Ajatus, tunne, toiminta

Huomasin ennen nykyisen työhrjoitteluni alkua miettiväni paljon sitä, että mitenköhän mä oikein taas pärjään uudessa paikassa. Mulla on ollut ennenkin hankaluuksia small talkissa työkavereiden kanssa. Ja se on vaikeaa edelleen. Hätiköin jännittyneenä helposti ja toimin usein ennen kuin ajattelen tai sitten lamaannun täysin. En ole tarpeeksi aktiivinen. Nämä kaikki ikävät ajatukset etukäteen, aiheuttivat ahdistusta ja niinhän siinä sitten taas kävi. Käyttäydyn juuri niin kuin olin etukäteen ajatellut. Hienoa! Olen lamaantunut ja hiljainen. En hallitse small talkia työkavereiden kanssa. 

Ajatus muuttuu tunteeksi, tunne muuttuu toiminnaksi. Mitä järkeä jatkaa tätä ikävää kierrettä? Miksi haluan aiheuttaa itselleni sosiaalisiin tilanteisiin ikävän olon, kun voisin sen sijaan myös yrittää omalla toiminnallani ja ajatuksillani tehdä tilanteista vähän siedettävämpiä, helpompia ja miellyttävämpiä?

Kaikki tilanteet menisivät paljon helpommin, kun yrittäisin suhtautua kaikkeen hieman positiivisemmin kuin aikaisemmin. Se, mitä ajattelemme itsestämme ei siis ole lainkaan vähänpätöistä. Mieti hetki, kuinka olet tottunut itsestäsi ajattelemaan. Ajattelenko joka päivä yllättävän samanlla tavalla, ajattelenko tänään aivan samoja ajatuksia kuin eilenkin? Olemme ehkä tottuneet ajattelemaan myös itsestämme tietyllä tavalla? Ainakin minä itse huomaan, että omassa ajattelussa on varmasti paljon opittua, pysyvän tempperamentin ja persoonan rinnalla.

Nyt haluan vihdoin lopettaa etukäteen murehtimisen, tai ainakin pyrkiä vähentämään sitä. Haluan olla pelkäämättä aina pahinta.  Kaikki maalaamani uhkakuvat eivät välttämättä toteudu oikeasti, ainakaan, jos en enää lietso uhkakuvia etukäteen koko ajan. Luottaisin välillä itseeni ja kykyihini.

Yritän nyt siis muuttaa ajatusmaailmaani edes hieman toisenlaiseksi, pitämällä päiväkirjaa omista ajatuksistani etukäteen tai jälkeenpäin. Edes viikon tai pari. Jotta tulen hieman tietoisemmaksi omasta ajatuksen kulusta ja pystyn lähtemään viemään sitä hieman toiseen suuntaan!

Miten voisin sitten ajatella uhkakuvieni sijaan? Löytyisikö itsestään hieman positiivisempaa ääntä, jolla voisi puhua itselleen? Todellakin.

Voin esimerkiksi ajatella niin, että puhun sitten kuin minulla on asiaa. Tai voin päättää etukäteen haastaa itseäni hieman, mutta ei liikaa. Voin opetella puhumaan hieman pidemmillä lauseilla kun edellisellä kerralla. Jatkaa toisen aloittamaa keskustelua taas hieman pidempään kuin aiemmin. Tai kysyä itse jotain oma-aloitteisesti, kysyä vaikka viikonlopusta. Myös korona on nykyajan ”trendi” ja hyvä puheenaihe. Välillä voi miettiä etukäteen mahdollisia aiheita puhuttavaksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tai olla itselleen armollinen ja sallia epäonnistumiset, sillä ilman niitä ei voi oppia. Yritän opetella hyväksymään sitä, että mä nyt vaan lämpenen hitaammin kuin muut, ja on ihan ookoo olla oma itsensä ja hiljainen.

Ja ehkä se päiväkirja tosiaan auttaa tulemaan tietoisemmaksi omista ajatuksistaan. Toivottakaa mulle tsemppiä tai kokeilkaa vaikka tekin!

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille. :)