Miksi mielemme huijaa meitä?

Sanoin eilen tiskaavani huomenna. Kun huominen sitten saapui, ja lipui kuin huomaamatta ohi, huomaan edelleenkin keittiössä olevan pyykkivuoren. Huoh.

Miksi mielemme huijaa meitä? Miksi mielemme uskoo parempaan tulevaisuuteen? Miksi tulevaisuus näyttää aina valoisammalta kuin tämä hetki? Vaikka todellisuudessa tulevaisuus on aivan samanlaista kuin tämäkin hetki. 

Meillä vain sattuu olemaan sisällämme eräänlainen optimismivääristymä. Se saa meidät uskomaan ja luottamaan siihen, että kaikki on paremmin huomenna.

”Tiskaan sitten huomenna. Siivoan viikonloppuna…” Ja pyh.

”Vasta sitten kun olen laiha, voin olla onnellinen.” Ja kun vihdoin laihdut tavoitepainoon, ei mikään ulkonäköäsi lukuunottamatta ole muuttunut. Tunnet edelleen samoja tunteita kuin silloin ennen. Olen edelleen yhtä onnellinen ja surullinen kuin 10 kiloa painavampana. Ei ne tunteet mihinkään häviä kilojen mukana. Kaikki on samoin kuin ennen. Sisimmässäsi olet sama ihminen kuin ennen.

Tosiasiassa sitten kun -ajattelu ei vie meitä millään tavoin eteenpäin. Se vain pitkittää ikävien asioiden tekemistä ja haaveideni tavoittelua. Pitkälle tulevaisuuteen. Sitten kun kaikki on paremmin. Mutta tosiasiassa tulevaisuuden minä tuskin on yhtään sen ahkerampi tai fiksumpi kuin tämänkään päivän minä. Miksi en siis en aloittaisi elämäni elämistä jo nyt, tästä sekunnista alkaen. En vasta myöhemmin!

Mutta on siitä optimismivääristymästä meille myös joskus hyötyä. Se auttaa meidät kaikkein vaikeimpien aikojen yli hengissä. Se auttaa meitä uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Kun läheinen kuolee tai sairastut vakavasti. Tai joudut todistamaan järkyttäviä tekoja, saatika itse kohteeksi. Tuo sisäänrakennettu optimismivääristymä auttaa meidät pahimman yli. Se pistää meidät taistelemaan. Sen ansiosta emme heitä hanskoja tiskiin ja halua vain kuolla. Olemme yllättävän vahvoja selviämään järkyttävistäkin asioista. Go you!