Vuosi muuttopäätöksestä
Vilkaisin ensimmäisiä postauksiani. Siitä onkin jo vuosi, kun päätimme muuttaa ja ryhdyin pikkuhiljaa raivaamaan Pasilan-kämppäämme.
Uusi ajanlaskuni alkoi muutosta vuodenvaihteessa, ja tämä kahdeksan kuukauden rajapyykki on ollut monin tavoin merkittävää aikaa. Saimme belgialaiset henkilökortit, täytin 25 vuotta ja nappasin ensimmäisen Pikachuni.
Tämänhetkinen elämä tuntuu ihan toisenlaiselta kuin kevät täällä. Täydemmältä, kiireisemmältä, mutta ei liian. Normaalimmalta.
Puolen vuoden kohdalla tapahtui jotain kriittistä. Löytyi kavereita ja lähdimme kotoa liikkeelle ihan eri tavalla. Sain töitäkin.
Kun ensimmäistä kertaa olimme olleet belgialaiskamujen kanssa porukalla istumassa ihan rennosti bissellä vaan, olin helpottunut ja vapautunut. Tuli sellainen paikalleen loksahtava tunne, että on mahdollista muodostaa tänne kokonainen elämä.
Lähikulmatkin tuntuu jo mun omilta huudeilta eikä aina ovesta ulos astuessa ole sellainen oooooh-tunne. Kyllähän tällaisessa kaupungissa tulee edelleen paljon niitä hetkiä, kun huomaat jotain uutta ja kelaat, että jessss, ihanaa asua täällä ja löytää asioita.
Niin kun esimerkiksi kuusituntisen pyöräilypäivän päätteeksi bongattu random viidakkobaari, jossa funk soi ja jengi pulahtelee uimaan kökköisestä joesta eristettyyn lampeen, tai mikä toi nyt oli.
Pidemmän päälle arjessa tuntuu hyvältä myös vaan tietää parhaat pyöräreitit ja puistot eikä koko ajan vaan ihmetellä.
Kun kaikista niistä pienistä, mahtavista jutuista tuleekin arkea, niin silloin arki on varmaan aika mahtavaa?
Heheh luin vahingossa koko blogisi yhdeltä istumalta läpi (okei kävin välissä keitämässä ja hakemassa kahvia). Me käytiin Erasmusporukan kanssa Antwerpenissa hmmmmmm viime viikollakohan se oli? Kun oli vielä niitä yli kolmenkymmenen asteen helteitä, oli kyllä kiva kaupunki! VIVES on meitä muutenkin kierrättänyt ympäriinsä kuin parastakin turistiporukkaa, jota toki kyllä ollaankin. Parissa viikossa Gent, Kortrijk, Antwerpen ja sitten vielä kunnon turrekierros täällä Bruggessa.
Lisää postauksia odotellessa, mukavaa (tavallaan) vertaistukea (:
Joo siis kahvia pitää olla.
Vähänkö mulla on ikävä niitä helteitä. Toisaalta ei tää +20 syksykään oo paha… Mä en oo vielä Bruggessa käynytkään, mutta eiköhän sinnekin tuu vielä joku viikonloppu lähdettyä. Teillä on kyllä ollu tehokkaat pari viikkoa! 😀