Elämää päiväkodissa

Aloitin viime viikolla viimeisen työharjoitteluni päiväkodissa ja tämä aika on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. 3-5 -vuotiaiden ryhmässä riittää menoa ja melskettä ja he osaavat myös jo haastaa ja testailla meikäläistä. Mun täytyy ehdottomasti kehittää omaa jämäkkyyttäni ja rajojen asettamista. On kuitenkin ihanaa huomata, miten hyvin lapset ovat ottaneet minut vastaan ja kuinka ihania, aitoja ja vilpittömiä he oikein ovatkaan. Aivan kuten aina ennenkin. Alkukankeudestani huolimatta tykkään lapsista, he ovat parasta työharjoittelussani ja toivon mukaan tämä kaikki vielä helpottaa ajan saatossa. He näyttävät kaikki tunteensa juuri sellaisenaan, niin hyvät kuin huonot. Se on upeaa, mitään ei tarvitse peitellä tai kieltää -ja niinhän sen pitäisi ollakin. Ja tietysti on hyvä muistaa, että lapset ovat erilaisia. Kaikki eivät välttämättä näytä helposti aitoja tunteitaan, kuten minä pikkutyttönä. Siinä tarvitaan aikuiselta suurta tarkkanäköisyyttä ja jokaisen lapsen persoonan tuntemista.

Mua häiritsee myös mun oma jännittäminen ja kankeus työkavereiden kanssa, haluaisin olla uusissa sosiaalisissa tilanteissa paljon parempi ja paljon puheliaampi. Mutta tässä kohtaa olisi tärkeää opetella ajattelemaan hieman myötätuntoisemmin itsestään, ja se taitaa olla itselle yksi ikuinen ongelma. Sitä kautta kuitenkin varmasti rentoutuisin, kun oppisin hyväksymään itseäni tällaisenaan, vähän hiljaisempana kuin muut. Ujo, introvertti ja erityisherkkä voi olla yhtä hyvä tällaisessa työssä, siinä missä se puhelias ekstroverttikin. Molemmat onnistuvat ja epäonnistuvat yhtälailla.

Työelämässä olisi mielestäni tärkeää myös puhua enemmän kaikesta. Myös niistä vaikeista aiheista, siinä kun ei ole mitään noloa käydä terapiassa tai olla vähän väsynyt. Itseä ainakin nolottaa edelleen sanoa jokaisessa uudessa työpaikassa heti kättelyssä, että käyn muuten terapiassa. Ja on valtavan noloa lähteä joka keskiviikko aikaisemmin töistä. Vielä näin kahden vuoden terapiassa käynnin jälkeenkin, vaikka juuri sen terapian avulla pyrin parantamaan mun työkykyäni tulevaisuudessa. Työnantajat hyötyvät mahdollisimman hyvinvoivista työntekijöistä.

Pitäisi myös kehua enemmän työkavereita ja lapsia! Liian usein palaute on negatiivista, mutta kehut unohtuu! Kerran eräs viisas työpaikkaohjaajani sanoi, että joka päivä jokaisesta lapsesta olisi löydettävä jotain hyvää, ja se täytyisi kertoa lapsille ja heidän vanhemmilleen. Sama voisi päteä meihin itseemme, olisi tärkeää löytää itsestään jotain hyvää joka päivä, eikä vain muistaa niitä epäonnistumisia.

Olisi tärkeää, että työpaikalla olisi turvallinen työilmapiiri, joka palvelee myös lasten hyvinvointia. Tai asiakkaiden. Työpaikan kehityskohteita saa ja pitää pystyä ääneen. Tai ainakin pitäisi, mutta pystyykö niin oikeasti tekemään kovinkaan monessa työpaikassa? Tai pystyykö omasta väsymyksestä tai loppuu palamisesta puhumaan avoimesti, ilman ikävää leimaa?

Kaikesta huolimatta harjoittelupaikkani on ollut mukava. Nyt se on vain itestä kiinni, miten kaikki menee! Katsotaan ja ehkä kirjoitan aiheesta myöhemminkin. Katsotaan!

Nyt ei muuta kuin pääsiäisen viettoon. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *