Puhumisen vaikeus
Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi ryhmätilanteessa sanoa jotain, mutta ei uskalla tai muuten vaan sano? Pian tilanne on jo ohi, etkä ole saanut sanottua muiden väliin sanaakaan. He jatkavat soljuvaa ja rönsyilevää puhettaan, mutta minä märehdin edelleen sanomatta jättämistä. Sitä, miksi en saa mihinkään väliin mitään sanottua. Miten muut oikein kerkeävät? Mikä mua jarruttelee. En tohdi puhua toisten päälle ja jään odottamaan sopivaa hetkeä, jota ei koskaan saavu. Hiljaista hetkeä ei tule. Kohta edellinen aihe on vaihtunut luonnollisesti aivan toiseen ja siinä kohtaa on enää turha palata vanhaan aiheeseen. Tai sitten vain olet niin jännittynyt keksiäksesi mitään.
Tai tiedättekö sen, kun välttelette vaikeista tunteista tai jutuista puhumista ja pian koko tilanne on tapahtunut liian kauan sitten puhuttavaksi? Myöhemmin ei enää kehtaa. Ja vaivut hiljaisuuteen ja välttelyyn.
Kun olet tottunut olemaan hiljaa sosiaalisissa tilanteissa tai vaikeissa tilanteissa? Esimerkiksi koulun etätunneilla olen ollut hiljaa suunnilleen koko vuoden. Nyt on enää vaikea ylittää sitä ensimmäistä kynnystä ja avata mikki puhuakseen. Sitä kaavaa on vaikea rikkoa ja muuttaa uudeksi tavaksi. Tottumus hiljaa olemiseen on juurtunut syvälle, se on mukavuusalueeni. Mukavuusalue ei ole aina hyvä, vaikka se on helppoa. Mukavuusalue ei aina palvele minua tai läheisiäni, päinvastoin.
Minä tiedän. Tämän kaiken. Häpeän vaikeista aiheista puhumista ja häpeän hiljaisuuttani ryhmissä. Ihan liikaa edelleen.
Onneksi pääsen pian ryhmäterapiaan. Saan siedätystä ryhmiin. Vaikeat aiheet hävettää eniten. Puhuminen omista epävarmuuksista ja virheistä. Niitä on vaikea myöntää edes itselleni. Ja ehkä saan sitä häpeää pois, joka tulee hiljaisuudestani. Ehkä häpeän vähentäminen ja rohkeuden lisääminen puhumiseen keventää oloa ja tekee muiden kanssa olemisesta helpompaa. Rehellisempää ja parempaa. Toivossa on hyvä elää. Ja olla myötätuntoinen itselleen, unohtaa menneet ja suunnata katseensa tuleviin haasteisiin. Keskittyä tähän hetkeen, kliseisesti. Joskus onnistun, joskus en.
