Kun toinen vihastuu, tuntuu että vihastunut itsekin. Kun itkettää, itkua ei saa loppumaan koko päivänä. Elämyshakuisena erityisherkkänä innostun valtavalla voimalla uusista kokemuksista. Ja samalla myös väsähdän niistä uusista kokemuksista ihan super nopeasti. Mikä hankala yhdistelmä: Pitäisi opetella tasapainoa.  Sopivasti tekemistä, sopivasti innostavia elämyksiä. Ja toisaalta, ei se niin vakavaa vaikka ei aina osaisikaan! Se on vain elämää ja elämä on yhtä elämisen opettelua. Tärkeää ois opetella, ettei ”epäonnistumisia” jäisi murehtimaan liikaa. Mulla kun on taipumus yliajatteluun ja liialliseen murehtimiseen. Epäonnistumisen voi ottaa hyvänä kokemuksena oppia jotain uutta. Ainakin voi oppia ottamaan sen ”epäonnistumisen” vähän rennommin. Että ei tarviis ottaa elämää aina niin kovin vakavasti. Elämää se vain on! Epäonnistuminenkin.

Toisaalta näin erityisherkkänä sen elämän kauneuden huomaa myös helposti. Samalla kun murehdin mahdottoman pieniä, niin samalla myös iloitsen mahdottoman pieniä. Metsällä on rauhoittava voima. Meren ääni rauhoittaa,  auringon paiste tekee ihan super iloiseksi. Ja eläimet, ai että! Eläimet on ihan parhaita. 

Lapset, heiltä voisin kyllä edelleen oppia pienen pieniä ihmeitä. Miten ihmeellinen voikaan olla yksi ainoa kivi tai auto. Autoja on kaikkialla. Ihmeitä on kaikkialla, minne ikinä katsotkaan.  Ja aika ihmeellistä on tämä herkän elämä. On ihanaa tuntea olevansa elossa! Kuinka tylsää olisikaan, jos et olisi elossa. Niin ihanaa tuntea elämä sen kaikissa väreissä. Välillä on todella raskasta tuntea näin vahvasti ihan kaikki, mutta se on ihana tunne, kun innostuu jostain ihan valtavasti! 

Mistä sä oot innostunut viime aikoina? 😊