Elämää ilman pelkoa?
Pelon tehtävä? Suojella ihmisiä vaaroilta. Taistelemalla, pakenemalla tai jähmettymällä. Refleksit toimivat ennen järkeä: Näet ruohikossa pitkän esineen ja lähdet juoksemaan. Vasta juostessasi rupeat miettimään, olikohan se kuitenkin vain keppi. Entä jos se ei ollutkaan käärme? No, se ei selviä ehkä koskaan, koska olet kerennyt juoksemaan jo niin kauas. Alitajunta pitää sisällään valtavaa tietomäärää, joka päästää tietoisuuteesi vain murto-osan siitä.
Nykypäivän Suomessa on enää varsin harvoin syytä tuntea oikeaa pelkoa. Ei ole sotaa, ei nälänhätää tai muita suuria vaaroja. Ainakaan samalla tavoin kuin satoja vuosia takaperin. Elämme hyvinvointivaltiossa. Saamme ilmaista koulutusta ja kouluruokaa. Edes terveydenhuolto ei maksa! Meidän ei tarvitse metsästää ruokaamme itse, tai käyttää kaikkea aikaamme elämän ylläpitämiseen.
Tosin, kyllä tuo Turun tapahtuma pisti hiukan miettimään. Pisti ainakin hetkeksi varpailleen, normaalia tarkkaavaisemmaksi. Huomasin kyllä kaduilla kävellessäni vilkuilevani normaalia enemmän ympärilleni. Saattoi se enimmäisinä öinä tulla uniinkin. Mutta pahin varovaisuus alkaa vihdoin olla jo ohi. En halua lopettaa elämistäni, saatika jäädä vain neljän seinän sisään pelon vallassa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, kaikkea on mahdoton ennakoida.
Mahdollisesta terroristi-iskusta huolimatta, on Suomi varsin turvallinen maa. Kaikkia ulkomaalaisia on turha tuomita, vaikka tapahtunut pistääkin miettimään.
Tapahtunut pistää myös pohtimaan aikaisempia ”pelkojani” hieman kriittisemmin. Onko mitään järkeä pelätä sosiaalisissa tilanteissa epäonnistumista? Epäonnistun kuitenkin joskus, pelkäsin sitten tai en! Miksi en siis suhtautuisi epäonnistunisiin huumorilla. Ehkä niiden tarkoitus on vain opettaa mulle asioita! Ilman ajoittaista epäonnea en voi oppia yhtä hyvin! Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö. Vaan mitä sitten? On sitä maailmassa paljon pahempaakin, kuten perjantaina osoitettiin. Mä olen elossa, kukaan läheisistäni ei ole kuollut. Toista se on Turun uhrien omaisilla. Kaikki tuki heille! Minun ongelmani ovat varsin pieniä. Olen terve. Olen elossa. En ole hengenvaarassa. Niin kauan kun ongelmani nousevat esiin illalla sängyssä, yksin ollessa, lukittujen ovien takana, ei minulla ole hätää. Jos olisin hengenvaarassa, en kerkeäisi murehtimaan, en valittamaan. Silloin täytyisi vain toimia.
Mikä siis on oikeaa ja aiheellista pelkoa, mikä taas omaa päänsisäistä hälinää? Mikä uhkaa henkeä, mikä taas on täysin turhaa ja nykyihmisen elämää haittaavaa pelkoa. Ihmismieli ei ehkä ole vain pysynyt tässä valtavassa kehityksessä mukana. Tunnemme edelleen samaa pelkoa kuin luolamiehet, ympäröivä maailma on vain aivan eri. Emme tarvitse pelkoa enää samalla tavoin. Tuo pelko aiheuttaa vain turhaa stressiä kehoomme, koska emme pura sitä taisteluun tai pakenemiseen. Myös tärinä on kehon luonnollinen mekanismi purkaa jännitystä. Siihenkään ei voi kuolla, vaikka tällä esiintymistä pelkäävällä siltä usein tuntuukin.