Tällä viikolla tapahtunutta

Viikon mittaan ohjelmaa on riittänyt joka päivälle. Se on tavallaan ihan kivaa, vaikka välillä se voi myös kuormittaa helposti. Ja parhaimmillaan siitä voi saada myös voimaa. Tällä hetkellä oon niin onnekkaassa asemassa, että mulla on elämässä kaikkea sitä, mitä joskus ennen vanhaan vaan haaveilin. Poikaystävä ja ystäviä. Heidän kanssaan ei tarvii enää jännittää, pystyn olemaan oma itseni ja tiedän, että he haluavat nähdä vielä uudestaankin! Ja juuri sen takia, että oon oma itseni. Aika hieno tilanne. Enää ei tarvitse tehdä kaikkea yksin, vaikka haluan edelleen tehdä paljon yksin ja lataudun yksin tehdessä ja ollessa.

Ja mitä paremmin alamme tuntea toisiamme esimerkiksi poikaystävän tai kavereiden kanssa, niin aina sitä on vaan entistä helpompi sanoa myös niitä omia mielipiteitään, sen lisäksi että luotto omana itsenään olemiseen on myös lisääntynyt. Vaikka meen helposti edelleen muiden mielipiteiden mukaan, huomaan välillä löytäväni myös sitä omaa sisäistä ääntäni. Aina saan myös itse ehdottaa! Neuvotellaan sitten yhdessä. Mutta edelleen on opettelua, jotta uskallan sanoa omia toiveita ja mielipiteitä ääneen, sekin kuuluu läheiseen suhteeseen! Huomaan helposti vihastuvani, jos jotain tärkeää jää sanomatta. Vaikka toiveeni ei aina toteudu ( enkä sen takia halua sanoa ääneen), niin jo ääneen sanominen helpottaa. Ainakin sain sanottua oman mielipiteeni. Tietysti olen valmis joustamaan myös toiseen suuntaan!

Tällä viikolla oon nähnyt jo paria kaveria ja käynyt poikaystävän kanssa syömässä itsenäisyyspäivän sushia, se on meidän nykypäivän ”paheemme’. Tiistaina tuli käytyä syömässä salaattia ja eilen torstaina ihailimme Helsingin keskustan jouluvaloja, Stockan jouluikkunaa ja kävimmepä myös Tuomaan Markkinoilla piipahtamassa karusellissa, sekä Hesessä ja kahvilassa! Kaverillani on kaksi ihanaa lasta, jotka löysivät kahvilan pöydästä myös puisen ristinolla -pelin, jota myös pelasimme! Tänään meen vielä yhden kaverin kanssa Triplaan kahville. 🙂

Mukavia päiviä on siis ollut ja tulossa!

Onneksi tänään on perjantai ja saa ottaa ihan vaan rennosti viikonlopun! Se tulee tarpeeseen, todella.

Hyvää viikonloppua kaikille! 🙂 Onko teillä mitään suunnitelmia?

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

Erityisherkkänä

Se imee muiden tunteet voimalla itseensä. Se saa tuntemaan kaiken valtavalla voimalla, vyöryen!

Lamaannun helposti, jos ympärillä tapahtuu paljon.

Se voi olla kaikessa raskaudessaankin voimavara.

Se saa mut analysoimaan ihan kaikkea.

Mielestäni osaan lukea muiden tunnetiloja hyvin ja havainnoin kaikkea tarkasti.

Omaan loistavan mielikuvituksen!
Tarvitsen myös paljon omaa aikaa palautuakseni, koska kuormitun puolet nopeammin.

Herkät ovat usein valtavan empaattisia! 

Rakastun niin voimakkaasti, että mielessäni ei pyöri enää mitään muuta. Sen kaikki vivahteet tuntuu valtavalla voimalla koko kehossa kuin huume tai adrenaliini. Rakkaus on parasta maailmassa. Tai jos kiinnostun jostain asiasta, annan sille asialle paljon, omistaudun 100%.

Toisaalta, kyllästyn myös herkästi ja nopeasti, enkä jaksa aina keskittyä kovin pitkään edes mihinkään kovin mielenkiintoiseen asiaan -asiaan, mitä kohtaan saatan tuntea palavaakin intohimoa. Keskittymiseni ja ajatukseni herpaantuu helposti aivan toisaalle, huomio kiinnittyy nopeasti uusiin ärsykkeisiin ja uppudun helposti ajatuksiini. Harhaudun helposti sivuraiteille ja mielikuvituksen rikkaaseen maailmaan, sisäänpäin. Aina se ei ole ehkä hyvä. Esimerkiksi keskustellessani muille, saatan joskus vajota helposti omiin ajatuksiin tai harhautua ympäristöni ärsykkeistä muualle, lopulta en rekisteröi kunnolla sitä, mitä toinen sanoi juuri. Ja se on kyllä hieman noloa ja epäkohteliasta!

Unohdan myös helposti mitä piti juuri äsken tehdä ja usein muistan sitten jälkeenpäin, että ainiin -tuokin asia unohtui! Tai sitten oon hävittänyt tavaroita tai unohtanut astiat pöytään lähtiessäni muihin hommiin.

Esimerkiksi töissä huomaan, että välillä on hiukan vaikeaa keskittyä, alan helposti säheltää ja unohtelen asioita. Siitä on myös joskus tullut palautetta. Ja myönnän, joskus ois hyvä taito muistaa asioita paremmin, keskittyä. Joskus vois vaikka kirjoittaa ylös kaikki tehtävät asiat, varsinkin jos ympärillä on kova kiire. 

Välillä on myös vaikeaa pidättää itkua edes julkisilla paikoilla. Jos ärsyttää, niin silloin todellakin ärsyttää ja sen näkee varmasti kaikki.

Mun naamaa lukee kuin avointa kirjaa, vaikka toisaalta olen hieman vaikeasti luettavissa. Olen kuin kivikasvo, enkä ilmaise itseäni kovin eleikkäästi. Toisaalta sisäinen maailmani tuntee kaiken kertakaikkisen voimalla, vyöryen kuin tulivuori.

Myös mielikuvitukseni on hyvä, loistava suorastaan. Osaan kuvitella kaikki mahdolliset skenaariot aivan kaikesta. Pohtia asioita kyllästymiseen saakka, kaikilta mahdollisilta kantilta. Ja jos nyt joskus pääsen lopulta päätökseen saakka, mietin oliko päätös nyt aivan varmasti oikea? Entä jos ei ollutkaan, olisiko sittenkin pitänyt päättää toisin? Päättämättönyys on toinen nimeni. Osaan murehtia!

Kaikesta huolimatta herkkyys on valtava voimavara monessa asiassa. Sen avulla on helppo asettua toisen asemaan ja olla myötätuntoinen. Haluan kaikille vaan hyvää ja voin huonosti toisen pahasta olosta. Imen kaikki tunteet vahvasti itseeni -surun sekä raivon, mutta parhaimmillaan myös ilon ja rakkauden. Tykkään myös kaikesta kauniista!

Mitä hyvää te löydätte omasta herkkyydestänne? 🙂

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Mieli