Kun vintagejumalat vastaavat
Kun viime talvena kadulla tuli vastaan kirkkaanpunaisia villakangastakkeja, huokaisin joka kerta mielessäni:
mäkin haluun!
Talvi oli ja meni. Kesällä luin mummolassa Hyvän mielen vaatekaappia, joka kannusti huolehtimaan vaatteista paremmin, korjaamaan ja arvostamaan niitä. Ajattelin, että khyl khyl, pitääkin käydä taas suutarilla ja ruveta käyttämään korjausompelimoa.
Seuraavana päivänä tapahtui ihme. Löysin mummolan vintiltä haaveitteni punaisen villakangastakin.
Takin vuori oli riekaleina, mutta: takki istui! Kun pituutta on annettu 159 senttiä, on varsinainen tapaus löytää istuva vaate, jonka selkäpuoli ei pussita yhtään.
Takki on äitini vanha ja peräisin 1970-luvulta. Vintagesuojelukset pitivät onneksi huolen, että löysin sen vasta, kun minulla varmasti riittäisi intoa kunnostamiseen.
Eikä pelkkä into ja hyvä tahto ihan riitä, jos on ompelutaidoton. Googlettelin kesällä suomalaisten ompelimojen hinnastoja, ja Helsingissä pitkän takin vuorinvaihto olisi maksanut monissa paikoissa alkaen 180 euroa. Tiedänhän mä, että työ maksaa ja verotus on kovaa, mutta onhan tuo nyt monelle aika mojova budjetti.
Korjautin takin täällä Belgiassa, ja lähimmässä ompelimossa hommasta veloitettiin 75 euroa. Ei se ilmaista ollut, mutta onhan tuo nyt halpa hinta takista, joka on sitä vuoria lukuunottamatta kestänyt äidiltä tyttärelle.
En kuitenkaan tiedä, olisinko nykytilanteessa raaskinut laittaa korjauksiin lähemmäs kahta hunttia.
Mites muut, millaisia summia raaskitte laittaa palveluihin? Missä menee kipuraja? Vai tuetko paikallista työtä ja ekologisia valintoja, hinnasta viis?
P.S. Hesarissa oli tänään juttu, jossa käytiin Hyvän mielen Vaatekaapin kirjoittajan kanssa kaupoissa hipeltämässä vaatteita ja arvioitiin niiden laatua. Siinäkin todettiin, että laadukasta vaatetta kannattaa aina korjauttaa, jos haluaa olla ekologinen ja taloudellinen. Niinpä niin, kun vain oppisi bongaamaan sitä laatua, kun ei noi vintagejumalat ole kuitenkaan aina kuulolla. Saramäen uutta kirjaa odotellessa…
Oi kuinka kaunis takki!
Itse olen vähän ”vänkyrä” muodoiltani ja perus H&M ei vain istu. Lentio ja takamushan ei ole normaalin naisen kehossa olevia osia. Ongelmia tuottaa erityisesti se, että on vielä tissit ja sitten kapeahko lantio ja kaiken päälle lyhyt. Kukkaruukusta asiaan: vintage vaatteet sopivat minulle paljon paremmin! Vaalin siis niitä harvoja, jotka oikeasti antavat kropalleni kunniaa.
Olen käyttänyt paikallista ompelijaa, jonka jälki on todella tarkkaa ja kestävää. Hän tekee kohtuu hinnalla vaatteita, mutta kyseessä onkin syrjäisempi paikkakunta sekä pienet piirit. Koetan työllistää hänet aina kun rahaa vain on. Hän ottaa pienistä hommista, eli lyhennyksistä tms. alle 20 euroa ja vaatteen teettämisestä, kankaat pois lukien, paidasta (70€) aina parin sadan euron mekkoihin ja siitä ylöspäin pukuihin, mutta niitä hän ei tee usein järkyttävän työmäärän vuoksi. Opiskelijalla sitä ei kuitenkaan ole usein varaa, joten olen myös itse opetellut ompelemaan. Pikkuhiljaa…
Ihanaa että sulla on luotto-ompelija. Ehkä mullakin kohta on. Toivottavasti. Ja tiedän todellakin mistä puhut ton muotojen ja lyhyyden yhdistämisen vaikeuden kanssa, onkohan mulla istuvaa kauluspaitaa koskaan ollutkaan 😀
Lily Editin puolelle muuten ilmesty just vintagenylistysjuttu, jossa sanotaan just samaa, että vintagessa mittasuhteet pelaa paremmin!
Mahtavaa Anna että annoit makeelle takille uuden elämän! 🙂 Samaa Hesarin juttua mäkin pohdin blogissa ja todellakin odotan myös sitä Saramäen opusta. Terkkuja Belgiaan!
Hei säkin täällä Lilyssä, kiva! 🙂