Iloinen bussikuski ja muita kotiutumisen merkkejä
Uuteen kaupunkiin muuttaessa sitä on jonkin aikaa vähän paikaltaan reväisty olo. Kaikki on vierasta.
Kunnes ei enää olekaan, ja huomaat arkeen muodostuneen tuttuja sekalaisia asioita, jotka saa hyvälle tuulelle – kuten poikkeuksellisen hyväntuulinen bussikuski, joka silloin tällöin osuu kohdalle.
Mulla on siis teoria, että joka kylällä on oma The Bussikuskinsa.
Se, jonka kaikki tyypin kohdanneet tietää ja tunnistaa.
Täällä mun lempparikuski tyyppi, joka leppoisasti kailottaa kaikille pois jäävillekin hyvät illanjatkot niin että ihan varmasti kuuluu. Mua naurattaa joka kerta kun kopista kajahtaa, koska tähän muuhun pidättyväiseen kulttuuriin verrattuna se ukkeli on niin äänekäs ja iloinen.
Espoon sisäisellä linjalla 13 kulkeneet saattavat muistaa linja-autossa saa hymyillä -kuskin, jonka dösä oli aina koristeltu kuljettajan lapsuusmuisteloilla. Tavanomaisten nenäsumutemainosten joukossa oli käsin askarreltuja kortteja, joissa fiilisteltiin, miten mukavaa lapsena oli matkustaa bussilla. Kurja päivä koulussa? Linja-autossa saa hymyillä!
Stadissa viimeisimmäksi jäi mieleen linjan 58 kuuluttajajäbä, joka rupesi Pasilan kohdalla puhumaan sellaisella matalalla lentokapteenityylillä: ”hyvää iltaa arvoisat matkustajat, täällä puhuu kuljettajanne…” Ai hitto miten mä arvostin tuollaista ihanan huonoa vitsiä marraskuisessa Pasilassa.
(Kiitos kaikille outolinnuille, päivänsäteille ja hassuttelijoille. Ootte ihan best.)
Niin, ne muut merkit:
Hankit kirjastokortin ja meinaat moikkailla kadulla lähikuppiloiden työntekijöitä luullen niitä sun tutuiksi.
