Vaikea sietää ja kohdata muiden tunteita, vaikea sietää ja kohdata omia tunteita.

… Ja elää ne läpi pakenematta, miellyttämättä, pelkäämättä. Teen myös kaikkeni, että se tunne menisi mahdollisimman nopeasti ohi, mutta usein saan sen vain pitkittymään omalla toiminnallani (ajattelu ja murehtiminen, itsensä sättiminen).

Otan usein myös miellyttäjän roolin. Teen niin kuin muut tahtoo, ettei toiselle vain tulisi paha mieli. Pelkään, ettei toinen enää tykkää minusta, jos olenkin eri mieltä. En aina edes tiedä mitä mieltä olen ja miksi. Olen kadottanut todellisen itseni. Kuinka sietää sitä, ettei toinen pidä minusta? Muutun helposti passiivis-agressiiviseksi ja katkeraksi, koska muut osaa ilmaista mielipiteitään ja tarpeitaan, mutta minä en. Suutun, jos haluaisin levätä yksin kotona, mutta en osaa kertoa sitä toiselle. Samalla en halua konfliktiin, koska en tiedä miten toimia niissä. Siinä missä pelkään muiden suuttumusta, pelkään myös omaani. Pelkään, etten hallitse itseäni ja käytöstäni suuttuneena lainkaan. Joskus riitatilanteissa tuntuu, etten hallitse käytössäni vihan vallassa, vaan toimin täysin hallitsemattomasti. Tarraanko kiinni toiseen tai heitänkö tavaroita?

Olen yksi ristiriitaisuuksien sekava paketti: Pakenen, miellytän, en hallitse käytöstäni… Onko muilla tällaista?

Mun on vaikea sietää muiden tunteita (ja omiani myös), mutta imen ne voimakkaasti itseeni, niin hyvässä kuin pahassa.     Toimin usein tunteen viemänä, tunne hallitsee mun käytöstä, en mä itse.       Tosiasiassa, enhän minä ole vastuussa toisen tunteista (omistani kyllä), ellen sitten toimi muuten vain typerästi itse… Jos kerron vastakkaisen mielipiteeni asiallisesti, toisen ja omia rajoja kunnioittaen, on toinen itse vastuussa omasta käytöksestään vaikka pettyisi (tavattoman vaikeaa sisäistää tätä). Minä olen vastuussa itsestäni ja elämästäni, myös siitä että kerron mielipiteitäni. Ja siitä millaisia valintoja teen kulloinkin. Se, että pelkään toisen suuttuvan, ei saa mua estää tekemästä valintoja itse. Tää on mun elämä, vain minä olen siitä vastuussa. Ja mun on otettava vastuu siitä, että opin sietämään kaikkien tunteita, niin muiden kuin omaakin. Kaikilla on oikeus tunteisiin.

Suuttuminen on enemmän kuin tervettä, tunteiden patoaminen sisäänsä vain sairastuttaa kehomme ja mielemme. Mutta en halua suuttua hallitsemattomasti, vaikka kukapa nyt toimisi aina järkevästi suuttuneena? Kaikista tärkeintä on se, kuinka riidan jälkeen toimii: Riidan sopiminen ja asioiden puhuminen on kaikista tärkeintä. Ei riitojen välttely, koska ne kuuluu jokaiseen terveeseen ja läheiseen ihmissuhteesen. Aina voi oppia keskustelemaan ja väittelemään rakentavasti, mutta aina ylilyönneiltä ei voi välttyä. On tärkeää pyytää ja antaa anteeksi, unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Parhaassa tapauksessa riita puhdistaa ilmaa ja parantaa suhdetta entisestään. Jos vain muistetaan hoitaa se jälkipyykki oikein: puhumalla ja selvittämällä riita niin, että molemmat osapuolet tuntevat tulleensa kuulluksi. Ei vain ”unohdeta” puhua ja jatketaan eteenpäin kuin mitään ei olisi. Se jää kalvamaan mieltä ja myöhemmissä riidoissa siihen on helppo palata.

Sitten on se toinen puoli: Pakenen tunteitani tekemiseen, ettei vain tarvitsisi tuntea tai ajatella mitään. Pakenen tunteitani liikuntaan, syömiseen, mihin vaan. Toki kriiseissä se jatkuva tekeminen voi olla minulle myös pelastus pahimman yli, myöhemmin asiaa ehkä jaksaa käsitellä paremmin. Mutta liika on aina liikaa. Tunteiden tukahduttaminen sairastuttaa. Kun tunteet tukahduttaa, ne jää kehoon muhimaan jopa vuosiksi, se voi aiheuttaa ties mitä ikävää. Kipuja, kolotuksia, stressiä, sairauksia, henkistä pahoinvointia, masennusta, heikkoa itsetuntoa…

Aikaisemmin olen ehkä myös pelännyt puhumista ja tunteiden näyttämistä. Olen padonnut kaiken sisääni, joka ei ole ollut hyvästä. Olisi vain helpompaa piilottaa ne, niin kuin tein ennen suurimman osan ajasta.  Tuskin edes tiesin mitä tunnen ja miksi. Vaikeat tunteet olivat täysin vieras asia. Mitä on viha, miten sen kanssa pärjää ja miten toimia? Nyt se saa oloni levottomaksi ja sylkäisen ulos aivan kaiken, se tekee minusta arvaamattoman. En ole oppinut keinoja olla sen vihan kanssa, kuinka elää se vain läpi ja odottaa sen aikaa että se menisi ohi?  Tunnekuohu ei ole kuitenkaan se  paras paikka suoltaa kaikkea ulos, sanallisesti tai viestillä. Tai tehdä ytikäs mitään. Minulla on paljon työsarkaa, jotta opin hillitsemään käytöstäni ja suuttuneena niin suulasta suutani. Mutta ehkä jo asioiden tiedostaminen ja niistä kirjoittaminen auttaa prosessoimaan asiaa läpi. Ja miettiä etukäteen miten toimia tilanteessa toisin. Jos ei onnistu, ensi kerralla on taas uusi mahdollisuus. Ja se tulee kyllä.

Aina ei tarvitse jaksaa olla reipas ja kehittää itseään. Aina ei tarvitse jaksaa yrittää olla reipas ja iloinen. Välillä itken räkä poskella ja saan silmäni turpoamaan umpeen rumasta itkustani.Välillä voin olla vihainen ja kertoa sen toiselle (asiallisesti). Myös virheitä sattuu lopun ikää, älä unohda sitäkään.

Ja vielä: nyt kun huomaan hiukan avanneeni sanallista arkkuani, huomaan omista huolistani puhumisen helpottavan oloa. Aikaisemmin se yksinään murehtiminen saattoi kestää tuntitolkulla, päiväkaupalla. Aina silloin kun huomaan päästeleväni höyryjä ulos, huomaan olon helpottuvan minuuteissa. Kunhan se toinen osaa ottaa sen vastaan ja kuuntelee, ei suutu. Ja toki asiattomuuksista saa mainita ja minun tavassani puhua on usein vikaa. Ja minulla on yhtä lailla opittavaa siinä kuinka kerron ja otan toisen viestin vastaan. Ja lopulta koko juttu tuntuu ihan naurettavan pieneltä asialta, mitä ihmettä ajattelin tunneluohuissani? Ehkä se suuttumuskin on ihan hyvästä joskus, kunhan ei tee mitään ikävää.
Nyt puhun vähän enemmän kuin ennen, mutta samalla se myös hävettää. Puhunko aivan liikaa omista asioistani? Onko tämä nyt niin tärkeää, että siitä kannattaa puhua? En pidä omia ajatuksiani tärkeänä, häpeän niitä.

Mutta ei kai siinä ole mitään väärää puhua ikävästä olostaan. Siispä puhukaa ihmiset puhukaa! Se parantaa omaa oloa ja parhaassa tapauksessa ratkaisee meneillään olevan ongelman tai ulkopuolisen asian, kenties riidan puolison tai ystävän kanssa. Se säästää monelta väärinkäsitykseltä.

Millaisia keinoja teillä on suuttuneena, kuinka toimitte?