Väliaikaista elämää.

Töihin. Kouluun. Harrastuksiin. Kotiin, nukkumaan. Herään, herätyskelloon. Huoh. Taasko se alkaa? Enhän kerennyt kun juuri ja juuri nukahtaa. Kun onkin jo aika herätä. Huoh. Tätäkö mun loppuelämäni on? Toivon todella, siis aivan todellakin toivon, että tämä on vain väliaikaista elämää.

Kun tämä väliaikainen elämä on ohi, voin alkaa elämään sitä mun oikeaa elämääni. Elämää jota rakastan. Teen työtä, jota rakastan. Työtä, josta saan voimaa, ainakin suurimman osan ajasta. Harrastan edelleen tanssia ja rakastan sitäkin. Olen ympäröinyt itseni rakkailla ihmisillä. Ihmisillä, joita rakastan. Ja hekin ehkä rakastaisivat tätä rikkinäistä muukalaista. Minulla olisi kissa, joka matkaisi kanssani maailmalle. Hänen nimensä olisi Muikkunen. Tai pikemminkin NuuskaMuikkunen. Ja ennen kaikkea: Rakastaisin ITSEÄNI. Omaa epätäydellistä elämääni. Siitä mä haaveilen just nyt. 

Tämä on vain väliaikaista elämää. Jossa Rakkaus lopulta voittaa.

Mua väsyttää. Siispä hyvää yötä!