Tikapuut onnellisuuteen
Yhdet tikkaat kerrallaan, ensin täytyy selättää turha negatiivisuus:
”Mun elämäni on ihan hirveen tylsää, eikä siinä tapahdu ikinä yhtikäs mitään jännää.. Olen ruma. En osaa mitään, kaikki vaan nauraa mulle. Olen tyhmä! Pelkään aivan kaikkea, mulla on sosiaalinen pelko. Olen siis täysin kelvoton!”
Vali vali vali… Samaa turhaa valitusvirttä päivästä toiseen. Olen mitä ajattelen, siispä olen negatiivinen. Olisiko jo vihdoin aika ottaa itseä niskasta kiinni ja keksiä elämään jotain hyvää? Eikä oikeasti tarvitse edes keksiä, koska elämässäni on jo paljon hyvää. Joka päivä. En vain huomaa mitään, koska keskityn ainoastaan siihen ianainaiseen valitusvirteen. Päivittäin jokaisella meistä on miljoona erilaista tunnetta ja ajatusta, ja minä pöhkö huomaan vain ne huonot! Mitä ihmettä? Jännitän uusia tilanteita ja kiinnitän niissä huomiota vain omiin oireisiini: tärinään, naaman punoitukseen, tyhjään päähän kun ei keksi mitään sanottavaa… Ja sitten vain häpeän omaa hiljaisuuttani, vaikka sen sijaan voisin keskittyä siihen toiseen ihmiseen. Mitä hänellä onkaan sanottavaa, kuka hän oikeastaan on?
Ja sitten on vielä se yksi juttu… Olen nimittäin mahdottoman kova tyttö tulkitsemaan asioita (tulkitsenko väärin tai oikein, mitä sitten? Voisin ennemmin ottaa vain rennosti ja nauttia elämästä, joka ei missään nimessä ole vakavaa!). Jos vaikka kaksi ihmistä puhuu tien toisella puolella: minä jo oitis mietin sitä, puhuvatko he pahaa minusta (tuskinpa vain. En taida olla heidän elämänsä keskipiste, en minäkään sentään niin kiinnostava ole. He ovat itsestään paljon kiinnostuneempia, puhuvat todennäköisemmin säästä kuin minusta)? Tai jos joku hymyili ohi kävellessään, nauraako hän mulle? Ihan sama, nauti!
Koronaeristäytymisessä on ollut ainakin se hyvä puoli, että on ollut aikaa miettiä. Mun täytyy (siis haluan) oppia ottamaan elämää rennosti, rennommin kuin nyt. Ihan vain siksi, koska se tekee elämästä paljon hauskempaa kuin jatkuva vikojen etsiminen elämästäni tai itsestäni (niin luontaista kuin se ihmismielelle onkin, vaarojen löytäminen on pitänyt luolamiehet elossa). Mutta liika on tosiaankin aina liikaa!
1. Ensimmäisenä haasteenani oli ottaa kamera kauniiseen käteeni, ja kuvata itseäni hassu virne naamalla. Kuvan julkaisu hävettää enemmän kuin luulisi (mutta se on kuitenkin ensimmäinen askel itsensä rentouttamiseen. Itseään ei tarvitse AINA ottaa niin vakavasti, välillä itsellekin täytyy voida nauraa. Haluan tosiaankin jo vihdoin heittää kovan suojamuurini romukoppaan!)
2. Muutos lähtee arjen pienistä teoista. Hymyilen ja kiitän kaupan kassalla. Kehun läheisiäni enemmän ääneen. Ajattelen itsestäni kauniimmin, kun huomaan jääväni kiinni ikävistä ajatuksista.
4.Liikunta. Metsäjuoksu, tai ihan vain kävelykin. Kunhan liikun, se piristää ja auttaa rentoutumaan.
5. Teen muita kivoja asioita mistä tykkään, esim. Kirjoitan. (Olenko siinä hyvä, siitä voidaan olla montaa mieltä! 😉
6. Näen läheisiä, ja vietän heidän kanssaan rentoa aikaa ja tehdään yhdessä asioita. Ja muistan edelleen kehua ääneen!
7. Myös tarvittava lepo ja oma aika toisinaan.
8.Mielelläni kuulisin teidänkin ajatuksia asiaan. Mikä auttaa teitä piristämään itseänne päivän mittaan?
9. Kiitos, nautitaan elämästä!