Sähköpotkulauta kulkuvälineenä

Maailman siirtyessä polttoaineen käytöstä sähkökäyttöön etenkin sähköpotkulautojen suosio on kääntynyt kasvuun – eikä suinkaan vain niiden käytännöllisyyden vuoksi, vaan myös harrastuksena. Sähköpotkulautoja on pitkään pidetty vain halpoina kulkuvälineinä, joilla liikkua esimerkiksi naapurustossa. Moni asia on kuitenkin muuttunut, ja sähköpotkulauta onkin tänä päivänä varsin kätevä kulkuväline. Suomen lain mukaan sähköpotkulaudalla saa ajaa enintään 25 km/h nopeudella. Tämä on erittäin kelpo nopeus paikasta toiseen sujuvasti liikkumiseen. Valmistajat ovat myös lisänneet esimerkiksi moottoreihin tehoa, mikä tekee sähköpotkulaudoista entistäkin sopivampia harrastus- ja vapaa-ajan käyttöön. Parhaimmillaan sähköpotkulaudalla voi jopa nousta mäkiä!

Ohessa onkin esitettynä muutamia syitä, joiden vuoksi sähköpotkulaudan hankintaa kannattaisi harkita.

Sähköpotkulaudat ovat olennainen osa katukuvaa.

 

1) Kukkarolle ystävällinen vaihtoehto

Uusina ostettujen sähköpotkulautojen hinnat alkavat tavallisesti noin 150 eurosta. Toki markkinoilla on myös hintavampia malleja, joissa erilaisia ominaisuuksia on enemmän. Sähköpotkulauta on kuitenkin huomattavasti edullisempi hankinta kuin esimerkiksi auto. Vanhemmat autot vaativat todennäköisesti useammin huoltoa, kun taas uudempien ajoneuvojen ylläpito voi maksaa yleisesti ottaen enemmän. Sähköpotkulautojen ylläpito sen sijaan on edullista. Tämä johtuu siitä, että sähköpotkulaudoissa on suhteellisen yksinkertainen mekaniikka, minkä ansiosta sähköpotkulaudan voi huoltaa helposti perustyökaluilla. Myös esimerkiksi polttoaineeseen ei kulu rahaa, sillä sähköpotkulautahan toimii sähköllä.

2) Ympäristöystävällisyys

Sähköpotkulauta ei vapauta päästöjä ajettaessa. On toki totta, että sähköpotkulautojen valmistusprosessi itsessään vapauttaa päästöjä, mutta valmistuttuaan sähköpotkulaudat vaativat toimiakseen ainoastaan sähköä akun lataamiseen. Sitä vastoin ajoneuvosta vapautuu päästöjä joka kerta, kun sillä ajetaan. Ajoneuvojen valmistusprosessi vapauttaa myös enemmän päästöjä kuin sähköpotkulautojen vastaava prosessi. Sähköpotkulautaa voidaankin pitää ympäristöystävällisenä ratkaisuna.

3) Terveyshyödyt

Vaikka sähköpotkulauta tekee suurimman osan työstä puolestasi, on sillä silti suotuisia terveyshyötyjä. Sähköpotkulaudalla ajaessa vietät nimittäin aikaa ulkona. Monesti raitis ilma tekee olon rauhalliseksi ja vähentää stressiä. Pysyäksesi tasapainossa ja pystyssä sähköpotkulaudalla sinun on harjoitettava lihaksiasi. Sähköpotkulaudalla ajaminen parantaa siis myös tasapainoa ja koordinaatiota.

4) Yksinkertainen tapa liikkua

Sähköpotkulaudalla liikkumisessa on verrattain helpompi päästä alkuun kuin esimerkiksi autolla liikkuessa. Autoa varten tarvitset ajokortin, ja sinun on myös ostettava ajoneuvo, jonka täytyy läpäistä katsastus. Sähköpotkulautaan et kuitenkaan tarvitse erillistä lupaa, ja todennäköisesti sähköpotkulaudan hankkiminen on myös rahallinen säästö. Lisäksi Suomen tieliikennelaissa sähköpotkulaudat rinnastetaan polkupyöriin, joten voit ajaa niiden kanssa samalla kaistalla. Sähköpotkulaudalla ajaessa saat nauttia ulkoilmasta ja vältät myös esimerkiksi joukkoliikenteen ruuhkat.

5) Sähköpotkulautaa on helppo säilyttää 

Sähköpotkulauta taittuu kätevästi kokoon, ja voit säilyttää sitä esimerkiksi kotisi eteisessä, parvekkeella tai jossakin nurkassa. Sähköpotkulaudan säilyttäminen on helppoa siis jopa pienemmissäkin asunnoissa. Esimerkiksi opiskelija-asunnossakin sähköpotkulauta varmasti mahtuu johonkin nurkkaan.

Sähköpotkulauta on kätevä kulkuväline liikkumiseen.
Koti Raha Vastuullisuus Ostokset

Helppoja käsityöideoita käsityöharrastusta aloittavalle

Käsityöharrastusta on jo pitkään pidetty nautinnollisena ajanvietteenä. Monet kuitenkin virheellisesti luulevat, että se voi olla mielekästä vain ihmisille, jotka ovat hyviä taiteissa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan käsitöitä voi harrastaa kuka tahansa! On kuitenkin hyvä muistaa, että minkä tahansa uuden taidon oppiminen voi olla haastavaa. Näin ollen jokaisen meistä on aloitettava jostain. Useimmissa kädentaitoja vaativissa harrastuksissa on parasta aloittaa pienestä ja hallita perusasiat, jotta sen päälle on mahdollista rakentaa uusia taitoja.

Tässä postauksessa onkin pohdittuna muutamia eri kategorioita, joita käsityöharrastusta aloittava voisi harkita itselle mieluisan tyylin löytämiseksi.

1. Askartelu 

Askartelu on yksi käsityön alalajeista, jossa tehdään käsin esimerkiksi koriste-esineitä tai postikortteja. Askartelu voi olla hyvä tapa aloittaa käsityöharrastus, sillä siinä käytetään usein helposti työstettäviä materiaaleja, kuten vaikkapa paperia, kartonkia, liimaa tai silkkipaperia. Alkuun pääsee siis hyvinkin helposti!

Askarteluvälineiden voisi myös sanoa olevan useimmiten yksinkertaisia ja melko vaarattomia. Sopivia välineitä voivat olla esimerkiksi kynä, sakset tai puikot. Siitä syystä tämä onkin erityisesti lapsille hyvä harrastus! Lapselle askartelu varmasti tuo iloa ja sen lisäksi se kehittää lapsen hienomotoriikkaa sekä hahmottamiskykyä.

Myös aikuisille askartelu on erinomainen rentoutumiskeino. Mieli virkistyy ja kätten aikaansaamia tuotoksia on mukava ihastella jälkikäteen. Siten askartelu voikin olla hyvä keino irtautua arjesta ja työstä. Voit päästä alkuun pienelläkin budjetilla, sillä esimerkiksi muihin harrastuksiin verrattuna askartelutarvikkeet ovat monesti edullisempia.

2. Kierrätys 

Kun puhutaan, että askartelussa voi päästä alkuun pienelläkin budjetilla, niin eräs mahdollisuus on käyttää askartelussa kotoa löytyviä ja käytöstä poistuneita materiaaleja hyötykäyttöön. Oletko esimerkiksi koskaan tullut ajatelleeksi, että vanhoista farkuista voisit ommella vaikkapa farkkukassin? Myös sen sijaan, että lasipurkit kulkeutuisivat suoraan jääkaapista roskikseen, voi niitä vaikkapa koristella! Etenkin perheen pienimmille tämä on varmasti mieluista tekemistä. Kaunis lasipurkki on myös hyvä lahjaidea. Yksi ajatus voisi olla esimerkiksi joulun alla joulumaiseman luominen lasipurkkiin askartelemalla. Tämä olisi varmasti paitsi tietysti näyttävä joulukoriste sekä myös persoonallinen joululahja.

Kaunis lahja muistetaan varmasti pitkään.

3. Vaatteet ja asusteet 

Itse tehdyt vaatteet ja asusteet ovat persoonallisen tyylikkäitä. Ne myös piristävät varmasti, sillä omia aikaansaannoksiaan on aina mukava ihastella. Lisäksi, vaatteiden ja asusteiden itse tekeminen on myös varmasti ympäristöystävällistä ja toisaalta edullistakin. Voit jopa varta vasten käyttää kierrätysmateriaaleja käsitöiden valmistamisessa. Suosittuja käsityöideoita vaatteissa ja asusteissa ovat etenkin villasukat, lapaset, pipot ja kaulaliinat. Monen mielestä ne ovat usein myös sellaisia, joista käsityöharrastusta aloittavan on helpompi aloittaa.

4. Sisustus ja keittiö 

Itse tehdyt sisustusesineet ja kodintarvikkeet ovat myös varmasti esteettisiä silmälle. Vaihtoehtoja näissäkin on monia! Vaikkapa vanhoista farkuista voi valmistaa patalapun. Tai, ehkäpä sinulle on kertynyt vanhoja t-paitoja, joita tiedät ettet enää aio käyttää. Esimerkiksi vanhoista t-paidoista voisi vaikkapa punoa räsymaton. Kierrätysmateriaaleistakin on siis moneksi ja niistä saa varmasti iloa uusiokäyttöön. Luovuutta kannattaa siis ehdottomasti käyttää!

Käsitöillä saa varmasti katsetta vangitsevia sisustuselementtejä.
Koti DIY Tutoriaalit Vastuullisuus