Hei koti, missä olet?
En olisi uskonut, että muuttoon valmistautuessa pahin tunteiden vuoristorata liittyy asunnon etsimiseen.
Lokakuussa päätin luottaa siihen, että löydämme kyllä netistä varteenotettavia ehdokkaita marraskuun aikana ja pääsemme katsomaan niitä sillä nimenomaisella viikolla, kun olemme Antwerpenissa käymässä.
Nyt niitä asuntoja sitten selaillaan monta kertaa viikossa, tällä kaavalla:
Aaaaaaah ihana keittiö! Ja noin iso! Oumaigaad mä rakastan tätä. Rakastan. Otetaan tää. Jooko.
Päivää myöhemmin sinut palautetaan maan pinnalle: kämppä on moottoritien varressa ja liian kaukana kaikesta. Heräät siihen, että alunperin halusit keskustaan asumaan, eikä maailman kauneinkaan keittiösaareke ja Smegin laitteet korvaa sitä, että asunto on keskellä ei-mitään. Kirvelee, mutta ei jatkoon.
Sitten löydätte sen: kivan, ison asunnon, joka on niin huikella sijainnilla kuin vain voisi toivoa ja joka vapautuu juuri oikeaan aikaan. Tässä sitä jännitetään, että milloin välittäjä vastaa tiedusteluun.
Ja jos tuo kämppä ei nappaa, niin sama kierros uudestaan ja uudestaan, kunnes tärppää.