Sosiaalinen pelko

Muut pystyy esiintyy sen avulla (tai siitä huolimatta),
Mä en pysty esiintyy sen vuoksi.
Mulla se pilaa suorituksen, ei paranna sitä.

Mun kohdalla sosiaalisten tilanteiden pelko näkyy lähes kaikilla elämäni osa-alueilla, vaikeuttaa elämää ja ihmissuhteista suunnattomasti. Esimerkiksi esiintyessä meen aivan lukkoon ja jäädyn täysin.
Vaikka muistaisin kaiken sanomani sanasta sanaan ulkoa (juuri viisi minuuttia ennen esiintymistäni), muiden mua katsoessa unohdan kuitenkin aivan kaiken ulkoa opetellun. Jähmetyn mykäksi, menen aivan lukkoon. En kestä olla huomion keskipisteenä. Ja fyysiset oireet vain pahentaa esiintymistilannetta. Punastun naamasta tulipunaiseksi, eikä käsieni tärinää voi olla huomaamatta kukaan. Jos yritän puhua, ääni alkaa täristä, pahimmassa tapauksessa alan änkyttää. Joskus olen jopa seisonut kauhusta kankeana aivan hiljaa, muiden katsoessa mua hiljaa tarkkaillen. Huonot kokemukset esiintymisestä vain pahentaa tilannetta, ja kynnys uuteen esiintymiseen kasvaa ja vaikeutuu.

Mun kohdalla jännitys ei oo enää normaalia, suorituskykyä parantavaa, vireystasoa nostavaa jännitystä. Vaan ennemminkin pelkoa, joka lamaannuttaa mut toimintakyvyttömäksi, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mun kohdalla pelko heikentää suoritusta, ellei jopa pilaa sen. Alisuoriudun sen vuoksi lähes kaikesta, mitä tahansa teenkin muiden mua katsoessa. Se hävittää kaikki ajatukset päästä.

Kaiken mitä voi liittää esiintymispelkoon, voi liittää melkein mihin vain elämässäni. Etenkin ihmissuhteisiin.
Mua jännittää ihmisten kanssa, ja monet ihmissuhteeni ovat menneet jännittämisen vuoksi solmuun. Ryhmätilanteissa en uskalla puhua muille. Ja mitä kauemmin istun hiljaa, sitä suuremmaksi kynnys puhumiseen kasvaa. Siispä, muille olen yleensä se outo ja mykkä muukalainen, joka ei puhu koskaan mitään. Jopa kahden kesken yritän aivan liikaa. Muutun aivan oudoksi.

Käyttäydyn juuri niin kuin en haluaisi käyttäytyä. En vain osaa käyttäytyä niin kuin haluaisin. Pelko ohjailee mua, mä en sitä… Joskus on hyvin vaikea luottaa siihen, että pärjään sosiaalisissa tilanteissa ollenkaan. Koska olen epäonnistunut niissä lapsesta saakka. En luota osaavani, kykeneväni tai pärjääväni. Jopa yksinkertainen ruoanlaitto voi olla hankalaa muiden seuratessa vierestä. Mietin ihan liikaa, mitä muut ajattelee. Olen huonompi kun nuo muut. Koska olen ujo. Hiljainen. Jännittäjä. Ja saanut kuulla siitä koko ikäni.

”Entä jos epäonnistun taas ensi kerralla, yhtä pahasti kuin viimeeksi? Entä jos unohdan muiden edessä taas kaiken mitä piti sanoa, ja seison tulipunaisena aivan hiljaa, 15 minuuttia putkeen?!” Loputon noidankehä, joka ruokkii itse itseään. Omat ajatukseni ovat mun pahimpia vihollisia.