin jo ohi ja mennään jo pelkällä Buranalla. Viikon jälkeen en tarvinut enää yhtään lääkkeitä!

Ihanan ystävän kanssa perjantailounaalla :)

 

ELÄMÄN ARVOT

Mietin itsekseni eräänä aamuna parvekkeella istuessani elämän arvoja. Monesti samaistumme niiden kanssa, joiden arvomaailma on samanhenkinen omamme kanssa. Kirjoittelin ylös mitä mieleeni tuli ja tässä tulos:

Minulle koti on tärkeä. Kodin tulee olla kaunis, harmooninen, puhdas ja siisti. Siellä tulee olla tietty järjestys, jota kaikki tahollaan kunnioittavat ja ylläpitävät. Kodissa tulee olla hyvä olla. Siellä tulee olla rauhallista, turvallista ja siellä viihtyy. Hyvä suhde vanhempiin on tärkeää ja yleisesti perheen kesken. Isäni on jo taivaassa ja olenkin aina ollut äidin tyttö, joten erityisesti suhde äitiin, on minun arvomaailmassa korkealla. Ystävyyssuhteisiin pitää panostaa ja niitä kuuluu vaalia ja ylläpitää. Itse ylläpidän ystävyyssuhteita soittelemalla, viestittämällä ja tapaamalla niin usein kuin mahdollista. Ystävät ovat elämässäni äärettömän tärkeitä ja korvaamattomia. Heidän kanssa voin aina olla oma itseni. He hyväksyvät minut sellaisena kun olen ja samoin minä heidät.

Minun arvomaailmassa äitiyden kokeminen on aina ollut hyvin tärkeää ja tämän eteen olenkin alkanut elämään nyt voimakkaammin. Puhdas ravinto, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveyden arvostaminen, sekä ylläpito, ovat kekeisessä roolissa elämässäni. Arvostan jokaista joka näkee vaivaa oman hyvinvointinsa eteen. Myös hyvyys muita kohtaan, lisää omaa hyvinvointiani. Mielestäni kanssaihmisiä kuuluu kunnioittaa ja arvostaa, eikä ketään saisi koskaan loukata varsinkaan tahallaan ja pahaa ei toisilleen kuulu sanoa. Hyvät käytöstavat ovat hyve. Lisäksi ruokakulttuuri, yhdessä syöminen, kulttuuri yleensä, siitä yhdessä nauttiminen ja elämykset yleisesti ovat minulle tärkeitä. Uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen, sekä eteneminen elämässä kuuluvat myös korkealle arvomaailmaani.

 

Luonto merkitsee minulle montaa asiaa ja tässäkin kontekstissa se on hyvin laaja käsite. Meidän tulisi arvostaa ja kunnioittaa kallisarvoista luontoamme ja kaikkia luonnonvaroja. En väitä, että olisin itse mikään vihreyden perikuva, mutta elän tätä arvoa omassa mittakaavassani ja teen myös parannuksia siihen koko ajan.

Luonto on aina ollut iso osa elämääni, äitini ja lapsuudenkotini kautta. Nyt vanhempana olen ilokseni löytänyt takaisin kohti luontoa, ja uskon, että näin kuuluu ollakin. Äitini joka on itse metsänhenki, on raahannut minua jo vauvana mukana marja- ja sienimetsissä. Metsässä ja luonnossa on tullut vietettyä paljon aikaa ja äitini on opettanut minua kasveista, yrteistä ja kukista jo pienestä pitäen. Sitä kautta on syntynyt voimakas yhteys luontoon ja sen ravitsevaan ja parantavaan voimaan. Luonto toimii myös stressinhallinnassa. Parhaimmillaan luonto rentouttaa ja rauhoittaa kehoa ja mieltä. Se hoivaa meitä happipitoisuudellaan, tyyneydellään ja kauneudellaan. Olen opetellut erilaisia rentoutumismenetelmiä jo nuorena, jolloin siirrän itseni johonkin rauhoittavaan paikaan. Minulle se paikka on aina luonnon keskellä. Kuvittelen usein makaavani auringon lämmössä keskellä niittyä, missä heinä ja kukkaset villiniä rehottavat niin korkeana, ettei minua sieltä kukaan näe. Hymyilen, suljen silmäni ja tunnen auringon lämmön kasvoillani…

Arvomaailmani mukaan ihmistä kuuluu hoitaa kokonaisuutena, eikä yksittäisinä oireina. Tämän ajattelun puute on nyky-yhteiskunnassa mielestäni valtava ongelma. Julkista sektoria vaivaa suuri resurssipula ja ihmisten oireita hoidetaan liukuhihnalla. Vaikka itsekin edustan ainakin muodollisesti koululääketiedettä ja julkista sektoria, ollessani siellä töissä, omaan holistisen näkökannan hoitamiseen. Aivan ensimmäisenä olisi jokaisen ruokavalio korjattava ja ravinteiden saanti optimoitava. Krooninen stressi on myös tämän päivän vitsaus. Mikäli lääkehoito on sitten vielä tarpeen ja joissain tilanteissa näin väistämättä onkin, niin lähtökohtana pitäisi kuitenkin aina ensin olla mahdollisimman luonnollinen lähestyminen sairauden hoidossa. Aina ei tietenkään pelkkä ruokavalio riitä ja silloin, jotta paras tulos saadaan, on pakko yhdistää lääkehoito ruokavalioon, ainakin joksikin aikaa. Joskus toki lääkityskin on paikallaan lopun elämän ajan. Uskon kuitenkin vahvasti, että lääkkeitä syödään turhaan ihan uskomattomia määriä tällä hetkellä. Kehitys on hidasta ja ymmärrys ravinnon merkityksestä terveyden kannalta laahaa pahasti perässä. Haluan uskoa, että tässä ollan koko ajan menossa parempaan suuntaan.

 

<kemikaalicoktailin sivulta poimittu>

Kolme viikkoa on tosiaan mennyt leikkauksesta ja neljäs/ viimeinen kantosideviikko meneillään. Jippii!!Viikonloppuna lauantaina olin kierrätys- ja luomukosmetiikkamessuilla. Sunnuntaina, keskiviikkona ja tänään perjantaina kävin salilla. Maanantaina olin luomukosmetiikkasarjan koulutuksessa koko päivän, joka oli huippu ihana <3. Tiistaina tapasin ystävän ja vietin kivan koti-illan itsekseni. Vappu viihdyttiin kotona hyvän ruuan ( grillattiin naudan sisäfilettä 2kg :) ) ja leffojen parissa!! Lauantaina, eli huomenna on koko päivän ravintoseminaari Radissonissa, jonka vetäjinä ovat kolmikko Sovijärvi, Savolahti ja Sundvik!! Lauantaita odotan innolla, sillä luentoa on kehuttu paljon :) Sunnuntai-iltana suosittelen kuuntelemaan Optimal Performancen järkkäämää webinaaria, missä vieraana on lri Vilho Ahola, joka vastaa lähetettyihin kysymyksiin kl 20 alkaen. Uskon sieltä tulevan ihan mielenkiintoista settiä :)

Onhan tässä kaikenlaista ihanaa puuhasteltavaa! Haaveilen elämäni ensimmäisestä joogatunnista lähes päivittäin. Pitäisi vaan päättää, että NYT menen! Katsotaan josko tiet veisivät jonain päivänä esimerkiksi Pranamaan ;)