mitä se on se erityisherkkyys?

Herkkyys ei tee minusta millään tavoin sairasta. Päinvastoin. Se pitää aistini avoinna elämälle. Se on vain yksi osa minua, yksi niistä tsiljoonista osista. Siinä on paljon hyvää, paljon huonoa. Se on luonteeni piirre. Kaikilla meillä on erilaisia piirteitä ja puolia itsessämme. Sana ”erityis” johtaa ehkä hiukan harhaan. Enhän ole millään tavoin erityinen. Olen herkkä. Olen niin kuin kaikki muutkin. Aivan samanlainen, mutta kuitenkin niin erilainen. Olen ihminen.

Toisinaan olen liian kiltti, enkä tohdi sanoa muille ei. Tuolloin saatan viettää aivan liian pitkiä aikoja muiden seurassa. Muut eivät aina tajua, että väsähdän heitä nopeammin sosiaalisissa tilanteissa. Ylikuormittuneena muutun hyvin, hyvin väsyneeksi ja kärttyiseksi. Suutun helposti, enkä jaksa oikein keskittyä täydellä panoksella muiden seuraan. Viimeistään siitä tiedän, että nyt on aika poistua takavasemmalle. Viisaintahan olisi tietysti paeta jo paljon aikaisemmin oman kodin turvaan, pimeään yksinäisyyteen. Mutta aina en ole osannut olla niin fiksu, että olisin osannut lähteä tarpeeksi ajoissa. Olen mennyt ennemmin muiden tahdon mukaan.

Mutta lieneekö tuo väsyminen nyt mikään ihme. Jos kerran käytän sosiaalisissa tilanteissa puolet enemmän energiaa muiden ihmisten tarkkailuun, heidän jokaisen mikroeleen ja ilmeen pohtimiseen. Lieneekö tuo mikään ihme, että väsytän itseni puolet nopeammin kuin muut. Jos kerran käytän niin paljon enemmän energiaa kuin he? Puolet lyhyemmässä ajassa.

Minulle erityisherkkyys on siis sitä, että havainnoin ympäristöäni ja muita ihmisiä jatkuvasti, halusin tai en. En voi sammuttaa tuota mekanismia pois päältä koskaan. Mutta onneksi olen iän myötä edes hiukan paremmin oppinut pitämään tarpeistani huolta. Ylikuormitun liiasta sosiaalisuudesta valtavasti, siksi mun on pidettävä parempaa huolta omasta rauhasta, yksinäisyydestä ja levosta. Ne palauttavat minut takaisin maan pinnalle. Niiden avulla jaksan taas sopivissa määrin keskittyä muiden seuraan.

Muiden tunteet ja mielialat vaikuttavat minuun paljon. Olen empaattinen. Jos joku itkee, itken hänen kanssaan. Jos joku nauraa, saatan jopa itsekin innostua samanmoiseen. Tunnistan muiden tunnetilat tavallista herkemmin.

Olen myös valtavan kipuherkkä. Siksi joskus ihmettelenkin, miksi ihmeessä haluan aiheuttaa itselleni tahallista kipua tatuoinnin muodossa. En tiedä mitään pahempaa kuin tuo kamala kipu!

Kiireinen päivä saa minut lopen uupumaan. En siedä kovia ääniä. Säikähdän hyvin helposti. Sisäinen elämäni on erityisen vilkas ja monipuolinen, vaikkei se yleensä ulkopuolisille ole havaittavissa. Se keksii jos jonkinlaisia tarinoita millon mistäkin. Jos ulkoisesti sattuu tulemaan tylsä hetki, ei tarvitse kuin kaivaa oma salainen aseensa esiin viihdyttämään minua itseäni. Nimittäinkin tuo vilkas ja niin rakas mielikuvitukseni. Sillä riittää juttua aiheesta kuin aiheesta! Harmi vain, etteivät muut pääse ”nauttimaan” siitä, olenhan niin huono ilmaisemaan itseäni muille.

Olen tunnollinen, toisinaan liiaksikin asti. Aivan liian ”kiltti”. Tai oikeastaan en. Sillä eihän tuo muiden ihmisten miellyttäminen oikeastaan mitään aitoa kiltteyttä ole. Varsinkaan minulle itselleni. Muiden miellyttäminen on haitaksi vain ja ainoastaan minulle.  Ehkä hiukan myös muille..  Mutta itseäni vartenhan mä täällä elän, mun ikiomaa elämääni. Turhaan mä sitä olen käyttänyt muita varten, heidän miellyttämiseen.

Hermostun, jos joudun tekemään monta asiaa yhtäaikaa, vieläpä lyhyessä ajassa. Ärsyynnyn sellaisessa tilanteessa helposti. Vältän virheitä ja asioiden unohtamista liiankin kanssa. Elämä muuttuisi paljon hauskemmaksi, kun uskaltaisin elää sitä rennommin. Ei kaikkea tarvitsisi ottaa aina niin kovin vakavasti. Saatika pelätä epäonnistumista. Niitä tulee väkisinkin jokaiselle, yrittäisipä niitä kuinka välttää tai ei. Mutta aina niistä jotain voi oppia. Ja nauraa vain päälle. Elämää se vain on! Ei sen kummempaa.

Saatan kiihtyä, jos ympärilläni tapahtuu liikaa asioita. Ainakin sisäisesti kiihdyn ja hermostun. Mutta eipä tuotakaan aina ulkoapäin huomaa.

Nälkäisenä en pysty keskittymään mihinkään. Alisuoriudun, jos minua tarkkaillaan. Muiden katsoessa on hyvin hankalaa yrittää työskennellä, kilpailla tms. En tykkää siitä sitten yhtään! Lapsena kaikki pitivät mua ujona ja hiljaisena. Ja olinhan mä. Edelleenkon olen.

Ja kaiken tämän lisäksi pidän itseäni elämyshakuisena herkkänä. Ainakin toisinaan. Uskokaa tai älkää.