Syöksylasku arkeen

Tällä viikolla tuli tipahdus. Arki tuli hakemaan.

Kaksi kuukautta muuton jälkeen pilvissä leijailu loppui, eikä pelkkä tässä ihanassa kaupungissa oleminen tunnukaan enää koko elämän täyttävältä ihmeeltä.

Alkuviikosta olin varma, että nyt tulee flunssa. Veto oli aivan pois eikä tehnyt mieli lähteä kotoa mihinkään. Ei tullut flunssaa, mutta fiilis jäi. Vaikka kaikki oli hyvin ja ulkona sininen taivas, ei tuntunut miltään.

Olin ajatellut etukäteen, että totta kai muutto voi jossain vaiheessa aiheuttaa myös vähän negatiivisiakin fiiliksiä ja se on ihan ok. En kuitenkaan meinannut niitä tunnistaa, kun ne iskivät.

Selasin tänään pitkästä aikaa ulkosuomalaisten blogit-ryhmää ja joku oli linkannut Laura’s Itineraryn blogipostauksen ulkomaille muuton aiheuttamasta tunteiden vuoristoradasta.

Sen lisäksi, että samaistuin tekstiin kaupunkia myöten, huokaisin helpotuksesta: tätä se on, en ole ainoa ja ankeahko vaihe vissiin kuuluu vähän niin kuin asiaan.

Yksi laukaiseva tekijä lienee ollut tiistai, jolloin kävimme hoitamassa mamujuttujamme eteenpäin ja kaikki meni niin belgialaisittain kuin mahdollista, eli lisää paperityötä, ihmeellisiä vaatimuksia ja niin käsittämätöntä ja yllättävää byrokratiaa, ettei jaksa enää edes naurattaa.

Meillä oli viime viikolla paljon ihmisiä käymässä, ja perheen kanssa hengailusta ja vallattomasta viikonlopusta olikin sitten aikamoinen siirtymä districthuisin virkailijan tiskille.

Ilmankos iskee muuttokrapula, niin kuin V tätä tunnetilaani kutsui. En ihan allekirjoita termiä, mutta oli mitä oli: pitää vain käydä tämä läpi.