Kiinnitetty postaus

Positiivinen synnytystarina: pikku-Elly

(Tekstiä on muokattu 14.1.2021: ”Myös raskauden täysille viikoille (raskaus on täysiaikainen kun viikkoja on 40, täysiaikaisen synnytyksen raja on 37 viikkoa) oli vielä hetki aikaa, nyt elettiin raskausviikkoa 36+2 (tarkoittaa siis 36 täyttä viikkoa ja 2 päivää, eli olin 37:llä viikolla ja toivoin että vauva saisi kehittyä masussa mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman lähelle tuota viikkoa 40 tai vaikka ylikin jos tarve olisi).”)

VIHDOINKIN sain aikaseks viimeistellä tän kilometrien pitusen tekstin. Eikä julkaisunappulan painaminenkaan ihan helpolta tunnu, koska kyseessä on tosi henkilökohtainen tarina. Tallennuslokin mukaan oon tallentanut yli 70 versiota tätä tekstiä. Kertoo ehkä jotain siitä, miten vaikeeta on kirjottaa näin tunnepitoisesta tapahtumasta niin, että ehkä joku muukin saa siitä jotain irti ja on ees vähän perillä mistä puhun.
Haluan tässä kohtaa muistuttaa, että jokainen synnyttäjä ja synnytys on erilainen ja me kaikki koetaan kipu, stressi ja kaikki meissä ja ympärillä tapahtuva eri tavoilla. En siis halua, että kenenkään mieleen hiippailee tätä tekstiä lukiessa ajatus siitä, että joku on jotenkin parempi tai huonompi tai vahvempi tai heikompi tai mitään muutakaan. Tää on miun kokemus ja miun tarina siitä miten meidän pikku Elly syntyi.
Ainiin, ja kirjoittaessa tajusin myös, että tiedän tosi vähän raskaus- ja synnytystermejä suomeksi, koska olen käyttänyt vaan tanskalaisia/englanninkielisiä ilmauksia, joten pahoittelut jo etukäteen jos joku sana kuulostaa hassulle, se saattaa olla miun ihan ite keksimä 😀

Vauhdikas ja rankka päivä sai rauhallisen päätöksen. Kuva on otettu 2.11.2020 aamuyöllä synnytyksen jälkeen meidän sairaalahuoneesta, jossa vietettiinkin 6 päivää. Ei ihan uni tullut ekana yönä (eikä vielä toisenakaan…) kun ihmeteltiin vaan mitä ihmettä oli tapahtunu. Oon tosi onnellinen että saatiin olla koko ajan kolmistaan, eikä Andersin tarvinnut lähteä kotiin yöksi.

Valmistautuminen ja valmennukset
Miulla oli etukäteen jonkinlainen ajatus hyvästä synnytyksestä tai siitä, minkälaisen synnytyksen haluaisin, mutta tällaisesta synnytyksestä en osannut edes haaveilla. Oltiin puhuttu etukäteen kätilö- ja lääkärivisiiteillä mahdollisimman lääkkeettömästä ja toimenpiteettömästä synnytyksestä, missä vauva voisi syntyä omassa tahdissaan. Pidin kuitenkin mielessä sen, etten voi suunnitella kaikkea täysin valmiiksi, joten halusin olla myös joustava ja mennä tilanteen mukaan. En siis halunnut luoda paineita meille siitä, että synnytyksen pitäisi olla tietynlainen tai tapahtua jonkun tietyn suunnitelman mukaan. Halusin myös kuunnella omaa kehoa ja mikäli tarve oli, olin valmis ottamaan kivunlievitystä. Tosin halusin, että ensiksi tarjotaan lääkkeettömiä vaihtoehtoja ja lääkkeellistä kivunlievitystä vasta jos kipu menee sietämättömäksi. Miulla ei ollut tähän mitään sen ihmeellisempää periaatetta tai vakaumusta. En vaan kokenut ylimääräisiä lääkkeitä tarpeelliseksi. Ajattelen myös, että kun koko raskauden ajan jo vältellään tiettyjä ruokia ja ennenkaikkea lääkkeitä, niin miksi yhtäkkiä synnytyksessä olisi ok ottaa niin paljon lääkeaineita kehoon. Tiedän että synnytyksessä käytettävät lääkkeet on testattu hyvin ja on todettu vauvoille vaarattomiksi, mutta en silti kokenut sen olevan miun ajatusmaailman mukaista. Halusin myös itsepäisenä ja vähän hulluna ihmisenä kokea synnytyksen niin luonnollisena kuin mahdollista.

Ihan raskauden alkuvaiheessa en oikein pelännyt mitään, koska en jotenkin osannu edes ajatella koko synnytystä. Sitten raskauden puolenvälin paikkeilla aloin ajatella synnytystä koko ajan enemmän ja pieni pelko alkoi hiipiä ajatuksiin. Mietin minkälaista synnytyksessä koettava kipu on, miten repeämiin tulee suhtautua (ennen synnytystä tämä pelotti kaikkein eniten ja ärsytti ettei kukaan puhu repeämistä ja niistä toipumisesta ääneen!), vauvan vointi jännitti, oma jaksaminen pelotti, synnytyksen kesto mietitytti paljonkin ja moni muukin asia nousi mieleen. Jännitti, koska edessä oli jotain sellasta mitä en koskaan ennen ollut kokenut.
Pelot ja jännitykset ei ollut mitenkään ylitsepääsemätöntä, joten pohdiskelin asioita paljon itsekseni ja tiesin selviytyväni kyllä. Puhuttiin pelosta yhdessä Andersin ja lääkärin kanssa. Synnytysvalmennus oli meillä ollut koko ajan suunnitelmissa ja hiljalleen voimistuva jännitys vahvisti valmennuksen tarpeellisuuden. Ostettiin yksityiseltä klinikalta kaksiosainen privaattivalmennus. Ekassa osassa käytiin läpi synnytyksen vaiheet ja perusjuttuja synnytyksestä, ja toisessa osassa treenattiin luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä (rebozo, hieronta, venyttely, erilaiset staattiset venytykset ja asennot, ym.) ja tapoja kuinka A voi olla mahdollisimman paljon läsnä ja apuna synnytyksessä. Valmennus oli super hyvä ja koska oltiin käytetty samaa klinikkaa jo aiemmin (ylimääräinen ultra sekä raskausajan hieronta) henkilökunta oli jo vähän tuttua ja tykätään heistä tosi paljon. Klinikalle oli helppo mennä ja meistä pidettiin siellä tosi hyvää huolta. Valmennuksen jälkeen jännitys lieveni huomattavasti ja oikeastaan ainoa huoli oli, että pärjääkö Anders. Mietin että järkyttyyköhän hän totaalisesti nähdessään mitä synnyttäminen on ja kuinka paljon kipua se tuottaa ja että jaksaakohan hän tsempata miuta tarpeeksi. Miun pelot osoittautui niin turhiksi kun vaan voi olla. Anders oli USKOMATON koko synnytyksen ajan! Hän pysyi rauhallisena, piti miut rauhallisena ja oli miulle tukena paremmin kun ikinä osasin haaveilla. Kun mie en pystynyt puhua tai ajatella, hän teki päätökset meidän puolesta ja koska hän tuntee miut niin hyvin, niin osasi tehdä just oikeat päätökset. Hän oli hellä, mutta napakka samaan aikaan. En synnyttäessä kuullut kätilöiden ohjeita, vaan A:n ohjeet. Tämä oli miulle tosi tärkeää, koska halusin synnytyksen olevan meidän yhteinen juttu, ei vaan miun show jossa kaikki tapahtuu miun ja vauvan ympärillä. Halusin A:n olevan synnytyksessä mahdollisimman paljon mukana. Oon niin ylpeä ja onnellinen A:sta ja hänen antamastaan tuesta ja avusta koko synnytyksen ajan! Oon myös onnellinen, että tunsin A:n kosketuksen koko ajan ja hän pysyi miun lähellä alusta loppuun. Se oli miun rentoutumisen ja keskittymisen kannalta tosi tärkeää.
Synnytysvalmennuksen lisäksi olin ostanut netistä Hypno birthing -valmennuksen, johon käytin noin 40 puntaa, ja vaikka en ehtinyt käydä läpi ihan koko valmennusta, niin koin siitä olevan tosi paljon apua! Hypno birthing saattaa käsitteenä kuulostaa oudolle, hippimäiselle sekoilulle (miun mielestä kuulosti ainakin ennen kun tiesin mistä on kyse), mutta se on kaikkea muuta. Hypnobirthingissä ei nimestä huolimatta ole kyse kenenkään hypnotisoinnista, vaan siinä opetellaan kuuntelemaan omaa kehoa ja erilaisten rentoutusmenetelmien ja mielikuvien avulla edesautetaan kehon aktiivista työskentelyä synnytyksen aikana sekä opetellaan hengitystekniikoita. Kurssista oli myös iso apu siihen, kuinka supistuksien ajan koettu kipua voi lievittää ja kun keholla on tilaa työskennellä supistusten ajan, niin synnytys etenee luonnollisesti nopeammin.
Faktahan on, että naisen keho osaa kyllä synnyttää. Kohtu on lihas, joka tekee työtä vaikka joku käskisi muuta, ja joka on kautta aikojen osannut hoitaa synnytyksen etenemisen. Valmennuksen avulla opin esimerkiksi, miten omalla hengitykselläni voin edesauttaa kehon työskentelyä ja helpottaa kohdun lihastyötä synnytyksen aikana. Mitä rennommin osaan olla, sitä paremmin keho työskentelee itsenäisesti, koska en taistele vastaan kehon luonnollisia toimintoja. Sainkin sekä synnytyksen aikana että sen jälkeen kätilöiltä kehuja hengitystekniikoista sekä siitä, miten rauhallisena pysyin koko ajan. Voin suositella Hypnobirthingiin tutustumista kaikille synnyttäjille, myös niille joilla on jo yksi tai useampi synnytys takana! Kannattaa ainakin kokeilla ja antaa sille mahdollisuus. Suomenkielistä materiaalia löytyy netistä harmillisen vähän, mutta voin ehdottomasti suositella kurssia, jonka itse kävin englanniksi.
Automatkalla sairaalalle. Meiltä on Hvidovren sairaalaan noin 16 kilometriä eli noin 20 minuutin ajomatka moottoritietä pitkin. Niin kun näkyy, niin oltiin molemmat aika väsyneitä koska herättiin kesken unien.

Synnytyksen käynnistyminen
Heräsin sunnuntai-aamuna 1.11.2020 noin klo 4:40 hassuun tunteeseen. Teki mieli juosta vessaan, mutta tiesin ettei kyseessä ole perus pissahätä. Pääsin kylppäriin, kun sisäreisiä pitkin alkoi valua nestettä. Kävin vessassa ja mietiskelin että ”vaan pieni osa synnytyksistä käynnistyy lapsivesien menolla, en mie ole tähän varautunut”. Myös raskauden täysille viikoille (raskaus on täysiaikainen kun viikkoja on 40, täysiaikaisen synnytyksen raja on 37 viikkoa) oli vielä hetki aikaa, nyt elettiin raskausviikkoa 36+2 (tarkoittaa siis 36 täyttä viikkoa ja 2 päivää, eli olin 37:llä viikolla ja toivoin että vauva saisi kehittyä masussa mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman lähelle tuota viikkoa 40 tai vaikka ylikin jos tarve olisi). Olin tosi hämilläni.
Jostain syystä olin aina ajatellut että Elly syntyy etuajassa, mutta ihan näin aikaista ulostuloa en osannut ajatella. Laskettuaika oli siis asetettu 27.11. ja veikkasin, että vauva syntyisi varmaan joskus marraskuun puolenvälin paikkeilla. Olin myös koko ajan asennoitunut siihen, että synnytys alkaisi varmasti supistuksilla eli koko lapsivesiasia ei ollut käynyt ollenkaan mielessä. Olin myös alottanut äitiysloman vasta viikkoa aiemmin, joten olin kuvitellut voivani levätä vähän enemmän ennen kuin unettomat yöt vauvan kanssa koittaisi 😀
Kävin pikaisesti suihkussa ja herätin Andersin samantien ja kerroin mitä oli tapahtunut. En pystynyt enää käydä sänkyyn, koska olin niin innoissani ja samaan aikaan tosi hermostunut ja jännitti, joten aloin hiljalleen pakkailla sairaalakassiin viimesiä juttuja. Vauvan tarvikkeet oli pakattu jo aikoja sitten, mutta miun ja A:n tavarat oli pakkaamatta. Koska maha tuntui hassun pehmeälle (tottakai kun osa lapsivedestä oli hävinnyt) enkä mukamas enää tuntenut vauvan liikkeitä, niin soitettiinkin heti myös sairaalaan ja kerrottiin tilanne. Olin yrittänyt herätellä vauvaa niillä keinoilla, joilla sen yleensä sai potkimaan: juomalla jäävettä, kevyellä jumppailulla ja hieromalla kevyesti mahaa, mutta en oikein saanut vauvalta vastauksia. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt tajuta että Ellyhän vaan veteli vielä masussa unia, koska yleensä hän heräsi potkimaan miuta vasta kuuden aikoihin aamuisin. Puhelimessa kätilö ohjeisti tulemaan visiitille, jotta voidaan tarkastaa vauvan sydänäänet ja suunnitella jatkoa. Koska mahdollinen lapsivesi oli väriltään ja koostumukseltaan normaalia, ei ollut onneksi syytä huoleen. Sairaalakassia ei kuulemma vielä tarvita, joten lopetin pakkailun, käväsin pikaisesti uudelleen suihkussa, pesin hampaat ja lähdettiin kohti sairaalaa.

Ajomatka sairaalaan tuntui aika pitkälle. En tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Osa vauvan tarvikkeista oli vielä hakematta vauvantarvikeliikkeen varastosta ja kotona oli vielä paljon asioita kesken. Aloin just vasta neuloa meille mätsääviä villasukkia eikä niistä ole vielä ensimmäinenkään valmis. Myös vaatekaappi-inventaario jäi puolitiehen ja olohuoneen on vallannut Ikean kassit ja vaatteet, jotka on lähdössä kierrätykseen.
Tässä kohtaa kuitenkin uskoin, että käydään vaan tsekkaamassa vauvan sydänäänet sairaalassa ja varmistetaan että masussa on kaikki hyvin ja mennään sitten takasin kotiin lepäämään ja odottelemaan synnytyksen alkamista. Eihän miulla edes ollut tullut supistuksen supistusta, joten tuskin vauvaa vielä nähtäisiin pariin päivään. Miten väärässä olinkaan…Joka tapauksessa uskoin että kotiin palattaisiin aika nopeasti ja miulla itselläni olikin toive, että voin olla kotona mahdollisimman pitkään ja mennä sairaalaan vasta kun oikeesti tarvitsee. En koe että sairaalassa odottelu edistää rentoutumista ja synnytyksen etenemistä. Tästä puhuttiin myös Hypno birthing -valmennuksessa, jossa kannustettiin synnyttäjiä olemaan kotona mahdollisimman pitkälle, koska siellä on parasta odottaa. Tultiin sairaalan parkkihalliin noin 5:50 ja jätettiin auto parin tunnin paikalle, koska kohta lähettäisiin takas kotiin (HAH).

Huh, kun jännittikin paljon! Muistan että tässä kohtaa oli tosi epätodellinen olo. En oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa, enkä varsinkaan ymmärtänyt sitä faktaa, että kotiin tosiaan mennään seuraavan kerran vauvan kanssa.

Sairaalassa
Kirjauduttiin sisälle aikalailla tasan klo 6:00 aamulla ja päästiin pieneen tutkimushuoneeseen, jossa kätilö kurkkasi vauvan tilanteen. Lapsivettähän se aamun liruttelu oli, joten sain varmuudenvuoksi antibiottia, jotta minä ja vauva vältyttäisiin infektioilta (riski infektioille kasvaa kun lapsivesi menee). Antibiottia meni sekä suoneen että suun kautta tablettina. Muutoin muistutin haluavani mahdollisimman lääkkeettömän ja luonnollisen synnytyksen ilman ylimääräisiä toimenpiteitä. Kätilö oli jotenkin tosi hermostunut ja tötöili kanyylin kanssa ja miun vasen kämmenselkä turpos kaksinkertaiseksi (kuvittele sellanen sininen nitriilihanska, joka on puhallettu täyteen ilmaa, siltä näytti miun käsi), joka teki miulle vähän hermostuneen olon. Onneksi tiesin kuitenkin, ettei samainen kätilö osallistuisi synnytykseen ja vaikka olisi osallistumassa, niin en olisi suostunut ottamaan häntä.
Kätilö teki sisätutkimuksen (jota itseasiassa en oikeastaan alunperin halunnut, mutta tässä kohtaa oli tosi hyvä tietää mikä tilanne on, joten annoin hänen tehdä sen). Kohdunsuu oli 2cm auki ja vauva oli ollut pää alaspäin jo pitkän aikaa (muistaakseni jo viikolla 32 kätilö sekä miun lääkäri vahvistivat vauvan hyvän asennon ensimmäisen kerran).
Vielä ei siis ollut kiire mihinkään, mutta selkeästi synnytys oli alkanut ja tässä kohtaa meille myös kerrottiin, ettei kotiin lähdetä ilman vauvaa. En edelleenkään ole ihan varma tajusinko vielä tässä kohtaa mitä oikeasti on tapahtumassa. Soitin miun äidille ja kerroin että ollaan sairaalassa ja kotiin päästään vain vauvan kanssa. Laitoin myös miun serkulle viestin, koska miulla oli tarkotus olla baby shower juhlat samana päivänä, joten halusin varottaa tyttöjä etten ole osallistumassa juhliin.
Ajan henkeen kuuluen meiltä otettiin titenkin koronatestit ja maskit piti olla päässä kaikkialla liikuttaessa, mutta huoneessa saatiin olla ilman maskeja. Tosin maskit tai mikään covid-19 liittyvä ei juurikaan tässä kohtaa hetkauttanut, koska oli aika monta muuta tärkeämpään juttua mielessä. Tärkeintä oli että Anders sai olla mukana ja osallistua. Tätä olikin saatu jännitellä koko loppuraskauden ajan, että mitä jos Tanska muuttaa myös koronarajoituksia niin, ettei puoliso/lapsen toinen vanhempi ole enää tervetullut synnytykseen niin kuin ilmeisesti Suomessa oli jossakin kohtaa. Sääntö on ihan älytön eikä miun mielestä siihen ole tullut mitään järkevää perustelua miksi niin tehtiin. Sääntöä ei onneksi ikinä kuitenkaan asetettu, joten Anders sai olla täysillä mukana koko synnytyksen ajan. Anders oli myös osallistunut jokaiseen raskauden aikaiseen tutkimukseen ja kätilö- sekä lääkärikäyntiin. Koen olevani tosi etuoikeutettu, että A tekee työtä, joka mahdollistaa tämän. Oon tosi onnellinen sitä että A pystyi olla kaikessa yhtä paljon mukana. Klinikan odotusaulassa näki, ettei puolison osallistuminen noihin raskausajan tutkimuksiin ole mitenkään itsestäänselvyys: valtaosa äideistä oli tullut tutkimuksiin yksin.

Synnytysosaston tutkimushuoneessa käyrillä noin 7 aikaan aamulla. Olin tosi väsynyt ja olisin halunnut nukkua, mutta en pystynyt. Tiedostin että synnytystä varten pitäisi ladata kaikki mahdolliset energiavarastot täyteen, mutta olin liian innoissani jotta olisin voinut nukkua…

Supistukset käynnistyi vähän sisätutkimuksen jälkeen, joskus vähän klo 7:00 jälkeen. Kätilö hieroi kohdun seinämiä tutkimuksen yhteydessä aktivoidakseen supistuksia. Meidät passitettiin pienelle kävelylle, jotta supistukset saataisiin voimistumaan. Ensin en ollut kävelystä kovin innoissani, koska pelkäsin että mitä jos vauva syntyy johonkin käytävälle tai mitä jos supistukset voimistuu ja kipu menee sietämättömäksi kesken kävelyn. Aloin myös henkisesti vaipua omiin oloihini enkä ollut kovin halukas näkemään yhtäkään tuntematonta ihmistä sairaalan käytävillä. Lähdettiin kuitenkin kätilön vahvasta suosituksesta kävelylle ja päädyttiin siirtämään auto 2h parkista 24/7 parkkiin. Käppäilin parkkihallissa siksakkia Andersin siirtäessä autoa ja hengittelin supistusten yli. Muistan että mietin miltähän tämäkin näyttää kun kyykistelen ja kiemurtelen keskellä parkkihallia kun olis ripulit tulossa housuun. Näin miten muutaman metrin päässä olevassa autossa kaksi ihmistä tuijotti miuta ihmeissään. Lähdettiin hiljalleen vaeltamaan takasin yläkertaan ja sadan supistuksen pakottaman pysähdyksen jälkeen päästiin takaisin tutkimushuoneeseen, joka olikin jo siivottu seuraavia varten ja meitä lähdettiin viemään varsinaiselle synnytysosastolle. Tässä kohtaa en vielä todellakaan tajunnut miten lähellä synnytystä oltiin vaikka supistuksilla alkoi olla jo voimaa jonkin verran. Olin jotenkin vaan ajatellut että synnytykset kestää aina useita tunteja ja olin varma siitä ettei vauvaa nähtäisi vielä pitkään aikaan vatsan ulkopuolella.

Tässä kohtaa oli aika epätodelliset fiilikset, olin innoissani ja tosi hämilläni. Sivuhuomiona myös nuo kynnet….Olin käyny laitattamassa ne 2 päivää aikasemmin ja ajatuksena oli että näitten piti olla viimeset pitkät kynnet jonka jälkeen alettais laittaa vauva-arkeen sopivampia, käytännöllisempiä ja lyhyempiä kynsiä. Voin kertoo, että näitä pitkiä kynsiä kirosin alimpaan helvettiin joka päivä 😀

Synnytysosastolla meidät otti vastaan maailman ihanin Mette-kätilö sekä opiskelija, jotka esittelivät itsensä ja jutustelivat meidän kanssa hetken käytävällä. Heidän kanssa oli super helppo tulla heti toimeen ja jotenkin tunsin oloni tosi turvalliseksi heidän kanssa. Kun ollaan puhuttu A:n kanssa synnytyksestä jälkeenpäin, niin molemmat tunnettiin ihanaa helpotusta kun tavattiin Mette ja opiskelija. Olin toivonut opiskelijaa mukaan synnytykseen, koska ajattelin että opiskelijat on aina innokkaita ja täynnä työmotivaatiota, eikä neljä kättä koskaan ole huonompi kuin kaksi. Opiskelija osoittautui paremmaksi kuin osasin ikinä edes haaveilla ja hän otti ohjat käsiin synnytyksen avustamisessa. Miulla oli aika hyvin hallussa hypno birthing kikat, ja opiskelija tunsi hypno birthingin myös, joten hän tuki miuta jokaisen supistuksen aikana tosi upeasti ja hänen kanssa oli tosi helppo tehdä yhteistyötä. Hän myös hieroi miun lihaksia ja oli tosi upeasti myös henkisesti avuksi. Hän kehui ja tsemppasi sopivasti ja tuki ja auttoi myös Andersia. Oltiin puhuttu etukäteen A:n kanssa, että minkälainen kätilö olisi kiva saada ja minkälaista ei missään nimessä haluttais. Saatiin ympärillemme parempi tiimi kun ikinä osattiin edes toivoa!
Sain olla koko ajan omissa vaatteissa poislukien housut (OBVIOUSLY). Kysyin tästä etukäteen kätilökäynnillä, koska halusin olla mahdollisimman kotoisasti, enkä tuntea olevani sairaalassa. Hvidovren sairaalassa sairaalavaatetus synnytyksen aikana ei ole missään nimessä pakollinen, joten pidin oman paidan koko ajan päällä ihan synnytyksen viimehetkille asti. Eipä sitä siinä synnytyksen tohinassa paljoa ajattele, mutta miulle se oli alitajuntainen juttu ja tunsin oloni vähän rennommaksi kun ei tarvinnut olla sairaalan kaavuissa.
Olin tässä kohtaa vielä aika hyvällä mielellä ja Anders lähti hakemaan meille aamupalaa, koska ei oltu vielä syöty mitään. Kätilö jäi miun kanssa huoneeseen. A:n vanhemmat toivat eväskassin meille parkkihalliin (koronan takia kukaan ylimääräinen ei saanut tulla sairaalaan sisälle), josta lopulta vain Anders ehti haukata vähän leipää, koska eihän miulle sitten enää maistunut mikään enää tässä kohtaa ja hommat alkoi ns. eskaloitua aika nopealla tahdilla.

Tässä asennossa oli helpointa olla tässä vaiheessa synnytystä. Sain tarvittaessa nojattua eteenpäin ja siirryttyä konttausasentoon ja välillä halusin käydä kyljelleen. Kuvassa myös kätilöopiskelija, joka oli ihan maailman ihanin ja huikea tsemppari

Uusi sisätutkimus osoitti, että olin nyt 3 cm auki. Supistukset oli aika voimakkaita ja niitä alkoi tulla reilusti, joten meidät siirrettiin synnytyssaliin noin klo 11, jolloin sain myös ulostuslääkkeen. Vinkkinä synnyttjäille: mikäli mietit ulostuslääkkeen ottoa, OTA SE! Oli huomattavasti huolettomampaa synnyttää kun ei tarvinnut miettiä tuleeko ponnistaessa paljon muutakin ulos kun vauva 😉 Ulostuslääke toimi niin, että kätilö laittoi isolla ruiskulla pari desiä (?) suolavettä miun bebaan ja nestettä piti pitää 5-10 minuuttia sisällä, jonka jälkeen wc:n kutsuhuuto oli vastustamaton 😀
Kivuliaiden supistusten takia koin ison helpotuksen kun näin huoneessa jumppapallon. Pyysin pallon ja kokeilin hetken istua sen päällä. Asento ei kuitenkaan tuntunut mukavalle, joten pallo jäi sivuun ja käppäilin huoneessa ympyrää ja välillä nojailin sänkyyn kyykkyasennossa. Kätilö toi Andersille öljyä, jolla hän hieroi miun selkää ja lonkkia. Vauvan sydäntä sekä miun supistuksia seurattiin miun mahan päälle asetetuilla antureilla, mutta koska liikuin tosi paljon supistusten voimakkuuden takia, ei niistä saatu luotettavaa dataa, joten kätilö halusi laittaa pinnin vauvan päähän. Pinni on pieni neulamainen anturi, joka asetetaan kohdussa olevan vauvan päähän. Anturi mittaa vauvan sydäntä ja tarkkailee vauvan kehon toimintoja. Olin alunperin päättänyt ettei tätä toimenpidettä missään nimessä tehdä, mutta nyt tiesin, että tässä kohtaa se on ainoa luotettava tapa mitata vauvan hyvinvointia, joten annoin kuvan laittaa pinnin. Pinnin laitto ei tunnu miltään ja on täysin vaaraton sekä vauvalle että äidille. Pinni asetettiin sairaalan dokumenttien mukaan klo 12:06. Miullahan ei tässä kohtaa ollut ajankulusta minkäänlaista käsitystä. Kaikki tuntui menevän super nopeesti ja maailman hitaimmin samaan aikaan. En enää jaksanut nousta kävelemään, vaan tässä kohtaa pysyttelin konttausasennossa sängyllä ja supistusten välissä keräilin voimia seuraavaa varten.

Klo 12:17 kohdunsuu olikin jo 8cm auki, ja tän uutisen kuullessani ilmeeni oli kuulemma näkemisen arvoinen! Muistan edelleen sen fiiliksen kun tajusin miten lähellä vauvan tapaamista nyt ollaan. Sain ihan hullun boostin päälle. Kaikkia meitä nauratti tämä jälkeenpäin, kun käytiin porukalla synnytystä läpi.

Ponnistusvaihe
Voimakas ponnistusvaihe alkoi klo 12:43 ja kohdunsuu oli nyt täysin (10cm) auki. Supistukset oli tosi voimakkaita ja niitä tuli paljon. Kivuttomin asento oli konttausasento sängyllä. Sain ponnistusten aikana sopivasti napakan otteen sängyn päädystä ja varpaat tukevasti sängyn taitoskohdan välissä. Tässä asennossa tunsin saavani oikein napakan ponnistuksen aikaiseksi. Monella on elokuvista jäänyt käsitys, että synnytys tapahtuu aina selältään jalat koholla ja hampaat irvessä. In real life tuo asento on yksi surkeimmista, jos esim ottaa huomioon painovoiman ja vauvan luonnollisen kulkusuunnan kohdusta ulos. Kuvittele itselles kova kakkahätä ja mieti sitten pystyisitkö kakkailla selinmakuulla? Jep, niimpä. Miksi ylipäätään edes miettisit sitä? Miks sitten vauvan synnyttäminen olisi luonnollista suorittaa selinmakuulla? 😀
Kätilöitä taisi tulla tässä kohtaa huoneeseen pari lisää tuomaan lämpimiä pyyhkeitä sekä myös lääkäri tuli käymään (en pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kun vauvan saamiseen ulos, joten en ollut perillä huoneessa olevista ihmisistä). Supistukset alkoi olla tosi kivuliaita, joten kysyin voinko saada epiduraalin tai mitä tahansa kivunlievitystä. Kätilö tuli miun viereen ja kertoi tosi lempeästi ja informatiivisesti, että nyt on liian myöhäistä ja selitti myös miksi. Iski epätoivo ja olin totaalisen valmis luovuttamaan. En jaksanut enää. Supistukset oli liian voimakkaita ja tuntui etten enää osaa selviytyä niiden yli. Olin kuullut, että luovutusfiilis tulee aika varmasti jossain kohtaa jokaista synnytystä, mutta en uskonut sen olevan niin totaalinen. Epätoivo iski ihan kunnolla Ponnistuksen tarve oli tosi kova ja olin jo karjunut kurkun kipeäksi ja naaman täyteen verenpurkaumia ja räjähtäneitä verisuonia. Jälkeenpäin ihan naurattaa miten kovaa huusin. Olisinpa ymmärtänyt käyttää huutamiseen kulutetun energian paremmin…Klo 12:48 lääkäri ehdotti Ventolinea, jotta saadaan supistukset hetkeksi keskeytettyä. Minulla ja vauvalla olisi hetki aikaa levätä. Sain pienen määrän ventolinea suoneen, jonka tarkoitus on keskeyttää supistukset muutamaksi minuutiksi, ja otin kaiken irti siitä 5 minuutin tauosta. Tauko todella tuli tarpeeseen. Muistan miten vaan olin ihan paikallaan naama tyynyssä enkä kuulut mitä ympärillä tapahtui. Muistan vaan sen kokonaisvaltasen ja hetkittäisen kehon rentoutumisen jonka yhtäkkiä koin. Yhden aikaan supistukset alkoi taas ja jatkoin ponnistusta ja olin aivan valmis saamaan urakan loppuun.

Kaikkensa antanut tuore isä! Maailman paras sellainen <3

Ensikohtaaminen
Kätilö varotti meitä, että kun vauva tulee ulos, hän ei välttämättä pidä mitään ääntä ja saattaa olla oudon värinen ja veltto, mutta kaikki on hyvin. Voimakkaiden supistusten takia vauva saattaisi kuulemma olla vähän ”stressaantunut” joten oli kuulemma normaalia että ulostulo voi olla pelottavan rauhallinen. Kätilö pyysi miuta ottamaan paidan pois (olin fiksuna likkana laittanut pään yli vedettävät urheiluliivit päälle aamulla ja voitte vaan kuvitella millaista on repiä niitä pois kesken synnytyksen, kun iho on ihan nahkea hiestä…) ja käymään kyljelleen ja ponnistamaan pari viimeistä kertaa. Hän myös sanoi että pitäisi olla valmiina ottamaan vauva vastaan ja että napanuora on hieman lyhyt, joten vauvaa ei pysty nostamaan ihan rinnalle asti, mutta vatsan päälle voi nostaa. Tein työtä käskettyä ja pian sain pienen limaisen vauvan syliini. Muistaakseni kätilö ohjasi miun kädet niin, että sain itse ottaa vauvan vastaan. Elly-vauva syntyi sunnuntaina 1.11.2020 kello 13:30 Hvidovren sairaalassa Apgar pistein 10+10. Ensikohtaaminen oli hämmentävä ja super kaunis. Oli vaikea käsittää mitä juuri tapahtui, mutta samaan aikaan en nähnyt mitään muuta kuin meidän pienen Ellyn. Hetkeksi kaikki muu vaan sumeni ympäriltä…ehkä kyynelten takia, ehkä onnellisuuden tai ehkä vähän molempien. Siinä hetkessä olin maailman onnellisin ja kiitollisin.

Elly sai olla kiinni napanuorassa ja ihokontaktissa minun kanssa ja napanuora katkaistiin vasta jonkun ajan kuluttua. Napanuorassa virtaa super ravinteikasta verta vielä synnytyksen jälkeenkin, joten kaikki tuo veri halutaan tietenkin vauvalle. Anders leikkasi napanuoran. 13:46 syntyi istukka joka tutkittiin heti ja kaikki oli myös sen osalta ok.

Kätilö avustaa isukkia ekan vaipan laittamisessa. Tää näky oli maailman söpöin!! Ihan hurjaa miten paljon tässä parissa kuukaudessa pikku Elly on kasvanu ja vahvistunu!

Kahden aikaan Elly sai ensimmäisen maitonsa (ruiskulla), minkä jälkeen saatiin vaan köllötellä hetki yhdessä. Pituus ja paino mitattiin vasta parin tunnin päästä Ellyn syntymästä. Pituus oli 48 cm ja paino 2480 grammaa.
Odoteltiin synnytyssalissa muutama tunti, koska maternity wardissa oli niin kova kiire, ettei meitä ehditty ottaa vastaan siellä vielä. Päästiin osastolle joskus noin kasin aikaan illalla. Siitä alkoi meidän perheen yhteinen taival. Sairaalassa vietetyt ensimmäiset päivät ei tosiaan ollut helppoja ja niihin liittyy tosi paljon tunteita ihan laidasta laitaan, mutta meille pääasia on, että Elly syntyi turvallisesti ja terveenä ja hänelle tehtiin kaikki tarvittavat tutkimukset heti. Hvidovren sairaalan henkilökunta oli meitä kohtaan tosi mahtavia, auttavaisia ja ammattitaitoisia. Muutama selkeä suosikki nousi esille ja ollaankin ihan älyttömän kiitollisia siitä, että saatiin jakaa meidän ensimmäiset päivät perheenä juurikin niiden henkilöiden avustuksella.

Ihanaa loppuviikkoa just siulle ja kiitos kun sain jakaa tän positiivisen kokemuksen 🙂

//HENNA

Kommentit (2)
  1. Hyvä tarina! Pari korjausta tosin: raskaus on täysiaikainen kun rv 37 on täynnä (https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00160) eli ette te onneksi kovin ajoissa olleet.
    Valitettavasti kaikkien naisten kehot eivät osaa synnyttää ja sen takia joudutaan esim. käynnistämään synnytyksiä (sillä pitkä yliaikaisuus on riski sikiölle). Onneksi sinun kehosi osasi! Onnea pikkuisesta!

    1. Moi Annepa ja kiitos kommentista ja onnitteluista 🙂 Korjasin tuon lauseen täysiaikaisuudesta tekstiin.

      Täytyykin tutustua enemmän tuohon synnytyksen käynnistämiseen, en nimittäin tiedä siitä kovinkaan paljoa. Olen kuitenkin ymmärtänyt niin, että vaikka synnytys käynnistettäisiin, niin kohtu alkaa silti supistella ja synnyttää vauvaa. Vai olenko kovasti hakoteillä? Eli keho ei ehkä juuri sillä hetkellä osaa käynnistää synnytystä itsenäisesti, mutta osaa synnyttää kyllä vauvan supistelemalla, kunhan kehoa triggeröi tarvittavilla keinoilla (lääkeaineet, oksitosiini, ym synnytyksen käynnistämiskeinot).

      Olen myös ymmärtänyt, että synnytyksen käynnistys johtuu aina lääketietellisistä syistä eli joko lapsella on vaaratilanne tai äidillä on jonkinlainen komplikaatio, esim raskausmyrkytys tai muu vastaava. Eli kyse ei silloinkaan ole siitä etteikö keho osaisi synnyttää, vaan siitä, että jokin muu kiireellisempi tilanne pakottaa synnytyksen käynnistämisen ennen kuin keho on siihen itse valmis.

      //Henna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *