Epäonninen lento, mielipaha sekä kiitollisuus
Ihanaa alkanutta viikkoa! Palasin Englannista viimeviikon maanantaina takaisin Suomeen. Viikko ei varsinaisesti alkanut kovinkaan kummoisesti, sillä Finnair päätti ilmoittaa jo koneen noustessa että asuni on lennolle liian provosoiva. He vertasivat sitä bikineihin. En tänä päivänäkään ymmärrä tätä, eikä Finnair selvittänyt asiaa itselleni kun tein tästä ilmoituksen myöhemmin palaute puolelle. Muut matkustajat kun lensivät mikro shortseissa pakarat ja rintaliivit vilkkuen. Minulle kerrottiin että lentäisin paksu takki päälläni koko lennon ajan tai jäisin lennolta kokonaan pois.
Lämpöä oli 29 astetta ja takana oli tunnin metromatka ilman ilmastointia. Lisäksi kirjaimellisesti juoksin portille, sillä koira oli merkannut kenkäni aikaisemmin kentällä ja ne vietiin pyyhkäisytestiin. En tiedä miksi koira merkitsi juuri minun kenkäni, sillä luonnollisesti niistä ei löytynyt mitään. Ehdin kyllä miettiä kaikki mahdolliset kauhu ksenaariot päässäni siitä miten niiden pohjista löytyisi joku mittavan suuri huumelöytö, sillä olin ostanut ne edeltävällä viikolla paikallisesta kierrätysryhmästä :D.
No mutta takaisin lentoon. Olen oppinut hallitsemaan vuosien saatossa tempperamenttisuuttani siinä määrin, että osasin ihme kyllä olla oikeassa paikassa tälläkertaa hiljaa jottei tilanne eskaloituisi lopulta siihen että jäisin pois lennolta. Koneen laskeuduttua pyysin esimiehen kentälle ja asia luvattiin selvittää. Sain sähköpostin jossa Finnair pahoitteli asiaa. Lento-emäntä myönsi käytöksensä olleen ” epäammattimaista ” ja olisi voinut ilmaista asiansa hienotunteisemmin. Tänäpäivänäkään Finnair ei ole antanut selvitystä miten asu oikeastaan provosoi. Lisäänpä siitä kuvan siis vielä tähän alas. Tästä poiketen lanteilleni oli lisätty suuri takki joka peitti vatsan seudun.
Surkeasta lennosta ja Finnairin ala-arvoisesta asiakaspalvelu kokemuksesta huolimatta olin iloinen päästessäni kotiin Väinön luo. Viikko Englannissa oli ihana, mutta kovin kovin hektinen. Koska kyseessä oli jonkinasteiset läksiäiset poikien muuttaessa Hong Kongiin, meitä oli saapunut aika kattava määrä juhlijoita Englantiin ympäri Eurooppaa. Toisinaan tuntui että poikien koti muistutti enemmän villinlännen saluunaa kuin rauhaisaa leposijaa :D. Vietän kotona normaalisti todella paljon aikaa yksin, joten vierailu oli vastakohta normaalille muumio elämälleni. Loma oli kuitenkin ehdottomasti sen arvoinen, sillä sain tavata monen monta vanhaa sekä uutta ihanaa persoonaa. Teki oikeasti myös hyvää lähteä kotoa pois hetkeksi.
Tiistaina olikin omat syntymäpäiväni. 27-vuotta tarkalleen mittarissa. Itselläni on olemassa muutama ihmissuhde jotka aiheuttavat jonkinlaista epävarmuutta elämässäni. Ihmiset kasvavat erilleen ja muuttuvat ajansaatossa joka on täysin luonnollista. Jotenkin tuntuu silti, että nämä suhteet aiheuttavat tänäpäivänä enemmän päänvaivaa kuin iloa. Toisinaan tuntuu siltä, että pidän niitä yksipuolisesti elossa saamatta minkäänlaista arvostusta tai vastakaikua takaisin. Helpommin sanottuna tuntuu kuin toimisin heille täysin itsestäänselvyytenä. Asiat eivät tietysti ole koskaan näin mustavalkoisia ja myönnän myös omat virheeni näiden osalta. En varmasti ole tämän maapallon helpoin ihminen. En lähellekkään. Olen kuitenkin kiltti ja äärettömän herkkä. Jos en kelpaisi tälläisenä niin eikö kaiken järjen ja logiikan mukaisesti olisi silloin parempi pysyä etäällä näistä ihmisistä. Ihan niin itseni kuin heidänkin kannalta. Paikalleen jääminen nykyhetkeen olisi karhunpalvelus molemmille osapuolille.
En nyt avaa asiaa tarkemmin, mutta tavalla tai toisella jokainen olettamus näistä epävarmuuksista osui joiltain osin oikeaan viimeviikolla. Ilman sen suurempaa draamaa tai mielipahaa päätin päästää irti näistä ihmisistä, asioista ja mielipahasta. En osaa sanoa onko muutos pysyvä vai väliaikainen. Sen näyttää varmasti aika ja nämä ihmiset itse. En tulisi luultavasti koskaan olemaan sitä mitä nämä ihmiset minun haluaisivat olevan, eivätkä he tulisi luultavasti koskaan olemaan sitä mitä minä oikeasti tarvitsisin. Eli no hard feelings ja elämä jatkuu.
Ei ihmisten tarvitse tapella, jossain kohtaa vaan näkemyserot kasvavat siinämäärin että on parempi jatkaa eri polkuja ainakin toistaiseksi. Olen äärettömän herkkä ja valehtelisin sanoessani ettei tilanne sattunut mitenkään itseeni. Tiedän kuitenkin että elämä on toisinaan myös tätä. Kasvu tuo mukanaan pettymystä. Se tuo kuitenkin mukanaan myös ennenkaikkea uusia säihkyviä persoonia sekä seikkailuja.
Tähän haluankin loppuun antaa erityiskiitoksen omalle naapurilleni Jennylle jota saan kutsua tänäpäivänä ystäväkseni. On mahtavaa että seura teelle, juoruille tai vaikkapa kauppareissulle löytyy kirjaimellisesti aina seinän takaa. Jenny on varmaan ainoa ystävistäni joka pitää kissoista myös niin paljon että on valmis myös vahtimaan Väinöä kun tarve tulee :D. Tuntuu että mitä vanhemmaksi ihminen kasvaa, sen suuremmaksi kasvaa myös kynnys tutustua uusiin ihmisiin. Tämä on tosi sääli koska maailma on pullollaan upeita ihmisiä. Meidän ystävyys Jennyn kanssa sai alkunsa tuuletusparvekkeella kun selvisi että meillä on lähes samanlaiset kissat :D. Oltiin asuttu tätä ennen jo yli vuosi seinänaapureina sanomatta sanaakaan toisillemme.Onneksi jompi kumpi avasi lopulta suunsa.
Ja koska siirappia ei koskaan ole liikaa, eikä hyviä asioita voi korostaa koskaan tarpeeksi , niin viimeisenä kiitos parhaimmille ystävilleni Alexille, Otolle ja Eerolle. Ihan jo vajaa viikon houstaamisesta Englannissa, mutta ennenkaikkea siitä mitä olette vuosien saatossa itselleni opettaneet. Siitä ettei yksikään unelma ole tyhmä tai saavuttamaton. Siitä että kaiken saa elämältä kun on tarpeeksi sitkeä näkemään vaivaa asioiden eteen. Siitä että periksi ei saa eikä kuulu antaa. Te kolme olette elävä esimerkki tästä ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä ihan teistä jokaisesta. Myös siitä että vielä vuosikymmenen jälkeenkin saan jakaa ilot, surut sekä kohokohdat elämässäni juuri teidän kanssanne. Turvallista ja unelmien täyteläistä matkaa Hong Kongiin teille <3
INA
