Valmistuminen siintää jo aivan päivien päässä. Työharjoittelu ei mennyt ollenkaan niin hyvin kuin toivoin ja olisin halunnut. Mua jännittää jo hieman se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaikka toisaalta se on myös vapauttavaa. Nyt mulla on kaikki mahdollisuudet ihan mihin vain, nyt mulla on kaikki avaimet omissa käsissäni! Saan päättää ihan itse, mihin suuntaan lähden. Mutta pärjäänkö, ja kuinka ihmeessä? Uskallanko ottaa vastuuta itsestäni ja muista, uskallanko sietää omaa epätyädellisyyttäni ja yrittää silti? Uskallanko epäonnistua ja sallia virheet osaksi elämää? Oppia niistä ja jatkaa elämää armollisesti eteenpäin? En ole täydellinen, olen kaikkea muuta.

Ja niinhän se on, että tämä elämä on vain yhtä jatkuvaa aaltoliikettä epäonnistumisen ja onnistumisen välillä. Välillä mennään eteen, välillä taakse. Välillä junnataan tovi paikoillaan. Ja sitten taas mennään, suuntaan jos toiseen!

Olen viime päivinä pohtinut paljon elämääni, itseäni. Menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Miksi olen tällainen kuin olen? Miksi olen vähän kömpelö ja epävarma? Kuinka sietää sitä ja uskaltaa tehdä asioita siitä huolimatta, antamatta sen epävarmuuden vaikuttaa liikaa? Mutta on minussa myös paljon hyvää, yritän muistaa myös sen ja keskittyä ennen kaikkea vahvuuksieni hyödyntämiseen: Olen hyvä kuuntelemaan ja haluan auttaa. Olen hyvä juuri näin ja voin parantaa toimintaani iloisemmin mielin.

En halua enää jättää tekemättä asioita epäonnistumisen pelossa tai vain sen vuoksi, että pelkään liikaa muiden mielipiteitä. Mutta tiedostan samalla myös sen, että tulen varmasti jossain määrin näin tekemään aina. Meitä ihmisiä kun kiinnostaa muiden mielipiteet,vaikka emme sitä ääneen myöntäisikään. Ainakin jossain määrin, edes läheisten.

Nyt kun valmistun, mulla on taas uusi mahdollisuus opetella sietämään omaa epätäydellisyyttä ja epäonnistumisia uusissa työpaikoissa. Uusista asioista ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, niissä on aina suuri riski epäonnistua (mutta myös onnistua). Mulla on taas suuri mahdollisuus oppia hyödyntämään omia vahvuuksiani!

Ja vaikka epäonnistuin myös työharjoittelussa useamman kerran, yritän ottaa tästä itselleni uuden oppimisen paikan. Vaikka annoin pelolleni liikaa valtaa ja tein sen vallassa paljon tyhmiäkin virheitä, niin mennyttä ei voi enää muuttaa. Joten on vain otettava opikseen ja tehtävä ensi kerralla paremmin!

Nyt olen aivan uuden eessä. Kaikki tiet ovt edessäni Se on niin pelottavaa kuin innostavaakin. Yritän parhaani ja ajattelen itsestäni enemmän hyviä ajatuksia. Se riittää tältä erää. Heippa!

Kun terapeutti kysyi, onko mun vaikea pysähtyä sen kaiken hyvän äärelle mitä mulla jo on? Onko mun vaikea iloita jo saatuja saavutuksia? Kiinnitynkö liikaa vain negatiiviseen?  Pysähdyin hetkeksi miettimään asiaa ja kyllä näin taitaa todellakin olla, vaikka olen yhä enemmissä määrin alkanut kiinnittää huomiota myös siihen hyvään. Olen ollut valtavan sinnikäs ja saanut myös paljon aikaan. Ja kirjoittanut hyvistä jutuista myös täällä.

Viime aikoina on tapahtunut paljon kivaa, asioita, mitä haluan jakaa myös teille!

Pyörä. Kävin äitienpäivän sunnuntaina ostamassa itselleni uuden pyörän, jonka löysin tori.fi:stä ja pyöräilin sillä pienen iltalenkin kalasatamasta kotiin. Siitä tuli hyvä lenkki ja hyvä mieli. En malta odottaa, että pääsen kesällä pyöräilemään enemmänkin! Vielä kun saataisiin mun poikaystävälle pyörä, niin voitaisiin retkeillä yhdessä pitkin Helsinkiä.

Kaverit. Viime lauantaina käytiin kaverini kanssa kaivarissa kävelemässä kahvit kädessä ja kyllä siitä vaan tulee aina iloiselle ja paremmalle mielelle, ihan sama kuinka paljon lähtiessä on väsyttänyt.

Juoksulenkit. En ole koskaan ollut mikään himojuoksija, ennemminkin olen aina ”vihannut” juoksemista. Mutta nyt olen alkanut juoksemaan töihin mennessä pieniä spurtteja ja kävellyt lopun matkaa. Kyllä se vaan piristää, rentouttaa ja vähentää stressiä!

Aurinko. Aah, kevät! Se on ihmisen parasta aikaa, ainakin itselle! Se piristää, jos mikä. Ulkoilu. Tekee mieli olla vain ulkona ja olo on muutenkin virkeä ja energinen näin keväisin!

Ryhmäterapia. Se on auttanut valtavasti. Vaikka sen loppuminen harmittaa, olen tutustunut hienoihin ihmisiin ja saanut hyvää vertaistukea elämääni.

Lukeminen. Se on rentouttavaa. Nyt olen lukenut synttärilahjakseni saamaani Anni Kytömäen Margarita – kirjaa, joka on alkukankeudestaan huolimatta tempaissut mukaansa. Se on hyvä ja kertoo sota-ajasta ja 1950 -luvusta, sodassa kuolleen isän perheestä ja sodassa olleista sotilaista! Seuraavaksi alan lukemaan toista synttärilahjaani: Nalan maailma. Nala on valloittava kissa, joka pelastaa skotlantilaismiehen elämän . Vaikuttaa mielenkiintoiselta sekin!

Palapelit! Niitä on kivaa tehdä, se rentouttaa kaikessa ärsyttävyydessään.

Ulkona Syöminen. Kävin viime perjantaina syömässä Helsingin keskustassa, pupussa. Ja ihan yksin. Se piristi kummasti. Pääsin viihtyisään ikkunapöytään katselemaan Helsingin katujen elämää ja syömään hyvää salaattia!

Poikaystävä. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä. Hänen läsnäolonsa ja huumorinsa piristää päivän kuin päivän! Jopa sen vähän huonommankin päivän.

Mikä sua piristää juuri nyt?