Kärpäsestä härkänen
Eräs päivä oli yhtä ylianalysoinnin riemujuhlaa. Milloin harmitti kesän työkuviot, milloin taas tää blogi (lukeeko tätä edes kukaan?). Olen kesällä työttömänä pienen pätkän ja mulle tarjottiin pientä lisätienestiä sille työttömyyspätkälle (nollasopimuksella), nyt stressas se miten se vaikuttaa mun tukeen ja selvittelin koko päivän ihan kuumeisena asiaa( eikä vaikuta mitenkään, jos pysyy alle 300€). Miten sitä saakin aina välillä kärpäsestä Härkäsen?! Ei ne asiat usein oo edes kovin isoja, mutta ehkä oon vaan väsynyt. Viimeisen kuukauden aikana oon ollut kolme viikonloppua reissussa, kahdesti Jyväskylässä ja kerran Tampereella kiekkoreissussa. Ja kyllä sitä on viikollakin ollut ihan kiitettävästi tekemistä töiden jälkeen. Ja työt tietysti myös. Kyllähän sellainen jatkuvat tekeminen pistää helposti tällaisen herkän pasmat sekaisin! Eikä ihme. Niin paljon kuin olenkin nauttinut kaikesta tekemisestä, niin kyllä sitä ihminen tarvitsee myös lepoa. Elämyshakuisen ikuinen ongelma, vaikeus pysähtyä ajoissa…
Olen kirjoittanut blogia pidemmän tauon jälkeen taas kaksi vuotta melko säännöllisesti. Mutta miksi ihmeessä jatkan vaan, vaikka en edes tiedä, kiinnostaako tämä ketään? Lukeeko tätä edes kukaan? Mutta sitten ajattelen, että ketä varten tätä oikein ennen kaikkea teen, itseäni varten. Jos edes joku lukis, niin kiva, jos ei niin sitten ei. Vaikka vähän harmittaa ja tietysti saa harmittaa!
Hetkeä myöhemmin olo on taas parempi ja mun pienet murheet unohtuu. Istun ulkona auringossa kahvi kädessä ja on lämmin. Kesä on tuloillaan, ai että miten ihanaa! Ollaan menossa piknikille kaverin kanssa ja ihanaa että on taas vähän kesäisempi ilma. Säilyispä tää nyt pidempään, no ainakin pari päivää. Piknikille ostan mansikoita, pohdittiin pitkään Saksalaisten ja Belgialaisen välillä, taisin päätyä Belgialaisiin. Mentiin Oodin edustalle ja lähellämme oli porukkaa pelaamassa koripalloa ja he kuuntelivat samalla musiikkia. Oli jotenkin ihanan kesäinen tunnelma, kaikilla oli hyvä mieli ja nauru herkässä.
Kun seuraava päivä koitti, oli mun eiliset murheet pienentyneet nuppineulan kokoiseksi. Onneksi uni oli tehnyt tehtävänsä ja pienensi murheet oikeaan mittasuhteeseensa. Kyllä asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella!
