Olen ollut vähän väsynyt

Viime aikoina olen ollut aika väsynyt ja saamaton, vaikka olen myös nauttinut kaikesta tekemisestä ja kesästä, etenkin ihanasta seurastani kesäisissä tekemisissäni. Mutta kyllä se matkustaminen ja ihmisten näkeminen myös väsyttää. Olenhan introvertti. En ole jaksanut keskittyä edes blogiin, niin kivaa kuin se tämäkin on.

On edelleen suuri vaikeus pysähtyä levähtämään ja sanoa ei. Välillä sitä haluaisi vain nukkua päivän pitkän ja olla tekemättä yhtään mitään. Eikä siinä pitäisi olla mitään väärää. Eikä olekaan. Teen siitä vain itse itselleni ongelman. Miksi joku suuttuisi siitä, että tarvitsen välillä omaa aikaa? Kaikilla meillä on rajansa oman jaksamisensa kanssa. Tai jos joku suuttuu siitä, etten jaksa juuri tänään nähdä -en ole vastuussa toisen tunteista sen vuoksi. Ainakaan, jos olen ilmaissut itseäni oikein. Elän täällä itseäni varten. Kuinka oikein jaksan elää, jos olen koko ajan ihan poikki? Väsytän itseni elämällä muille, unohtamalla itseni.

Pitämällä itsestäni hyvää huolta, jaksan pitää myös muista hyvää huolta. Olen elämäni tärkein ihminen. Miksi tämä meinaa välillä unohtua? Itseni laiminlyönti saa mut voimaan huonosti -äksyilemään ja väsymään. Miksi siis laiminlyön itseäni? Tänään otan itseäni niskasta kiinni ja muistutan itselleni omista tarpeista. Tarvitsen päivän lepoa, omaa aikaa. Pidän tämän heti, kuin vain mahdollista. Ennen sitä vietän mukavan päivän kummityttöni 12 -vuotis syntymäpäivillä. Olen onnellinen hänestä, vaikka emme näekään liian usein. 

Sen jälkeen lepään ja huolehdin itsestäni, minulle parhaalla tavalla levätä: Yksin. Oman pikku lepopäiväni jälkeen jaksan antaa taas muille paremmin! Se sopii minulle, mikä sopii juuri sinulle?  

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

On niiin ihanaa olla lomalla, vaikka välillä se oma lomamoodi meinaakin ehkä sujahtaa vahingossa suorittamisen puolelle. Koko ajan ”pitäisi” muka olla suunnittelemassa jo seuraavaa etappia tai matkaa. Mutta kun ei tarvii. Onneksi tänä kesänä on ollut paljon myös niitä kiireettömiä hetkiä, joissa olen vain elänyt hetkessä. Olen yrittänyt tietoisesti ottaa vähän rennommin, ei tää lomailun tarvii olla niin kovin vakavaa! Välillä voi ottaa vähän iisimmin. Seuraavaksi ajattelin päivittää kesäni huippuhetkiä myös tänne blogin puolelle, edes muistutuksena itselle siitä, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä!

40 -vuotis hääpäivä: Papallani ja hänen vaimollaan oli heinäkuun alussa 40 -vuotis hääpäpäivä, jonka teemana oli kultainen 80 -luku. Juhlat olivat oikein rennot ja juhlaparin häävalssi livemusiikin tahtiin mitä koskettavin. Myös puheet (etenkin äitini pitämä) olivat liikuttavia. Saimme nauttia myös tanssiesityksestä. Ruoka oli erinomaista (Naapurin omista kaloista tekemää kalakeittoa ja paljon muuta). Pihapiirissä on myös kaunis maisema saimaan järvelle. Viisaana elämänohjeena opin, että 40 vuoden aikana voi kasvaa yhteen hyviksi ystäviksi ja virheistä oppii.

Jyväskylä. Häähumun saattelemana matkasimme kohti Jyväskylää ja mökille yhdeksi yöksi. Mökki sijaitsee lähellä Jyväskylää, eräässä Laukaalaisessa saaressa. Äitini ja hänen miehensä ovat ostaneet aivan uuden, mutta vaatimattoman ja viihtyisän pienen mökin, jota ovat tänä kesänä alkaneet kunnostamaan. Ensin ajoimme Laukaaseen, josta soudimme saareen noin kilometrin. Itikoita oli tuhottomasti ja he söivät mut aivan läpikotaisin jalkoja ja käsiä myöten, ei auttanut vahvinkaan myrkky, eikä edes pitkät hihat tai lahkeet. Muuten reissu oli kiva, pääsin saunomaan ja uimaan. Vesi oli todella lämmintä (kuin itikan maitoa)  ja myös sää suosi lämmöllään (tosin joinain päivinä voisi olla jo hieman, muutaman asteen viileämpää). Takaisin Jyväskylään pääsin moottoriveneellä ja matka kesti parisen tuntia. Maisemat olivat hienot.

Jyväskylässä tuli oltua rannalla pariin otteeseen ja kävimmepä myös satamassa sijaitsevassa laivassa lounaalla ja myöhemmin myös terasssilla. Viimeisenä päivänä kävimme torikahvilla jo aamuseitsemältä. Jyväskylän reissu oli oikein rento, vaikka kyllähän tuo matkustelu aina vähän väsyttää.

Porvoo. Olen käynyt myös Porvoossa, nyt jopa kahdesti. Molemmat reissut olivat kivoja. Ensin kävin poikaystäväni kanssa ja täytyy kyllä todeta, että hellettä todellakin pukkasi. Kiertelimme vanhaa kaupunkia ja joen vartta, tykkään vanhan kaupungin vanhasta tunnelmasta, tunnelmallisuudesta. Söimme paljon jäätelöä ja kävimme myös Gabriel 1763 -ravintolassa, jossa oli todella herkullista pitsaa! Suosittelen, ehdottomasti.

Toisen reissun tein kaverini Julian kanssa pari päivää myöhemmin. Hänen kanssaan tuli kierreltyä vanhan kaupungin pieniä, mutta tunnelmallisia putiikkeja. Matkaan lähti vaikka ja mitä! Ja helle se vain jatkui.

Rantailua. Olen ollut muutaman kerran rannalla Vuosaaressa ja aivan lähellämme Rastilan rannalla. Ensimmäisen reissun tein yksin ja luin rannalla pari tuntia Jojo Moyesin Tähtien antaja -kirjaa. Hän on edelleen yksi suosikki kirjailijoistani! Seuraavan reissun rastilaan tein kaverini kanssa. Testasimme myös lapsenmielisesti sen pienen vesipuiston.

Nyt viikonloppu lähenee ja ensi viikolla menemme jo maanantaina mökkeilemään Nokialle. Odotan reissua innolla! Tänään isäni tulee käymään ja tekemään ”tupatarkastuksen” luoksemme, koska ei ole vielä käynyt täällä. Kivaa sekin. Ja muutakin suunnitelmaa löytyy viikonlopulle, muun muassa Hietsussa kirppistelyä kaverin kanssa sunnuntaina. Ja huomenna jos mentäis vaikka sulkapalloon poikaystävän kanssa!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään