Arman Pohjantähden alla-ohjelman innoittamana haluan puhua kiusaamisesta myös täällä!

Kiusaamisen on vakava asia, joka tulee ottaa aina vakavasti ja tosissaan. Ihan jokainen tapaus tulisi selvittää kunnolla, niin kiusaajan kuin kiusatunkin kanssa. Onko kiusaamisen taustalla jotain, ja jos on, niin mitä? Ois tärkeää pohtia tosissaan siitä, mitä asian ratkaisemiseksi vois tehdä!

Kiusaaminen voi kolhia nuoren kehittyvän mielen, murskata lapsen itsetunnon aina aikuisuuteen asti. Kiusaaminen on väkivaltaa, henkistä tai fyysistä.

Olen monesti miettinyt, miksi kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, mutta kiusaaja ei?
Miksi emme puutu RIITTÄVÄN hyvin ja riittävän ajoissa, vaikka merkit ois ilmassa jo kuukausia tai vuosiakin ennen? Tuskin pelkkä yksi puhuttelu ja jälki-istunto ratkaisee koko ongelmaa, varsinkaan silloin, kun pahin on jo tapahtunut. Olemme jo auttamasti myöhässä. Toki silloinkin pitää toimia ja auttaa kaikkia osapuolia tosissaan. Kiusaamiseen puuttuminen on aina aikuisen vastuulla.

Kiusaaminen voi pilata kiusatun elämän.
Ihan vain siksi, ettemme puutu ajoissa, vaikka merkit olis tosiaan ilmassa jo kuukausia, vuosiakin ennen. Yksinäisyyskin voi olla kohtalokasta nuorelle kehittyvälle mielelle. Kun ei oo kavereita, eikä kukaan tuu puhumaan sulle.

Miksi, miksi emme siis puutu tarpeeksi ajoissa, silloin kun varhaiset merkit on jo ilmassa? Miksi emme puutu, ennen kuin pahin on jo tapahtunut? Jos puutumme aina silloinkaan… Onko opettajilla tai vanhemmilla tarpeeksi tietoa, taitoa ja jaksamista? Entä muilla sivullisilla? Voimmeko/ uskallanmeko pyytää tarvittaessa apua, sillä kenenkään ei tarvii hoitaa asioita yksinään.
Onko meillä tarpeeksi työkaluja, onko meillä tarpeeksi rohkeutta puuttua?

Mitä meidän pitäis sitten tehä? Jos näet jonkun yksin, käy vaikka puhumassa, hymyile. Ja ennen kaikkea, uskalla olla se rohkea tyyppi, joka puuttuu kiusaamiseen. Se on siistiä, jos mikä. Aikuisena on tärkeää kehua lasta, joka uskaltaa kertoa. Kannustaa lapsia siihen, kertomiseen.

Ootko sä puuttunut kiusaamiseen, miten? Ootko sä ollut kiusattu?

Mä en oo viime aikoina jaksanut tänne blogin puolelle kirjoittaa paljoakaan, mutta nyt heräsi taas innostus! Olen viime aikoina haaveillut, tai lähinnä miettinyt omia haaveitani. Pohtinut paljon sitä, mitä elämälläni oikein haluan. Sitä olen varmasti kirjoittanut paljon jo täälläkin ja moni varmasti tietää, että haaveilen kirjoittamisesta. Tämä blogi on eräänlainen päiväkirja itselle, omien ajatusteni pelikenttä. Tätä kautta omia ajatuksia saa helpommin ulos omasta pääkopasta ja ehkä sitä kautta omaa vaikeaakin oloa voi olla joskus vähän helpompi sietää. Omien ajatusten ilmaiseminen sanoin ei ole yhtään niin helppoa kuin kirjoittaminen. Ja onneksi meillä jokaisella on omat vahvuudet. Myös kirjan kirjoittaminen kummittelee edelleen mielessä. Tai voisin olla toimittaja, ilman sitä ihmisten haastattelemista!

Viime aikoina innostukseni on laajentunut myös instagramiin! Ehkä se jää tämän blogin rinnalle elämään omaa elämäänsä, katsotaan. Haaveilen, että joskus tämä some voisi olla osa työtä, tai edes pieni lisätienesti. Mutta ennen kaikkea tykkään siitä,ja tärkeintä lieneekin se, että se on hauskaa ja tykkään siitä, mitä teen. Sitä kautta oma tekeminen on paljon luontevampaa ja se luontevuus näkyy myös laadussa! Tärkeintä on oppia olemaan oma itsensä, oppia tuomaan sitä omaa ja aitoa persoonaa teksteihin ja omaan tekemiseen. Sillä tiellä ollaan ja sitä harjoitellaan.

Tähän alle ajattelin laittaa tekstini instagramista aiheeseen liittyen. Siis haaveisiin, koska haaveilu on valtavan tärkeää!

Haaveilu on ihanaa, elämää ylläpitävä voima.
Haaveilu voi olla myös pelottavaa.
Omia haaveitaan kohti voi olla vaikea uskaltaa lähteä tarpomaan, vaikka tilaisuuksia tulisi.
Tiedänkö aina edes, mitä haluan?

En aina. Välillä en tiedä kuka olen ja mitä elämälläni tekisin. Miellytän ja elän muiden toivomaa elämää. Voi olla paljon opittuja, yleisiä haaveita. Kuten vaikka se, että kaikki haluaisi koiran, kaksi lasta ja omakotitalon. Ne haaveet ei sovi kaikille (mutta mulle toki).

Mulla on paljon haaveita lasten ja oman asunnon lomassa. Nimittäin ainakin se, että saisin kirjoittaa. Saisin siihen kirjoittamiseen tietynlaisen flow:n ja vapauden. Kynä soljuisi luontevasti ja vapaasti. Joskus haaveili toimittajan työstä, mutta en olisi hyvä haastattelemaan ihmisiä. Haluaisin vain kirjoittaa juttuja.

Haaveilen siitä, että mulla ois paremmat sosiaaliset taidot. Oon vähän kömpelö, sosiaalisesti. Mutta onneksi niitä sosiaalisia taitoja voi harjoitella!

Tänä viikonloppuna haaveilen hyvistä yöunista ja kivasta tekemisestä! Elokuvista ja yöikeasta, Ikea on nimittäin tänä viikonloppuna myöhään auki! Haaveilen myös kaverin näkemisestä sunnuntaina. Toivottavasti nämä kaikki toteutuu ja miksipäs ei! 🙂

Mistä sä haaveilet, arkisesta tai suuresta? Moni asiai voi toteutua, se vaatii vain kovaa työtä ja harjoitusta! Sano ne ääneen, sillä voi olla suuri voima. 🙂

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! ☀️ Muistakaa haaveilla!