Minkälaisia uskomuksia olet oppinut?
Onko sinulle joskus sanottu, että olet huono jossain kouluaineessa, esimerkiksi matikassa tai liikuunnassa? Oletko uskonut aikuisia ja lakannut edes yrittämästä? Miksi uskot asian edelleen, tyydyt osaasi?
Itselläni on aina ollut uskomus siitä, etten ole yhtään hyvä matikassa. Kunnes sitten menin opiskelemaan itseni lähihoitajaksi ja eteeni tupsahti suuri kasa lääkelaskuja. Olin aivan kauhuissani ja paniikissa jo ajattelin, etten tule koskaan selviämään tästä! Ajattelin heti, että valmistumiseni jää nyt kiinni tästä yhdestä lääkelaskun -kokeesta, josta en tule ikinä pääsemään kunnialla läpi. Mutta yllättäen, pian en enää jäänytkään oman itsesäälini uhriksi (kuten yleensä), vaan ilmoitin itseni koulun tukipajaan. Siellä me sitten muutaman luokkalaiseni kanssa harjoittelimme niitä lääkelaskuja yhdessä. Harjoittelin myös paljon omalla ajallani yksin. Katselin youtubesta ohjeita. Ja niin vain opin ja pääsin tentin ensi yrittämällä läpi!
Tarinan opetus on tämä: Kaikki ajatuksesi tai uskomuksesi eivät ole aina totta. Harjoittelu on kaiken A ja O. Harva on luonnonlahjakkuus aivan itsestään (vaikka joku nero ehkä onkin). Myös ne toistot ovat tärkeitä. Lapsi ei opi kävelemään itsestään, miksi sinäkään osaisit heti jotain aivan uutta? Lapsi on sinnikäs, lapsi ei luovuta. Tämän taidon voimme oppia lapsilta: Periksiantamattomuus. Opettelen niin kauan, että osaan! Mielenkiinto uuden opetteluun on tärkeää.
Hyväksy ne asiat mitä ei voi muuttaa. Muuta rohkeasti niitä asioita, joita voit. Anna minulle viisautta erottaa nämä asiat toisistaan. (Meditaatioharjoitus, Oskari Salmi, SoundCloud)
Älä usko aikuisia, jotka sanovat ettet osaa. Et tietenkään osaa mitään sellaista, mitä et ole koskaan ennen tehnyt. Mutta totta kai voit oppia, jos harjoittelet. Sen takia siellä koulussakin ollaan. Sen takia harrastuksissa on harjoituksia. Sen takia uudessa työssä väsyy alussa nopeammin, koska kaikki on vielä niin uutta.
Minulle on myös annettu lapsena ujon leima. Ja kuten jo aikaisemmin todettua: On totta, että olen ujo. Mutta lapsena päähäni on iskostunut ajatus siitä, että se olisi huono asia olla ujo. Ettei mun kannata edes yrittää, koska lämpenen uusille asioille ja ihmisille muita hitaammin. Olen aina hävennyt omaa ujouttani. Se on uskomus, jonka olen uskonut muiden suusta, enkä ole tuon uskomuksen takia uskaltanut edes yrittää. Olen vain uskonut sokeasti muita, kyseenalaistamatta koskaan mitään. Onko tämä nyt oikeasti aivan totta? Ei se tee minusta yhtään sen huonompaa, vaikka yhteiskunta arvottaisikin tietynlaisia piirteitä parempina kuin toisia.
Minkälaisia ajatuksia sinulle on syötetty lapsena? Minkälaisia uskomuksia olet uskonut tai ajatellut itsestäsi? Voimme ajatella vain yhtä asiaa kerrallaan, voisimmeko siis korvata sen huonon ajatuksen tai uskomuksen itsestämme jollain paremmalla? Voisinko ajatella oppivani ja harjoittelevani, sen sijaan, että ajattelisin vain olevani huono jossain asiassa?
Voisiko oma uskomus olla myös valinta? Mihin sinä haluat uskoa? Jatkossa mä ainakin haluan uskoa olevani hyvä tyyppi omana itsenä (enkä uskoa ujouden olevan huono asia). Uskon myös saavani itsetuntemusta ja varmuutta paljon lisää. Uskon olevani kaiken rakkauden arvoinen. Uskon vielä kirjoittavani hyvin!
(Idea postaukseeni löytyi erään Sami Minkkinen verkkokurssilta, ” luo unelmiesi elämä”!)