Helmikuussa tapahtui
Helmikuu on sujahtanut valtavan nopeasti ohi ja sen aikana on tapahtunut paljon monenlaista. Helmikuussa on ollut paljon aurinkoisia ilmoja ja kyllä sillä on vain suuri merkitys omalle mielelle. Tekee mieli vain lähteä ulos haistelemaan kevään tuoksua, toivottavasti se saapuu pian! En malta odottaa, että lumet sulaa! Tänään loppuu hiihtoloma sekä helmikuu. Hieman on motivaatiopulaa huomiseen opiskeluun, mutta eiköhän se siitä. Helmikuussa oon saanut ainakin levättyä ja olen toki tehnyt paljon muutakin.
On ollut ystävänpäivä, jolloin söimme herkullisen brunssin poikaystäväni kanssa ja sain lahjaksi myös 4000 palan palapelin ja Eerika -kirjan. Kirja oli valtavan surullinen ja olen yrittänyt siitä myös vähän kirjoittaa. Asioista täytyy puhua ääneen, jotta asiat muuttuvat. Kirjan tarkoitus on se, että mahdollisimman moni alan ammattilainen lukisi sen ja voisimme oppia tästä julmuudesta, jotta niin ei kävisi enää kenellekään muulle lapselle. Hirveää, että jouduimme oppimaan näin raa’alla tavalla. Niin ja olen tehnyt myös palapeliäni ja reunat on saatu jo kasaan, ja vähän päälle! Vielä on kuitenkin paljon työnsarkaa jäljellä. Joten taitaa kestää vielä tovi, että pääsemme takaisin pöydän ääreen syömään, koska palapelini vie kaiken tilan. Haaste on kuitenkin otettu innolla vastaan, vaikka hermoni tulevat varmasti vielä palamaan useaan otteeseen. Mutta eiköhän nämä olemattomat hermoni tule kuitenkin paranemaan tämän työlään, mutta mukavan haasteen lomassa.
Olen helmikuun aikana nähnyt myös kavereita ja aloittanut aktiivisemman liikunnan taas uudelleen. Olen yrittänyt kirjoittaa liikunnan merkityksestä, joka on muuttanut muotoaan useasti elämäni varrella. Olen liikkunut velvollisuudesta, koska on ”pakko” liikkua. Olen liikkunut ulkonäön tähden, jotta näyttäisin paremmalta, jotta itsetuntoni korjautuisi laihtumalla. Mutta eihän se tietenkään niin mene, sen olen huomannut kantapään kautta. Nyt haluan liikkua, koska se on kivaa ja siitä tulee hyvä mieli. Liikunnasta tulee fyysisesti hyvä olo ja se parantaa myös mielialaa. Jos mieli on maassa, liikunta auttaa. On kuitenkin tärkeää kuunnella omaa olotilaansa, aina raskas hikijumppa ei kuitenkaan ole omalle hyvinvoinnille hyvästä. Aina ei ole pakko.
Välillä olen nähnyt kavereita niin, että olemme nähneet kolmisteen. Jonkun kerran olen huomannut menneisyyden haamujen nousevan niissä pintaan. Tulkitsen jatkuvalla syötöllä muiden eleitä ja ilmeitä. He juttelevat enemmän keskenään ja minä jään luonnostani syrjään. Tunnen ulkopuolisuutta, eikä siinä ole mitään väärää. Haluan opetella armollisuutta näissä tilanteissa. Ei ole mitään väärää tuntea näin, eikä se ole kenenkään vika. Se on vain osa mennyttä, joka itsepintaisesti yrittää tulla tähän hetkeen. Ja onneksi olen saanut myös korjaavia kokemuksia yllin kyllin. Tapaamiset ovat olleet ennen kaikkea mukavia. Viime torstaina näin erästä kaveriani kahvin merkeissä ja siitä tuli erityisen hyvä olo. Se jätti jalkoihinsa kaiken sen ikävän olon, kyllä kaverini pitävät minusta. Miksi he muuten hengailisivat kanssani. Ja minäkin tykkään mun kavereista valtavasti. Heillä on suuri merkitys elämässäni! Lisäksi sain yllättää kaverini hänen 30 -vuotiaspäivänään, yllättäminen on aina kivaa ja hänen näkemisensä ennen kaikkea.
Oikein ihanaa sunnuntaita teille kaikille! Miten teidän helmikuu meni?