Pahin kohellukseni lapsena oli se, kun laitoin kielen jäiseen rautaan päiväkodissa. Muiden perässä tietenkin. Siinä varmasti päiväkodin tädit nauroivat, että mitä se Vilma nyt innostui pahojaan tekemään. Onneksi sentään huomasivat, kun toinen lapsi huusi heille. Siinähän sitä muuten olisi oltu pitkä toki kieli raudassa kiinni.

Olen aina ollut kiltti, joka tekee kaiken mitä pitääkin. Eikä mua oo tarvinnut ns kasvattaa. Vaikka kyllä niitä kilttejäkin täytyy tietysti kasvattaa yhtä lailla. Välillä tuntui, että jäin helposti vaille huomiota. Päiväkodissa oli pitsapäivä. Ja mä olin ainoa, jolle unohdettiin tilata pitsaa. Muistan vieläkin, kun söin muiden pitsoista surullisena.

Toki aikuisena joudun ottamaan vastuun itse omasta elämästäni. Ja joutunut kantapään kautta oppimiaan, kuinka kiltteys ei ole aina muiden mielipiteiden mukailemista ja omien rajojen polkemista maahan. On kovan työn takana opetella kiltin tytön syndroomasta pois, kun on aina tehnyt niin kuin muut toivoo ja tahtoo. Ollut hiljaa ryhmän reunalla kuunnellen ja muut ovat unohtaneet mun olemassaolon. Siinä kärsii vain oma hyvinvointi ja MUN, elämäni tärkeimmän ihmisen elämä. Elän kuitenkin itseäni varten, en KAIKKIA muita varten.

Mä elän liikaa omassa päässäni asioita murehtien.  Usein tuntuu, että sosiaaliset tilanteet ahdistaa. En tule oikein nähdyksi, toisaalta jään itse elposti syrjään seuraamaan hiljaa. Se ahdistaa, en ole koskaan tuntenut olevani täysin hyväksytty.

Ahdistukseen ei ole suinkaan auttanut sosiaalinen altistaminen, se on enemmänkin pahentanut ja tuonut lisää huonoja kokemuksia.

Keholliset harjoitukset ovat auttaneet eniten. Muun muassa jooga, kuntosali, arkiliikunta. Viikonloppuna olin Jyväskylässä Joogassa, teki terää. Jos joskus vierailet Jyväskylässä, suosittelen Studio Laivea! Myös Kankaan asuinalue on hieno, valittu tämän vuoden parhaaksi asuinalueeksi, koko Suomessa!

Koetko sä olevasi liian kiltti? Mikä sua on auttanut liiasta kiltteydestä pois? 

Muistetaan, että ollaan hyviä juuri näin!