Elämää kielten iloisessa ristitulessa

Mainitsin edellisessä postauksessa miettineeni myös kielijuttuja. Olen nyt ensimmäisen hollannin kurssini loppuvaiheilla ja tietenkin aivan intopiukeena kaikesta vähästäkin mitä olen oppinut, mutta on tässä samalla kaikenlaista ihmeteltykin…
 

  • Ensinnäkin haluaisin kertoa näille, että on olemassa verbi tarvita. Täällä sanotaan olla tarve jollekin, mutta se tarkoittaa myös hätää. Aargh.
     
  • Toisaalta kieli on välillä humoristisen käytännöllistä. Suojatie on zebrapad ja hanskat handschoenen, käsikengät.
     
  • Ruotsista on sekä hyötyä että haittaa. Välillä täydennän päässäni lauseita ruotsinkaltaisilla sanoilla enkä ole ihan varma, onko sana oikeasti hollantia vai keksinkö sen juuri päästäni ruotsin pohjalta. 
     
  • Kurssilla on hauska vertailla, minkä äänteen kanssa kukin taistelee. Romanian kielessä ei kuulemma ole ng-äännettä. Mulla taas on ollut vaikeuksia erottaa ui- ja eu-äänteet toisistaan (ne kuulostaa molemmat öö:ltä mutta toisessa on pienenpieni y tai i  perässä?!) Amerikkalaisjäbällä puolestaan on niin vahva aksentti, että siitä tulee mieleen se Inglorious Basterdsin kohtaus, jossa Brad Pittin hahmo yrittää esittää italialaista. Bonjooornoo.
     
  • Koska kaikilla on omat vaikeutensa, jengi nauraa itselleen, ei muille. Mutta tottakai siitä kollektiivisesta mitähittoaaaa-fiiliksestä syntyy myös yhteistä hauskaa ja välillä luokassa nauretaan vedet silmissä.
     
  • Belgialaiset on ihanan myötätuntoisia kielen opiskelun suhteen, onhan tää kuitenkin hirveän vaikea kieli! Ja pitääkseni sen empaattisen suhtautumisen en tietenkään mainitse, että itse asiassa hollanti on monessa paikassa listattu yhdeksi helpoiten opittavista kielistä englannin puhujille. (Mun englanti ei tosin ole natiivitasoista, että siitäkin armoa annettakoon. Eikä sillä meidän luokan ainoalla natiivillakaan englanninkielisellä mitään helppoa ole.)
     

On ollut tajunnanräjäyttävää, miten voimakkaasti kieli kietoutuu persoonallisuuteen ja ajatteluun. Haluaisin oppia kaiken heti nyt, koska alkeistaitojen kanssa joutuu yksinkertaistamaan kaiken ajattelunsa aina kun avaa suunsa paikallisella. Ja sekös sapettaa! Onneksi sapetus myös kasvattaa oppimisen nälkää.

Kaiken tämän rinnalla rakkauteni suomen kielen ilmaisuvoimaa kohtaan roihuaa. Tekee mieli kirjoittaa enemmän, se tuntuu pitkästä aikaa taas hauskalta ja jotenkin vapaammalta. Muutaman duunipäivän ja kielituntien jälkeen tällaisen pienen avautumisen kirjoittaminenkin tuntuu suorastaan iloittelulta!

Ah. Ajatus lepää ja lentää vuorotellen, kun löytää just ne oikeat sanat.

Pomoni muuten bongasi paikallisesta tukusta suomalaisen tuotteen, osti sen ihan mua varten ja kysyi: how do you say this Löiiii… Lööymyy?
 

Loimu 2016

 

Minä siihen, että loimu, loimu, it means…like the warmth and light that comes from fire ja lausuin mielessäni pari ylistyssanaa äidinkielelleni.

Itse glögiä en ole vielä maistanut, mutta odotan mielenkiinnolla. Ainoa korviini kantautunut suomalaisarvio nimittäin kuului, että tää maistuu ihan Sorbukselta.

 

Kommentit (2)
  1. Eksyin ekaa kertaa blogiisi, ja voi kun mukavaa lueskella toisen samanikäisen juttuja Belgiasta (muualtakin kuin Brysselistä…) Asun itse Mechelenissä ja opiskelen Leuvenissä, tuun seuraamaan sun juttuja varmasti! Kävin itse yhden hollanin kesäkurssin ja tunnistan noi samat listaamasi jutut. Passiivinen ymmärtäminen karttuu tosi nopeaan ja mä ymmärränkin jo todella paljon siihen nähden, etten tuota itse lähes mitään puhetta hollanniksi. Mulla kun kaiken ajan vie rankat opiskelut niin lisäkielikursseille ei ole ollut aikaa. Tsemppiä kielenopintoihin, you can do it!

    1. Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa lukemaan 🙂 ja tsemppiä myöskin sulle opintoihin! Mitä opiskelet?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *