Särkynyt sydän

Erityisherkkyyden kirous? Liian voimakkaat tunteet. Se kun ylianalysoin taas aivan liikaa. Mietin mikä meni vikaan, mitä tein väärin? Miksi näin tapahtui. Mitä olisi pitänyt olla toisin, jotta tilanne olisi nyt eri? MIKSI näin piti tapahtua? En mä halunnut käyvän näin. En mä ois halunnut edes ihastua. Tuntea näinkin lyhyessä ajassa näin voimakkaita tunteita. Sitä kesti vain pari kuukautta ja nyt olen murheen murtama. En saa päänsisäistä pyörääni pysäytettyä. Ajatukset pyörivät samaa kehää lakkaamatta, eivätkä suostu jättämään mua rauhaan. Täällä mä vain istun kotona itkemässä. Miettien, voiko tähän kauheaan tunteeseen kuolla. Kun niin monesti olen itse puhunut siitä, kuinka tunteet täytyy kokea raakana. Kuinka ne täytyy käsitellä heti. Hyväksyvästi ja myöttuntoisesti. Vaan entä jos en halua? Entä jos haluan olla vain sen yhden miehen kanssa, joka tämän tunteen aiheutti? En halua käsitellä tätä tunnetta, haluan vain takaisin sen, minkä juuri menetin. Sattuu. Ensimmäistä kertaa blogia kirjoittaessani itken. Tämän kirjoittaminen tuntuu pahalta. Vaikein teksi tähän saakka. En uskalla kohdata pahaa oloa. En osaa käsitellä sitä. Se on voittamaton ja kamala tunne.

Mutta tänään menen häihin. Juhlimaan muiden onnea. Haluan heille onnea, en samaa kuin itse tänään sain. En halua itkeä heidän hääjuhlassaan. Haluan iloita heidän kanssaan. Haluan muuta ajateltavaa ja unohtaa tämän hirvittävän sydänsurun..