Byrokratiaa, vol 3
Sain edelliseen byrokratiapostaukseen kysymyksen, että miksi meidän täytyy todistaa parisuhteemme viranomaisille täällä.
Olen vielä opiskelijana suomalaisessa koulussa, mutta minua ei tietenkään voida rekisteröidä opiskelijaksi täällä. Koska emme ole naimisissa, vaihtoehtoina oli työttömäksi työnhakjaksi ilmoittautuminen tai legal cohabitation, jota haetaan kunnalta.
Legal cohabitationia voisi muuten kuvailla jonkinlaiseksi virallistetuksi avoliitoksi, paitsi ettei se ole pariskuntien yksinoikeus. Sitä voivat hakea myös esimerkiksi yhdessä asuvat sisarukset. Joka tapauksessa se tuo osapuolille jonkin verran asumiseen liittyviä oikeuksia ja velvoitteita.
Mamukonttorissa meille kerrottiin, että käytännössä legal cohabitation edellyttää todistusta siitä, että olemme olleet jo Suomessa avoliitossa, tai muita todisteita vähintään kahden vuoden yhdessäolosta.
Suunnitelma A oli todistaa aiempi yhdessä asuminen käännättämällä vanha vuokrasopimuksemme, mutta kumpikaan kahdesta virallisesta kääntäjästä ei kyennyt ottamaan hommaa vastaan helmikuun aikana. Tajuttiin kääntyä maistraatin puoleen, ja tilasimme väestörekisteriotteet, joissa näkyy edellinen ja nykyinen osoitteemme.
Sitten varasimme ajan districthuisille luottaen mamukonttorin ohjeisiin. Ei olisi kannattanut! Vai mentiinkö me itse sekaisin ohjeissa kaiken infoähkyn keskellä? En tiedä, mutta ensinnäkään emme tarvinneetkaan niitä väestörekisteriotteita. Kaupungin virkailijaa kiinnostikin vain meidän siviilisäätymme. No sehän lukee näissä meidän virkatodistuksissa, paperit tiskiin!
Ongelma A: Virkatodistuksen voi saada maistraatista tai kirkolta ja meillä oli molempaa sorttia, eikä kirkon paperi ensin kelvannut. Aikani siinä jankkasin, että tämä on ihan yhtä pätevä paperi kuin maistraatinkin. Lopulta virkailija tarkisti asian jostain ylempää ja hyväksyi paperin.
Ongelma B: virkatodistuksissamme ei ollut apostille-todistuksia. En ollut kuullutkaan apostillesta aiemmin, enkä ollut edes törmännyt siihen missään kaikesta ulkomaille muuttoon liittyvästä selvitystyöstä huolimatta. (Apostille on julkisen notaarin todistus siitä, että tietyn asiakirjan allekirjoittaneella henkilöllä on ollut allekirjoitusoikeus.)
Nyt meiltä vaadittiin sellaista ensimmäistä kertaa, joten ei muuta kuin virkatodistukset postiin ja leimattavaksi Suomeen, ja sitten varaamaan uutta aikaa districthuisille.
Suureksi yllätykseksi kaikki meni tällä kertaa niin kuin Strömsössä. Virkailija oli vissiin hyvällä tuulella odotellessaan pääsiäisvapaiden alkamista ja me käveltiin ulos epäuskoisen iloisena siitä, että jokin asia hoitui niin kuin noin vaan.
Nyt saamme (toivottavasti) paperinivaskamme viimein eteenpäin kolmen kuukauden Brysselin-kierrokselle.
Kaiken lisäksi täällä alkaa viimein olla kevät ja takin sai vaihtaa kevyempään!