Pieni luova tauko tekee välillä terää

Pieni luova tauko on tehnyt terää, vaikka olen tuntenut siitä aika ajoin myös huonoa omatuntoa. Tauko voi synnyttää jotain uutta -uusia ideoita tai uutta ajateltavaa. Mutta nyt pidemmän tauon jälkeen on myös ollut huomattavasti vaikeampi aloittaa uuden postauksen kirjoittamista, ja olen yrittänyt viivytellä sitä viimeiseen asti. Vaikka ei se väkisin puskeminenkaan tuota aina toivottua lopputulosta -se voi tehdä yrittämisestä väkinäistä. Mutta jostain on kuitenkin hyvä myös vain aloittaa, muuten en aloita koskaan…

Minulle on viime aikoina toiminut se, että suunnittelen aloittavani vain jonkun pienen jutun, tai vain viiden minuutin verran (Nyt aloitin tämän tekstin kirjoittaakseni ensimmäiset lauseet). Kun on saanut ylitettyä sen kaikista pahimman alkukankeuden, niin pian jo huomaa tehneensä koko homman valmiiksi (tai ainakin paljon pidemmälle, kuin mitä oli etukäteen suunnitellut). Eikä tarvinnut kuin vain aloittaa ja ryhtyä hommiin. Ja tietäähän sen, aloittaminen on aina vaikeinta, kun sen kynnyksen yli pääsee, kaikki on jo vähän helpompaa sen jälkeen. Ja mikä parasta: Yhden askeleen lähempänä valmista. Mitä kauemmin suunnitelmia lykkää, sitä kauemmin sen valmistuminen kestää. Mitä nopeammin viitsii aloittaa, sitä nopeammin kaikki on myös valmista.

Olen yrittänyt ottaa tätä ajatusta myös kaikkiin jännittäviin, mutta pakollisiin tilanteisiin ja asioihin mukaan. Mitä nopeammin soitan sinne lääkäriin, sitä nopeammin se on ohi. Ja sitä vähemmän tarvitsee jännittää etukäteen. Etukäteen jännittäminen on kaikista pahinta ja huonontaa usein suoritusta. Tai, menen kyllä usein myös yllättävissä tilanteissa lukkoon, koska en ole kerennyt valmistautua. Toisaalta se etukäteen suunnitteleminen helpottaa, mutta toisaalta se etukäteen jännittäminen ei ole aina hyvästä. Ainakaan minulle.

Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä vain uuden kotimme sisustamiseen, eikä edes pyhäpäivät saaneet intoa sammumaan tai meitä lepäämään. Välillä mulla on tapiumus kiinnostua vain yhdestä asiasta kyllästymiseen asti, eikä siinä sivussa kiinnosta enää mikään muu yhtään. Mutta into ei kestä kuitenkaan loputtomiin, vaan sammuu lopulta kuin seinään. Ja ei kai se väärin ole ja varmasti monelle tuttua, mutta onneksi niin ei ole käynyt vielä blogilleni, vaikka motivaationi on tällä hetkellä hieman hukassa. Mutta tämä on kuitenkin se asia, mitä olen pitkään, ehkä aina jotain tämäntapaista haaveillut. Vaikka samalla kirjoittaminen on ihan hirveän vaikeaa, eikä aiheita tipahtele enää kuin sieniä sateella. Mutta ehkä tämä on vain tällainen tasainen vaihe, kypsyttelyä tulevaan, toivottavasti johonkin paljon suurempaan. Ken tietää, en ainakaan minä. Mutta eiköhän tulevaisuus näytä, mitä se tuo tullessaan.

Tällaista tällä kertaa. Mitä teille kuuluu?

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *