30 -kriisi: Ihanaa vai kamalaa? Este vai mahdollisuus?
Monikaan asia ei ole mennyt niin kuin toivoin, vaikka olenkin ”vasta” 28. Siitäkö se 30 -kriisiikin johtuu? En ole saavuttanut paljoakaan siitä, mitä tähän ikään mennessä oletetaan saavutettavan. Onko ne minun omia tavoitteita vai jotain sellaista, mitä yhteiskunta olettaa kaikkien haluavan? Varmaan molempia. Ei ole lapsia, ei hyväpalkkaista ja vakituista työtä. En ole kiertänyt maapalloa, saatika käynyt New Yorkissa. En omista taloa. Oma talo olisi toki kiva, muttei haaveideni ykkönen. Ihanaa jos saan, aivan sama jos en saa.
En omista montaa kourallista parhaita kavereita. En ole muuttunut introvertista ekstrovertiksi (huh, onneksi en! Haluan olla oma itseni). En ollut naimisissa 25 -vuotiaana, niin kuin lapsena ajattelin. 25 -vuotiaat olivat tuolloin ikäloppuja. 18 -vuotiaana kolmekymppiset olivat ikäloppuja. Nyt lähentelen kolmeakymppiä ja nelikymppinen alkaa olla jo nuori. Mihin tässä on oikein tultu, vanhaksiko? Mutta tosiaan, onko noille tavoitteille aikarajaa? Miksi tiettyyn ikään mennessä pitäisi saavuttaa tiettyjä asioita? Jos ei saavuta, tulee kriisi. Ja jos haluaakin jotain aivan muuta, se onkin paheksuttavaa. Jos haluaa elää elämänsä loppuun saakka ilman parisuhdetta tai lapsia, on ihminen muista poikkeava! Kaikkihan nyt parisuhteen haluaa (ei todellakaan!). Tarvitseeko kaikkien haaveilla samoista asioista, talvihuvilasta Espanjan lämmössä? Mua ärsyttää, että yhteiskunta laittaa monen alitajuntaan tietynlaisia haaveita, joista poikkeaminen ei ole yhtä hyväksyttävää.
Ja itsehän haluan nykyisen parisuhteeni. Haluan naimisiin, haluan lapsia. Haluan kiertää maailmaa ja käydä etenkin New Yorkissa (NHL!) . Haluan käydä töissä, missä viihdyn. Haluan kirjoittaa blogia. Haluan saada myös rahaa, niin ettei sitä tarvitse enää miettiä jatkuvasti. Haluan ehkä myös sen talvihuvilan Espanjan lämmöstä. Haluan terveen itsetunnon, joka ei jatkuvasti mieti mitä muut ajattelee, mutta on silti laumansa jäsen ja riippuvainen muista ihmisistä (hyvällä tavalla). Haluan edelleen asioita, joita halusin yli 10 vuotta sitten. Mutta eikö niitä voisi saavuttaa vaikka 35 -vuotiaana tai myöhemminkin? Miksi juuri 30 -vuotiaana? Miksi asetan itselleni tällaisia paineita? Elämä menee niin kuin menee. Voin ottaa samaan aikaan rennosti ja rauhassa, samalla kun teen töitä haavedeni eteen. Voisin nauttia elämästä ja hyväksyä elämäni kulun tähän saakka. Se on mennyt juuri niin kuin on pitänytkin mennä. Jokaisella on omannäköinen ja persoonallinen elämä, annetaan jokaisen määrittää oman elämänsä kulku aivan itse!
Olenko oppinut mitään sitten teinivuosien? No olen varmasti! Ainakin sen, että elämä voi yllättää. Kaikki ei mene aina niin kuin tahtoo tai toivoo, niin kuin se nuorempi Vilma kuvitteli. Kaikkea ei voi hallita, kaikista vähiten elämää. En ole kuolematon, niin kuin 10 vuotta sitten kuvittelin. Pelottavaa, kyllä. En haluaisi vanheta, mutta samalla se on ihanaa. Saan oppia koko ajan valtavasti lisää, viisastua. Eikä valmista tule koskaan! Miten mahtavaa: Saan olla koko elämäni ajan keskeneräinen, eikä mun tarvitse tuntea siitä huonoa omatuntoa. Päinvastoin. Se tekee nöyräksi. Elämä.
Tämä on ennen kaikkea mahdollisuus. Viime aikoina olen huomannut, että mun on vaikeaa olla kukaan muu kuin olen. Eikä mun kannata edes yrittää mitään muuta. Ei ole mitään muottia mihin pitäisi itsensä sovittaa. Ei ole toista minua. Olen uniikki. Tuon tähän maailmaan oman kädenjälkeni vain ja ainoastaan olemalla oma itseni. Asian hyväksyminen on edelleen vaikeaa, mutta enää en yritä piilotella todellista itseäni niin kuin ennen. Olen hävennyt sitä, yrittänyt muokata sitä kaikilla voimillani. Miellyttänyt kaikkia ja väsynyt. Elänyt toisten näköistä elämää. Kuvitellut sen olevan omaani…
Ikä toden totta tuo valtavasti viisautta. Onneksi. Vaikka en aina viisas ole edelleenkään, olen viisaampi kuin silloin nuorena. Innolla odottaen 10 vuotta vanempaa minää. Nyt haluan elää elämääni itse itselleni, en muille muiden ehdoilla. En ole mikään räsynukke, vaan oman elämäni herra. Kuningatar.
Juna puksuttaa eteenpäin, saa nädä minne. Sanoisin tämän kriisin olevan mahdollisuus.
